
Onnittelut työtä tekevä kansa! Viikonloppu on täällä!
Ikävä kyllä se tarkoittaa myös aikaa perheen kanssa ja Prisman reissuja.
Lisäksi sitä muistaa taas, kuinka on tuhlannut hyviä vuosia työntekoon, eikä sitä taloudellista vapautta sitten tullutkaan.
Moni varmasti miettiikin, että voi kun viitsisi edes juhlia ja perseillä oikein kunnolla. Nyt olisi sitä vapaa-aikaakin, jolloin voisi olla villi ja vapaa.
Harmi vain, ei meillä vanhemmilla enää kuntokaan kestä ryypätä,. Jää sekin tekemättä, paska elämä.

Näytä meille mallia!
Ei kukaan estäisi, jos täti haluaa pyörittää persettään ravintolan pöydällä. Siinä ovat vain kovilla katsojien silmät, liian tiukka leopardi-kuosinen hame ja sydän.Onneksi jälkimmäinen pysyy liikunnan takia käynnissä, koska heiluvat vatsamakkarat lyövät sen tanssiessa tasaisesti käyntiin.
Nuorempana tuo nainen vielä kutsui orgasmia pieneksi kuolemaksi, mutta nyt siihen riittää keskikalja ja tanssi lähibaarissa.
Liikunnan riemua
Moni valitsee viikonlopun viihteeksi mielummin, vaikka reippaan sauvakävelyn tai kotitöiden hoitamisen.
Et sinä tietenkään oikeasti haluaisi luututa, mutta vaihtoehtona olisi tekemisen puutteen takia tylsistyminen. Sauvakävelyäkin harrastat vain sen takia, että saat pidettyä itsesi kasassa. Kaksi tikkua tukee oikein mukavasti, kun lyllerrät eteenpäin sen näköisenä, että ahterissa olisi kolmas.
Ei liikuntaa saa haukkua. Sinulla on välineetkin viimeisen päälle, joten nyt tulee tulosta.
On persausta tukevat pöksyt, urheilukello, kuulokkeet, kännykkä musiikkia ja tilastoja varten, vallitsevaan keliin sopivat kengät, juomapullo ja sen pidike, personal trainer, selfie-tikku, kävelysauvat, pre workout-juoma, urheilujuoma, palautusjuoma, kreatiini, monivitamiinitabletit, kalanmaksaöljy, kiinalainen sieniuute ja Mäkkärin hampurilainen, jos nälkä pääsee tulemaan.
Kyllä tuolla setillä kävelee jo sen mukavan 45-minuutin lenkin.
Jos tuota kaikkea ei ole kuitenkaan varaa hommata, on ihan turha edes lähteä ulos. Mitähän naapuritkin sanoisivat?

Tulevaisuuden toivot
Kirjoitan tätä blogia taas bussissa, jossa tuoksuu juuri poltettu kannabis. Se on mukava huomata, että vihreät arvot ovat nuorella sukupolvella mielessä.
Nämä nuoret sentään ottavat rauhallisesti, eivätkä kilju kurkku suorana karaokessa tai kiroile lenkkeillessä. Pilviveikot tyytyvät seisomaan lasittunein silmin ja hymyilemään kauniisti. Kyllä nykynuoret osaavat!
Hävettää meidän entisten nuorten viikonlopun meininki. Me joimme ennen kiljua ja toivoimme ettei silläkin ryyppykerralla tulisi paska housuun.
Toisaalta minun ikäisenä on aivan sama, käykö lenkillä vai juoko alkoholia, sonnat siinä tulevat pöksyyn.
Pysäkillä ollaan
En minäkään mitään järkevää tee viikonloppuna. Luultavasti syön lakuja ja haisen pahalta.
Leopardi-kuosia en kuitenkaan pue päälleni. En vaikka olisin toista sukupuolta. Voi kuinka vihaankaan sitä kuviota naisten päällä!
Teette mitä teette, niin maanantai tulee taas. Kaikki on pilalla, vaikka kuinka yritätte nauttia vapaudesta.
Hyvää viikonloppua siitä huolimatta. 🙂
Onneksi on maanantait. Arki rock!
Onneksi minun ei tarvitse välittää, mikä päivä on menossa 🙂
Jotain hyvää sairastelussakin 🙂
” On persausta tukevat pöksyt, urheilukello, kuulokkeet, kännykkä musiikkia ja tilastoja varten, vallitsevaan keliin sopivat kengät, juomapullo ja sen pidike, personal trainer, selfie-tikku, kävelysauvat, pre workout-juoma, urheilujuoma, palautusjuoma, kreatiini, monivitamiinitabletit, kalanmaksaöljy, kiinalainen sieniuute ja Mäkkärin hampurilainen, jos nälkä pääsee tulemaan.
Kyllä tuolla setillä kävelee jo sen mukavan 45-minuutin lenkin.”
Tämä piristi päivääni, ja täten aion tuntea asteen vähemmän huonommuutta siitä, että lyllerrän korttelin ympäri vanhoissa verkkareissa ilman apuvälineitä saati -aineita!
Pääasia, että liikkuu edes vähän. 🙂
On noista välineistä sitten iloa, kun kunto on oikeasti hyvä. Muuten ovat kyllä täyttä rahastusta.
Oli kumman sukupuolen päällä tahansa leopardikuosia niin itse koen sen pahimman luokan erotiikanpoistajana 😳
Kissaeläinten kuviot vaatteista pitäisi kieltää lailla 😂👍🏻