Täyttä vihaa ja tyytymättömyyttä. Sen enempää et tule tästä tekstistä saamaa. Tuskin muuta haluatkaan, koska avasit tämän silmiesi eteen.
Viha itsessään on minulle hyvin vieras asia, mutta tällaisia rauhallisia ja lutuisia me heviukot olemme. Pelätkää siis jatkossakin väkivaltaista humppakansaa, älkääkä meitä mustiin pukeutuvia nallekarhuja! Pakotan itseni silti nyt vihaamaan vähän kaikkea, koska näin minulle ehdotettiin aiheeksi.

1) Internet
Vihaan netin näsäviisaita persreikiä, jotka etsivät toisten kirjoituksista pelkkää moitittavaa. Toisaalta, tuskin näillä itseään ulostuovilla älynjättiläisillä muutakaan elämää on, joten suotakoot heille pieni pala onnea.
Olenkin laittanut blogiini vakiovastaukseksi valittajille seuraavan kirjoituksen:
KIITOS PALAUTTEESTA!
Palaan asiaan vastauksen kera heti, kun helvetti jäätyy tai löydän älyllistä elämää kritiikistäsi. Kiitos kuitenkin, että kävit lukemassa blogiani.
2) Kerrostalojen katkerat keski-ikäiset ihmiset
Mikä siinä onkin, että toisen elämä kiinnostaa enemmän kuin oma? Jostain syystä näitä kyttääjiä tuntuu riittävän lähes joka yhteisöön, vaikka oman navan ympärillä olisi myös korjattavaa.
Mikä heidät sitten saa olemaan katkeria muille ihmisille?
Liekö ensimmäisenä aamulla alkaa ottamaan naispuoleisia kyttääjiä päähän, kun jo hieman nuupahtaneet rinnat roikkuvat kuumassa teekupissa? Kyllä on varmasti päivä pilalla, kun nännejä aristaa loppupäivän. Nämä ovat muuten niitä oikeita kuumia aaltoja, kun musta tee keinuttaa tyhjenneitä rintoja laineillaan.
Miehistä kyttääjinä en tiedä. Ehkä olemme vain katkeria, kun elämä antoi muille enemmän, kuin itselle.
3) Oma ujous
Kyllä! Vihaan itseäni, koska en ole niin vahva mitä haluaisin. En nyt puhu fyysisestä voimasta, vaikka olisihan sitäkin ihan mukavaa omistaa. Puhun henkisestä rohkeudesta, josta minulla on vajausta.
Kuinka aikuinen mies voikin pelätä näin paljon toisia ihmisiä ja varsinkin naisia? Toisaalta, onko kukaan muukaan mies koskaan saanut selville, miten naisen ajattelu toimii? Naistenmiehen erottaa minusta siis vain se, että hän ei välitä vastapuolen ajattelusta.
4) Maahanmuuttajat
Myönnä pois, että tämän takia avasit tekstini. Halusit päästä haukkumaan minua, kun en ole suvaitsevainen ja näin ollen rasisti. Pyydän anteeksi, mutta sellaista minusta et saa. En vihaa yksilöitä, mutta massoja pelkään. Tuosta saisi varmasti kokonaisen kirjoituksen blogiin, mutta ei tällä kertaa.
No myönnetään, että eräs maahanmuuttajaperhe jäi hieman kyrpimään. He olivat täydellisiä naapureita päivisin, mutta kun hiljaisuus alkoi, helvetin portit aukesivat.
Iltaisin pihaan kurvasi pieni auto, josta purkautui viisitoista suvun jäsentä, ja sitten alettiin pitämään hauskaa perheen kesken. Kaikki huusivat täyttä kurkkua, aivan kuin olisi menossa kuulovammaisten kokoontuminen.
Jotta meteli ei varmasti loppuisi, laitettiin asunnossa televisio vielä mahdollisimman kovalle, jotta selostus kuuluisi kaiken huutamisen ylitse. Voin sanoa, että vituttaa kuunnella yläkerrasta television vieraskielistä tietokilpailu kolmen aikaan yöllä, samalla kun nämä ihanuudet juoksevat ympyrää kämpässä betonista tehtyjen saappaiden kanssa.
Ja ei…valittaminen ei auttanut, vaikka kaikki rapussa asuvat asiasta huomauttivat.
5) Toisten ihmisten lapset
Lapsesi on ruma ja ärsyttävän kuuloinen. Varsinkin pienet pojat, jotka näyttävät siltä, että heidät on siitetty ufomiesten toimesta.
Pienet tytöt sentään ovat toisinaan ihan sööttejä ja mukavia. Teini-ikäisiä piruja heistäkin kasvaa, joten peli on menetetty myös tällä puolella.
6) Raskausaika
Pallomahaisia akkoja, joissa ei ole mitään haluttavaa. Geenit kai pistävät miehellä vastaan, kun toinen on siunatussa tilassa. En tietenkään puhu nyt omasta rouvastani, sillä silloin miehinen työ on jo omalta osalta tehty.
Mies on alkukantainen ja minkäs sille mahtaa? En tietenkään ajattele kokoajan kadulla kävellessäni jokaisen paksuksi pistämistä, mutta perusajatus on silti olemassa. Miehen tehtävä on jakaa siementään ja naisen pitää huoli lopusta.
Sitä paitsi mitä siunattua tuossa tilassa on? Ei varmasti tullut yllätyksenä, että olet paksuna. Tuskin sen kikkelin päälle vahingossa kaaduit?
7) Haaveet
Nuorten ihmisten ylellisyyttä, jolla he hämäävät itseään.
Paskapuhetta, että haaveet kuuluvat kaikille, ei ainakaan ne paremmat. Lopulta ihminen aina tyytyy pieniin haaveisiin ja uskottelee itselleen, että tätä minä halusin. Väitän nainen, että unelmasi ei ollut vuokra-asunto ja prinssi, joka saapui lähiöstä ruosteisella Corolalla.
Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli? Sen ainut määränpää oli näyttää, että blogissa voisi oikeasti kirjoittaa pahaa kenestä haluaa. Silti ilkeiden kommenttien vyöry tuntuu syöksyvän bloggaajille, joissa ei sinällään ole mitään vikaa.
Mieleeni tuleekin kysymys, onko joillain lukijoilla vain tarve purkaa pahaa oloaan toisten niskaan? Muista kuitenkin, että älyllinen keskustelu on vaikeampaa, kuin turha kiukuttelu. Jätät itsestäsi vain hölmön kuvan, haukkumalla ilman kunnon perusteluja.
tse en onneksi ennen tätä tekstiä, ole juurikaan saanut turhanpäiväistä vihapostia.Kirjoitankin tämän kirjoituksen muutaman bloggaajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella.
Kuten olen monesti blogiini laittanut, niin en itse oikeasti vihaa ketään. Yritän monesti meistä pahimmillekin etsiä ymmärrystä ja syytä, miksi he toimivat, kuten toimivat.
En kuitenkaan käy Jeesusta esittämään, sillä en todellakaan rakasta kaikkia. Lisäksi tuo vedenpäällä kävely ja veden muuttaminen viiniksi sujuu vielä heikonlaisesti.
Kritiikki on ihan ok, mutta vihapostien lähettäminen bloggaajille ei ole. Vihapostit tappavat kirjoittajien rohkeuden tuoda ajatuksiaan esille ja näin ollen saatte myös huonompaa luettavaa. Koitetaan suvaita toisiamme, sillä näin elämä on paljon hauskempaa.