Ulkomaan unelmia

Unohdetaan nykyinen tilanne, sillä ei kukaan jaksa lukea koronasta. Blogiryhmäni halusi kuitenkin muistella parasta lomamatkaansa, kai itseään kiusatakseen? Olemmehan kaikki kiinnitettyinä koteihimme, jotkut pahimmillaan jopa perheensä kanssa. Kyllähän sitä perheenjäseniään rakastaa, mutta olisihan se hiton kiva nähdä muitakin ihmisiä. Tämä aika saa minut kaipaamaan jopa työntekoa, sillä olihan se ihana tekosyy lähteä ulos kämpästä.

Taidan jo houria, sillä en todellakaan kaipaa aikaa työmaalla, missä sain hikoilla kuminen suoja-asu päällä. Sitä laihaa kroppaa kylläkin kaipaan, jonka jatkuva hien valuminen aiheutti. No keski-ikäisyyttä ja sen tuomaa mahaa en karkuun päässyt. Olisi nyt vain edes tullut miehekkäästi kaljan juomisesta, mutta ne olivat ne öisin salaa syödyt nallekarkit, jotka koituivat keskiruumiin kohtaloksi.


Huomaatko kuinka väistelen annettua aihetta? En ole oikeastaan ikinä matkustellut ja se jopa hieman hävettää. Minulle riittäisi, jos pääsisin alkuun edes Turussa käymään, sekin kun tuntuu olevan toisella puolella maapalloa. Kai elän elämää, mikä oli vielä normaalia 80-luvulla. Tuskin monikaan muistaa sen ajan tunnelmaa, missä oli aivan normaalia nähdä televisiossa isäntiä, jotka olivat ensimmäisen kerran päässeet matkustamaan kotikylästään suureen Helsinkiin? Puhun nyt tietenkin Napakymppi-ohjelmasta.

Ehkä minäkin tarvitsen samanlaisen syyn lähteä kotoa? Perustakaa se studio vain hieman mukavampaan kohteeseen, mitä Helsinki. Siellä olen käynyt, joten nyt on nostettava panoksia. Myös ohjelma olisi hyvä muuttaa, sillä vaimoni kielsi treffiohjelmiin osallistumisen. Onhan noita tosi-tv kauheuksia toisaalta vaikka mihin makuun nykyisin, joten eiköhän sieltä myös minulle oma formaatti löydy.


Kuka haluaisi vain katsella tämän ikäistä ukkoa vapaa-ajallaan? Epäilen, että moni tämän kaltaisten ohjelmien katsoja on nainen, joten miksi hän käyttäisi iltansa katsoen minua? Luultavasti hänellä makaa sohvalla oma karvainen ja hieman haiseva ukko, joten television tuoma pako arjesta ei toimi, jos sieltä tuijottaa takaisin vastaavanlainen otus.

No tietysti sillä erotuksella, että en ole kauhean karvainen. Omistan kolme rintakarvaa ja olen niistä hyvin ylpeä. Liika olisi liikaa, joten mitä minä useammalla tekisin?
Joku tosin aikoinaan mainitsi, että ahterini on karvainen, mutta sinne en onneksi näe. En kyllä näe paljon muutakaan enää, koska vatsani tulee näkökentän eteen, mutta sellaista elämä on.


Viekää minut siis edes Turkuun. Se on jossain siellä lännessä, missä en ole käynyt. Olen Itä-Suomen poikia, jolle läntisin piste maassamme on ollut Tampere. Oikeastaan Forssa taitaa olla vielä lähempänä länsirajaa, mutta siitä ei puhuta. Kolme kertaa kävin siellä työasioiden takia ja enää en halua edes ajatella koko paikkaa. Jos itäistä osaa suomesta pidetään hieman karuna ja räjähtäneenä, niin mitä Forssa sitten on? Toivottavasti ei ainakaan parasta, mitä maamme tarjoaa kansalleen.


Unelmia minulla siis riittää ulkomaiden suhteen tai ainakin käymättömiä matkakohteita. Ehkä se paras lomamatka on vielä siis tulossa, jos vain saan itseni ylös tästä sohvalta tai osallistun siihen tosi-tv ohjelmaan. Aika näyttää sen ystäväni.

Kuten mainitsin, niin muutama ystäväni kirjoitti samasta aiheesta. Käy siis matkustamassa heidän kanssaan seuraavista linkeistä:

3 thoughts on “Ulkomaan unelmia

  1. Tuo 80 -luvun muistelu toi mieleeni Pulkkisen Jorman ja tämän hänestä tehdyn riimityksen
    ”Tämä… Pulkkisen Jorma on mainio mies, hän on käynynnä vaikka missä
    Hän on kiertäny melkeinpä suomen maan, käyny Lahessa ja Helsingissä”

    Kannattaa käydä Turussa, on siellä kauniimpaa kuin Forssassa, minun mielestäni:)
    Ota moottoribootti tai seegelbootti ja mene saaristoon. Huomaa kuitenkin, ”että kun turisti tule saaristo, niin se on parempi kuin ei tule ollenka”. Lainaus tästä hauskasta Youtubessa olevasta kuunnelmasta ”Ajan Hermo: Pärre Ahvenanmaalta”. Kannattaa kuunnella:D
    https://www.youtube.com/watch?v=kcE-96tz3A4

  2. Turku on Hirmukaukanassa, se on totta. Hirmukauna on maa, joka sijaitsee jossain Thaimaaseesen vieressä. Olen kuullut, että moni suomalainen on käynyt siellä Thaimaaseessa, vaikka Google ei sellaista tunne. Pitäisikö sen lisätä? Samaten voi lisätä paikat Turku ja Hirmukaukana.

    Itse olen Turussa käynyt. Eli se on oikeesti olemassa. Tai ainakin pääni sisällä.

    Terveisiä Osastolta 5.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: