Huomasin kaipaavani vanhoja kunnon tennissukkia. Kuinka seksikkäät nuorena jalassa, kun yritin alastomana vikitellä vaimoani. Jostain syystä ne ovat vain minulta nykyisin kielletty, eivät kai ole enää muodissa?
Ajat tietysti muuttuvat, eivätkä esimerkiksi 80-luvun shortsit kelpaa asusteeksi. Saisin tämän kokoisena miehenä näköelimien pahoinpitelysyytteen, jos vastaantulijat näkisivät ne minun jalassa. En toisaalta putkassa ole koskaan ollut, joten kokemushan sekin olisi.
Noloa se toki olisi, tunnen näet paikallisen poliisivartijan. Ei viitsi tutulle miehelle tehdä kiusaa, näyttäytymällä sen näköisenä hänen työpaikallaan. Ehkä pukeudun paremmin ensimmäistä putkayötä varten ja laitan edes vinon kravatin ja hieman auki napitetun kauluspaidan päälle. Se on kai se perinteinen asuste baarijuhlien jälkeen?
Taidan laittaa hänelle varmuuden vuoksi viestiä pukukoodista, jotta en nolaa itseäni täysin.
Naisten ulkonäkö
Tallinnaan tekisi mieli taas lähteä, sillä sain viimeksi niin hyvää palvelua paikallisella ampumaradalla. Naispelolleni Tallinna ei vain tehnyt hyvää. Kuinka tyylikkään kauniita osa naisista siellä olikaan!
Ahdistavan kiva heitä oli katsella, mutta kyllä minun mahdollinen prinsessani tulee vastaan collegehousuissa ja vanhassa paidassa. Eipä ainakaan tarvitse pelätä, miltä kasvot näyttävät, kun hän pesee kymmenen kilon meikit naamastaan pois.
Toisaalta en itsekkään omista tällä hetkellä, kuin nuo asusteet, joten oltaisiin samiksia heti alusta lähtien. Ne samanlaiset tuulipuvut voidaan hommata sitten myöhemmin vaikka kihlajaislahjaksi.
Saa nainen meikata. Mikä minä olen sitä kieltämään ja myönnän, että olen nähnyt jopa naaraita, joilla kolmekymmentä senttiset tekoripset näyttävät hyvältä.
Ehkä olen vain aidon ihmisen perään, meikeillä tai ilman. Hymy saisi olla siis niin aidon leveä, että peräsuolikin tiukkenisi suupielien kiristyessä kasvoilla ylöspäin. Sanon ei halvoille piraattituoteitteille!
Tunteellinen mies
Tänä kesänä ei mennä Tallinnaan ja tuskin vaihdetaan kumppaniakaan. Sen verran perun sanojani, että vanhoja piraatti cd-levyjä levyjä minulta löytyy valmiiksi jätesäkillinen verkkovarastosta. Olen kai liian tunteellinen, kun en raaski heittää niitä roskikseen?
Levyt kuulostivat nuorena muutaman kaljan jälkeen niin hyviltä, että pois heittäminen tuntuisi siltä, kuin kadottaisi palan itsestään. Olen toisaalta huono luopumaan muustakaan tavarasta, joka on tuottanut minulle joskus paljon iloa. Minulta löytyy kotoa esimerkiksi rikkinäinen keilapallo.
Harmi ettei persaukisella ole varaa enää harrastaa, mutta sellaista se elämä on.
Sama koskee vaimoani. Onhan tuota jo katseltu 26-vuotta ja vähän vanhahan se jo on. Ei silti millään raaskisi kyllä luopuakaan, kun kuitenkin on vielä ihan käyttökelpoinen. Eivät kaikki osat luonnollisesti enää ole niissä paikoissa, missä ne alun perin sijaitsivat. Kai häneen voi kuitenkin viimeistään vaihdevuosien jälkeen kiinnittää museorekisterikilvet ja jälleen esitellä ylpeänä menneisyyden tuotetta kaupungilla?
Eiköhän tämä teksti ollut tässä. Jatketaan kesästä nauttimista, ja jos tuota saisi tehtyä lasten kanssa reissun edes Linnanmäelle tänä vuonna. En minä niistä laitteista niin välitä, mutta samalla reissulla voisi käydä Korkeasaaressa. Siellä viihdyn aina.
Nähdään taas myöhemmin, jos vaimo ei lue tätä tekstiä!
Ps. Saattoi niitä yhteisiä vuosia tulla syksyllä jo 28 kpl. Kauhiasti niitä on joka tapauksessa.