Joskus on vain päiviä ettei huvita. En jaksa edes karkuun lähteä, vaikka koira nuolee kasvojani kielellä, jolla se viisi minuuttia sitten vielä pesi omaa ahteriaan. Kai tällaiset päivätkin ovat sallittuja?
Olisi vain kiva, kun olisi aihe josta kirjoittaa. Tekstin luominen on mahtava tekosyy olla tekemättä yhtään mitään. Toisaalta saan lähes vieroitusoireita, jos en ole saanut tehdä edes vähän päivittäin tekstiä. Tämä on loistava tapa rentoutua ja valua omaan mielikuvitusmaailmaan. Paikkaan jossa kaikki on oudosti, mutta hyvin.
Ehkä aina ei tarvitse olla aihetta, josta tekee blogiin päivityksen? Tyydyn vain makaamaan peiton alla kannettavan tietokoneen kanssa, juon kupin teetä ja nautin olostani. Ehkä miehisesti välillä kaavin ja rapsuttelen itseäni, kuten miehen kuuluu ja huokaisen syvään hyvän olon vallatessa kehon. Olen laiska ja hyvä niin.
Viimeisenä tekosyynä laiskuudelle käytän kissaa, joka nukkuu jalkojeni päällä. Nukkuvaa kattia ei saa liikuttaa, sehän on sääntö. En liiku siis mihinkään, vaan toivon jonkun tuovan minulle toisen kupin teetä, samalla kun valun yhä syvemmällä sohvan sisään. Onneksi jos satun katoamaan kokonaan sen sisuksiin, tietää vaimo jo katoamistilanteessa lähteä etsimään minua oikeasta paikasta.
Lupaan kyllä piristyä heti, kunhan korona väistyy ja harrastukset alkavat pyörimään normaalisti. Nyt tuo kaikki vain tuntuu kaukaiselta, kun makaan omassa puolihorteisessa unimaailmassani. Sormet liikkuvat kyllä näppäimistöllä, mutta olen vain tekevinäni jotain. Tiedän kohta nukkuvani päiväunia, joten jännityksellä odotan, saanko edes tätä tekstiä valmiiksi. Toisaalta onko silläkään mitään väliä, kunhan miehellä on hyvä olla?
Toivottavasti en tuhlannut aikaasi liikaa tällä kirjoituksella. En vain usko, että aina pitäisi blogin olla kauhean syvällinen. Jos kuitenkin kaipaat enemmän ajatuksia, kuin nämä väsyneen miehen rivit, niin lue toki muutama vanha teksti joutessasi. Minä taidan ottaa ne päiväunet nyt.