Perusasiat kunniaan! Kuinka mukavaa onkaan viettää perheensä kanssa aikaa rannalla, ja olla tekemättä mitään. Makaan tätä kirjoittaessa hietikolla ja katselen taivaalla ohi meneviä pilviä. Rakastan yksinkertaisuutta tässä päivässä!
Ihminen on aikuisena toisinaan tylsä. Kuinka harvoin sitä tuleekaan vain katseltua taivaalle ja vain oltua? Pieni yksinkertainen teko, joka irrottaa arjesta. Kai sitä lapsena ymmärsi jotain paremmin, kun tajusi pysähtyä hetkeksi ihmettelemään maailmaa?
Ei kaikki tietenkään aivan täydellistä ole. Ainoa asia joka häiritsee onneani, on kasvoillani juokseva muurahainen, mutta en taida tehdä asialle mitään. Juoskoot toinen, kunhan ei nenääni mene.
Mitähän tuo lokki muuten haluaa minusta? Se lähenee makuupaikkaani epäilyttävän näköisenä.
Kauheaa siirappia tämä teksti, mutta niin on hyvä mielenikin. Kohta kai kirjoitan siitä, kuinka rakastan kaikkia ihmisiä? Jospa ei kuitenkaan liioitella.
Täytyy toisaalta myöntää, että nämä hetket perheen kanssa maistuvat hyvälle. Niin maistuvat myös lasten karkit, joita tässä makuuasennossa kirjoittaessa pikku hiljaa napsin. Sainkin syyttäviä katseita äsken osakseni. Kaikkia hyviä nameja ei kuulema saisi närkkiä pussista!
Ei minulla mitään asiaa tällä kertaa ole. Tämä on vain tällainen tylsän mukava perhepäivä, josta halusin kirjoittaa muutaman rivin.
Nämä hetket saavat miettimään sitä, kuinka häpeän niitä vuosia, kun pidin työntekoa tärkeämpänä. Mikä ihme minua riivasi?
Virheet kuuluvat toisaalta elämään, joten ainut valinta on, jääkö niihin itsesääliä tuntien pyörimään vai jatkaako iloisena matkaa?
Seuraavalla kerralla lupaan olla taas astetta räväkämpi. Nyt ei vain tunnu yhtään siltä, vaan odotan vain rauhassa sitä, minkälainen pilvi ui seuraavaksi silmieni eteen.
Olikohan se muuten minun vuoro vahtia lapsia uimassa? Taisin unohtaa sen tätä kirjoittaessa.
1, 2, 3. Hyvä, kaikki tallella!