Tällä kertaa jotain uutta blogissa, kirjoittajana on näet vieraileva blogi TULI VAAN MIELEEN.
“Ihan tavallista vaan”, kuuluu vastauksesi, kun tuttavasi kysyy kuulumisiasi. “Tällainen tavallinen vaan”, vastaat seuranhakusovelluksesta löytämäsi ihmisen viestiin, kun hän yrittää avata pelin tutustumisleikkiä varten.
Kuuluuko sanavarastosi käytetyimpiin adjektiiveihin sana “tavallinen”, jota tykkäät viljellä aina silloin, kun et oikein halua tai osaa antaa mitään kovin täsmentävää vastausta? Ei hätää, tavallisuus on perusta erityisyyden linnakkeelle.
Saamme tavallisuuden usein kuulostamaan tylsältä, ei-miltään. Tavallisuus on kuitenkin perusta kaikelle sille, mitä voimme olla. Kaikki lähtee perusasioista, perustarpeista ja olotilasta. Ollaksemme erityisiä, tarvitsemme synnytysprosessiin sen tavallisen tarinan, josta kaikki alkaa. Kuvittelemme usein, että olemme jo valmiiksi erityisiä ja niin kovin erikoisia, mutta erityisyys ja ne omat erityispiirteet syntyvät vasta tavallisuuden pohjalle.
Tavallisuus on määritelmänä vielä aavistuksen väheksyvä, vähättelevä ja mitätöivä. Kun omasta asiastaan ei haluta tehdä numeroa, koeta sitä tärkeänä tai mainitsemisen arvoisena, se on silloin tavallista. Vääränlaista tavallisuutta.
Tavallisten ihmisten tavalliset tarpeet, joista rakentuu erityisyys
Meillä kaikilla on tavalliset tarpeemme, ominaisuutemme ja lainalaisuutemme. Tarvitsemme erilaisia asioita suurinpiirtein samoissa mittasuhteissa, jotta voimme säilyä hengissä ja toteuttaa itseämme ja yksilöllistä tavallisuuttamme. Tavallisuus ei suinkaan ole sitä, miltä se näyttää ja kuulostaa. Se on vasta perusta jollekin suuremmalle.
Tästä hyvä käytännön esimerkki on “mitä kuuluu?”-kysymys. Yleensä ihmisen ensimmäinen reaktio on ihan tavallisuutta kuvaava ilmaisu, esimerkiksi “ihan hyvää” tai “semmoista tavallista”, jolla ei haluta vielä paljastaa mitään pintaa syvemmältä. Kun tavallisuudet on hoidettu, parilla oikein muotoillulla täsmäkysymyksellä saadaankin jo aikaan syventävä vaikutus, joka tekee ihmisen kuulumisista, kokemuksista ja ajatuksista yksilöllisiä, erityisiä ja ainutkertaisia.
Ollaksemme erityisiä, tarvitsemme synnytysprosessiin sen tavallisen tarinan, josta kaikki alkaa.
Tavallisuutta pelätään liikaa. Kuvitellaan, että tavallisuus on henkinen kuolema, joka estää meitä elämästä ja hengittämästä täysin palkein. Kun mietitään tarkemmin, meillä kaikilla on melko varmasti sama, yhteinen ja tavallinen päämäärä: Olla onnellinen, elää itsensä ja muiden kanssa sopusoinnussa, olla keskimäärin enemmän paremmalla kuin huonolla tuulella ja kokea, nähdä ja nauttia elämästä. Kuulostaa melko tavalliselta, mutta ei lainkaan pahalta.
Tavallisten tavoitteiden ja päämäärien saavuttaminen taas ei ole lainkaan tavallista. Se, miten pääsemme tavalliseen lopputulokseen, on se merkityksellinen, erityinen osuus. Meistä jokainen kokee ja näkee elämän omalla tavallamme, saamme iloa ja nautintoa erilaisista asioista ja toteutamme niitä yksilöllisellä, omannäköisellä otteellamme.
Kun tavallinen ei enää riitä
Tavallisuus ei ole lähtökohtaisesti paras myyntiartikkeli, kun lähdetään tuomaan itseään esille. Pitää olla erityinen, erilainen ja erottuva. Siinä piilee kuitenkin vaara, että erityisyyden tavoittelusta tulee tylsää, monotonista ja yhdentekevää. Sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan erityisempiä, nimekkäämpiä ja seuratumpia tilejä, joiden sisältö on valitettavan yksipuolinen, opeteltu ja tarkkaan harkittu. Identtinen niiden monien muiden tilien kanssa, jotka seuraavat toistensa tekemisiä silmä kovana, siirtojaan miettien. Niissä ei ole mitään pahaa, se ei ole viestini.
Kuvittele mielessäsi Instagram-kuva, joka tulee mieleen ensimmäisenä, kun puhutaan perinteisestä Instagram-kuvasta. Tuliko mieleesi sponsoroiduissa treenivaatteissa poseeraava neito, jolla on tarkkaan mietitty asento, kuvakulma ja rajaus? Arvasin. Vai arvasinko? Tämä on kuitenkin vain yksi tyypillinen esimerkkiprofiili.
Se on kaukana tavallisuudesta, koska ihminen on harvoin prikulleen mainoskuvansa näköinen omassa arjessaan. Silti se on hyvin tavallista, ei mitenkään erityistä tai yllättävää. Erottautuminen ja erityisyys onkin yhtäkkiä tavallista. Onko sekään silti väärin? Voiko tavallisuudessakin olla tarpeeksi?
Pixabay
Toinen esimerkki ovat näyttävät tatuoinnit, joiden entisestä erityisyydestä, “syntisyydestä” ja omaleimaisuudesta on tullut tavallista, jokapäiväistä arkea. Mummoihmisillä ja perheenäideilläkin niitä löytyy vaikka millä mitalla.
Nykyään melkein erityisempää on se, kun kehoa ei ole värjäilty millään väriaineilla.
Halusta erottua tavanomaisesta onkin tullut ihan tavallista, yleistä, eikä millään tavalla erityistä, näin yleismaailmallisesti ajatellen. Aiheet ja tarinat tatuointien takana ovatkin ihan toisen keskustelun paikka. Sama koskee metallimusiikkia, shokeeraamista ja lävistyksiäkin, tapoja joilla ennen erotuttiin niin hyvässä kuin pahassakin.
Haen näillä esimerkeillä nimenomaan sitä, miten tavallisuudesta halutaan kovasti pyrkiä eroon, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Halutaan erottua, olla esillä ja näyttää toteen, ettei tavallisuus kosketa minua, näin hieman karrikoiden. Tavallisuus ei ole trendikästä, myyvää tai kiinnostavaa, väitetään.
Silti väitän, että tavalliset, elämänmakuiset ja maanläheiset tarinat ovat niitä koskettavimpia, jääden mieliimme. Tavallisuus on perusta erityisyyden linnakkeelle. Tavallisista tarinoista tehdään myös eniten musiikkikappaleita.
Kuten jo yllä kirjoitin, itse koen tavallisuuden vakaana perustana, jolle voi huoletta rakentaa merkityksellistä, omaleimaista ja omannäköistä rekvisiittaa. Kun rakennustyö pohjautuu tavallisuuden hyväksymiselle, aidoille lähtökohdille ja tarpeille, on se aina erityistä ja mielenkiintoista. Ihmisyys on mielenkiintoista.
Tämä ja ne muut tavalliset tarinat
Tämä on vain yksi tavallinen blogikirjoitus tavallisuudesta. Tavallisen, kohtuullisen hyvässä tasapainossa jo nykyään olevan miesoletetun kirjoittamana. Olen hyväksynyt tavallisuuden osaksi elämääni ja näen sen hyvin eri valossa kuin nuorempana, jolloin kuvittelin tavallisuuden olevan asia, jota kuuluu välttää kaikin mahdollisin keinoin. Vanhempana sen ymmärtää paremmin, mitä mahdollisuuksia ja näkymiä tavallisuus pitääkään sisällään.
Se pitää sisällään turvallisuutta, vankkaa luottamusta, rutiineja, arkea, sekä peruspilareita, joiden päälle on turvallista rakentaa yhä huojuvampia ja kunnianhimoisempia virityksiä. Silloin ihmisen lapsi ei pääse putoamaan kovin korkealta, vankan perustan ottaessa romahtaneet artikkelit hellään, tavalliseen syleilyynsä.
Oikeanlainen tavallisuus tuottaa turvallista erityisyyttä.
Annetaan sen olla niin.