Unelmointi on ilmaista. Rahattoman matkahaave.

Hiljainen päivä. Televisiossa pyörii Youtube, jota et ole ajatellut katsoa. Se on vain ainainen livekamera kaukaisesta maasta, johon unelmasi ovat kuljettaneet vuosia. Köyhän matkahaave, joka ei tule ruudun pintaa lähemmäksi. Maapallosi on tehty pikseleistä.


En tiedä, kuinka monta tuntia olen tuijottanut tuota Japanilaista katua? Se on muodostunut akvaarion kaltaiseksi koristeeksi, jonka hitaan elämän koukerot jaksavat kiehtoa. Tiesin että Aasian ihmiset eivät pituudellaan yllä meidän mittoihin, en vain käsittänyt saavani heitä henkilökohtaisiksi lemmikeiksi.

Voittaa video Kuopiolaisen livekameran milloin vain. Eilen torin läpi käveli tummia hahmoja, joista toinen hukkui loskan keskelle. Keväinen keskusta tuleekin olemaan yksi suuri geokätköilyn huipentuma, sukujen löytäessä talven pimeyteen kadonneet rakkaansa. Jäljelle jäävät vain ne vittumaiset anopit, joita kukaan ei halua takaisin. Onneksi ravintolat järjestävät kesän alussa omat karsinansa, jossa petoja elätetään siideri-dieetin voimalla.



En väitä, että kuvittelisin elämän olevan Tokiossa parempaa. Ei ole vaikea kuvitella, kuinka tavallinen ihminen kulkee samoja katuja päivästä toiseen, He istuvat paikallisbusseissaan, kuten minäkin, kiroten sen hajuja ja hitautta. He seuraavat aikaa vastaantulevista ihmisistä, jotka kävelevät aina samassa kohtaa vastaan. Niitä tuntemattomia tuttuja, joille koskaan ei sanota sanaakaan. He ovat vain kello viiden mies kaupan nurkalla nurkalla, tai yksinäinen nainen lihatiskillä. He ovat, kuten sinä ja minä.

Ohjelmaa kelpaa tylsyydestä huolimatta seurata. Meno on kuin viidenkymmen kilometrin hiihdossa, mutta kuka tylsän urheilun hylkäisi television viihteenä? Ihminen on ansainnut hetken, jossa aivot on jätetty narikkaan.
Tätä lepoa ei moni nainen ymmärrä. Urheilu on olevinaan turhaa pelivälineiden kanssa puuhastelua. Ymmärränkin tässä kohtaa hyvin menneisyyden Kreikkalaisten tavat olympialaisissa, jossa katsomon ei toivotut naiset heitettiin vuorelta alas. En ehkä lähtisi noin koviin ratkaisuihin, mutta kyllä ajatuksessa on jotain oikeaa.

Mutta miksi?

Muutos, se täytyy olla avainsana haaveeseen. Se saa tuijottamaan paikalliseen nuudeliravintolaan meneviä ihmisiä, kello viisi aamulla ilmestyvää rotta pariskuntaa ja myöhemmin baarista poistuvia ihmisiä. Se saa tietämään, moneltako roska-auto saapuu kadulle tai kuinka kauniisti paikalliset naiset pukeutuvat. Myönnän äänen, he ovat kaunis kansa, jota lihavuus ei vaivaa..

Ruuasta puheenollen, matkahaaveeni ei paljoa vaadi. Olisin täysin tyytyväinen kaduilla kävelyyn ja pienessä nuudeliravintolassa vierailuun.
No jos oluen tai kaksi saisin kaveriksi, en valittaisi. Riisi- tai maissiolut maistuu aina, maku kun on vähemmän Suomalaisen hiivainen. Kai paikallisilla panimoilla on täällä hiljaiset sääntönsä, jonka pitää pistää asiakkaan mahan kurisemaan, virtsarakon porisemaan ja aamulla pöntölle menijän pörisemään? Ei vahinko olisi iso, jos se sotkisi Adidaksen jumppapöksyissä kulkevan lauman vaatetuksen.

Säännöstä en tiedä, mutta epäilen sen olevan totta. Hienompi porukka ostaa IPAA ja APAA, nauttien niitä sivistystä uhkuen. Olut maistuu sonnalta, mutta markkinointi on onnistunutta. Koet itsesi nyt viisaammaksi ja paremmaksi.
Henkilökohtaisesti joisin mielummin pullon kalanmaksaöljyä, sitä sitruunan makuista. Jos aivot on jollain saatava sekaisin, hyväksyn tuon rasvaisen herkun aseekseni. Eikä se ole edes niin pahaa (Tämä ei ollut maksettu mainos).

Tervetuloa ystäväni Japaniin. Ehkä löydät kanssani sieltä haaveen?