Vihaan ulkonäköäni

1588505742013.jpg

Katselin Facebookin tarjontaa ja näin kuvan miehistä jotka istuivat rannalla nuotioin ääressä. Jotain tuttua heissä oli, kuten kuvateksti vihjasi. En silti tunnistanut heitä kuin etäisesti, kunnes tajusin kauhukseni heidän olevan nuoruuden ystäviä.

-Eikö ihmiset jotka tunsin kaksikymmentäviisi vuotta sitten, näyttäkään enää samalta kuin silloin aikoinaan?

Mieli halusi kai suojella minua todellisuudelta, sillä kyllähän minä itse olin vielä ihan nuori ja komea.


Myöhemmin samana päivänä satuin kävelemään alasti peilin ohi. Vaikka kuinka halusin uskoa olevani keskiverron komeahko ja ehkä vain hieman ylipainoinen, oli kaveri muotokuvassa eri mieltä.

Tutkin näkemääni ahdistuneena, jonka jälkeen halusin lopputuloksena leikata pääni irti ja jättää ruumiini mätänemään seinälle. Jenkkakahvoista kun se olisi ollut kätevä kiinnittää naulaamalla kuivumaan ja kutistumaan hetkeksi.   
 Olisi se helpompaa ollut, kuin normaali laihduttaminen. Ehkei kasvonikaan olleet enää parikymppisen näköiset, mutta lähes keski-ikäisen kroppa ei naurattanut yhtään.


 
Kaksoisleuka rutistuen rintakehään tein itselleni testin, jota olen käyttänyt koko elämäni. Alaspäin katsellessa täytyy pikkuveljen näkyä mahan alapuolelta.
Muovasin vatsaani kuin pullataikinaa ja löin sitä nyrkillä, mutta tuloksena oli vain nopeita vilahduksia tästä ruttuisesta nakista.
 Vaikka kuinka yritin muuttaa mielessäni testin sääntöjä ja hyväksyä edes pikaisen onnistumisen näköhavainnossa, en ollut tyytyväinen.

Saman yritin tehdä rintalihaksilleni.
Hyvä on, myönnän tähän kohtaan, että ei niitä ole. Oudot pienet tissit ovat vallanneet rintakehäni ja saavat jo kohta koollaan nuoret teinitytöt kateelliseksi.

-Tahdon olla komea ja pullistua rintakehän kohdilta. Näin ainakin haaveilin. 
 
 
Kokeilin siis päättäväisenä vetää kaikista kolmesta rintakarvastani toivoen saavani aikaan lisää kireyttä. Lopputuloksena oli vain keskimmäisen karvan katkeaminen. Siihen päättyi yhteinen taipaleemme, jonka olimme aloittaneet 90-luvulla.
Katkera tiputin kyynel silmäkulmassa hänen ruumiinsa wc-pöntön pohjalle ja ylpeänä katsoin kuinka karva upposi veteen, kuin viikinki hautajaisissaan.

-Ehkä edes selkäni näyttää paremmalta? Tuumin ja käänsin hieman itseäni


Näky ei ollut sitä mitä halusin, kun selässäni oleva ihra näytti sulaneelta massalta. Kai kesän aurinko oli lämmittänyt sitä ja nyt yläselkään kuuluva osuus valui kuin sulanut steariini kohden kankkuja?

Toki kankkujen karvaisen viidakon peittää mielellään, mutta kun näitten massiivisten perslihaksien kohtalo näytti yhtä sulaneelta, oli näky vähintään surullisen venynyt. Jos jatkaisin vielä pari vuotta tätä alaspäin valumista, kohtalonani olisi kompastuminen omiin pakaroihin, kun ne valuvat hiljalleen kantapäiden alle.


Jalkojani en käy edes kuvailemaan. En ole nähnyt näitä kahta tikkua kunnolla vuosiin, muuta kuin peilin kautta. 
 Viimeisenä tekona pullistin siis hauista toivoen löytäväni edes jotain komeaa. Onneksi lihonut käteni oli kasvattanut ihanan illuusion voimasta, tehden käteni isommaksi.

Ojentajasta painaen siirsin vielä loput ylipainosta hauiksen puolelle ja näky oli vähintään miehinen. Itseään on helppo kusettaa ja otin tämän voiton mielelläni.
Ulkonäköäni parantaakseni peitän siis alkavan kaljuuntumisen pitkillä hiuksillani ja puristan hauikseni näkyviin nippusiteiden avulla. Kyllä tällä ulkonäöllä vielä pari vuotta mennään ihan kivasti. En minä mikään vanha ole vielä.

2 thoughts on “Vihaan ulkonäköäni

  1. Ahahaha, vähänkö naurattaa.
    Mulla on kotona tuollainen samanlainen pitkätukka, mutta se kyllä pasteerailee peilin edessä ja näkee edelleen sen saman sporttisen uroksen kuin 2 vuotta sitten. Harmi vain että mulla ei ole niitä samoja laseja päässä vaan näen sen vuosien väkisinkin tuoman rappioen…mutta joo joo mä rakastan sua …ihan niinkuin Dave laulaa.

    • Väkisin sitä yrittää aina etsi sitä parikymppistä kaveria peilistä. Joskus se on vain vaikeaa 🙂

      Kai tuo on joku miehinen ominaisuus, että yrittää pysyä nuorena edes mielikuvissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: