Valkoiset hanget kohoavat tienvieressä luoden tunnelmaa, samalla kun viereisten puiden oksat taipuvat lumen painosta. Kaikki on hetken kaunista, kun aurinko tuo oman osansa esitykseen. Olen onnellinen.
Oikeasti tuo oli hetki talvea. Kuinka vihaankaan tätä luontoäidin pimeää esitystä. Se, että juuri näin pienen valoa parin kuukauden jälkeen, ei juuri mielenterveyttä paranna.
Nuorempana rakastin vuodenaikoja. Olin jopa ylpeä niistä, sillä saammehan nauttia Suomessa neljästä erilaisesta luonnon esityksest. Nykyisin tuntuu vain siltä, että kesä kestää viikon, talvi pari kuukautta ja muu aika on jotain harmaassa säässä tapahtuvaa loskassa kahlaamista. Kyllä vähempikin pistää suoraan sanottuna vituttamaan.
Kaipaan aidosti valossa olemista, sillä se pitää mielen virkeänä. Vaikka kuinka raskaan musiikin ystävä olenkin, niin liika synkkyys on liikaa synkkyyttä.
Onneksi pimeyteen tottuu osittain ja sen olemassa oloon herää todella vasta keväällä, kun ensimmäiset valonpilkahdukset antavat merkkejä mahdollisesta kesästä. Siis siitä pienestä pyrähdyksestä, jolloin on lämmintä, naiset ovat kauniita ja mieli virkeä.
Eivät naiset rumia talvellakaan ole. En ole vain asiasta varma, sillä jokainen on pukeutunut paksuun talvitakkiin ja nyt vielä kasvomaskeihin. Siinä meni se pienikin elämän ilo, kun sai katsella ohi mennessään ihmisten kauneutta.
Talvi masentaa ja saa jopa tämän maailman onnellisimman kansan kyrpiintymään ja ryyppäämään. Kai tämä olisi selvänä olevana sivistysvaltio, ilman monen kuukauden pimeyttä?
Kyllähän se toisaalta nöyryyttä opettaa, kun luontoäiti sammuttaa valot pariksi kuukaudeksi. Pelkäämme sekavana pimeää ja toisiamme suurimman osan vuodesta, joten jos ei muuta, niin kyllä se suomalaisen hiljaisuuden selittää. Olemme ainut kansa maailmassa, joka pystyy olemaan päissäänkin turvat ummessa
Talvi ei tuo minulle edes harrastus mahdollisuuksia. Luistella en kai osaa ja hiihtämään en lähde. Viimeksi laitoin sukset jalkaan ylä-asteella ja silloinkin menetin hermoni kesken matkan. Taisin heittää koulun sukset kesken matkan metsään ja kävellä takaisin. No nuorelle miehelle saattaa joskus kiukku iskeä.
Enemmän kiukuttaa naama ja munat jäässä rämpiminen lumihangessa, vaikka hyvinhän tuo kaupunki tiet hoitaa. Pakkanen turruttaa vain loputkin ajatuksista, jota synkkyys ei ole vielä tehnyt. Toisaalta eipä pääse kylmä tulemaan, jos tiet ovat hoitamatta. Sitä hikoilee enemmän kuin joulukinkku uunissa, kun yrittää päästä eteenpäin lumihangessa, edes pienin horjuvin askelin.
Taidan lopettaa talvikiukkuni tähän ja kääriytyä peiton alle odottamaan kevättä. Ehkä jos korona meille suo, niin kesällä saan viettää taas muutaman ihanan päivän ja ehkä tuntea itseni ihmiseksi.? Kuvia en myöskään laita kaupungista, sillä ei täällä eteensä näe.
Tämä on kirjoitusryhmäni yhteinen postaus, joten käy toki lukemassa minkälainen talvi on muualla ja muitten silmin:
Tässä on sulle piristävää musiikkia talveksi: https://viaperasperaadastra.com/2020/01/22/music-that-inspires-me-series-aria/
Harmi, että heidän englanninkieliset tekstit ei ole ihan niin sykähdyttävän kauniit, kuin venäjänkieliset, mutta käännän jos tulee tarpeen 😀
Venäläistä metallia ja runoutta. Ei kieltämättä ensimmäinen valinta, jos sokkona lähtee soittolistaa kokoamaan 🙂
Näköjään levyjä riittää tuolla porukalla, joten ompahan tänään kuunneltavaa kun salille lähtee. Ehdottomasti tutustun.
Mä olen ollut niiden fani vuodesta 1985. Aloita vanhemmasta päästä. Se on jotenkin aidompaa.
Papu & pojat on sanoneet sen jo parhaiten https://www.youtube.com/watch?v=XaR06ITT5Cw :
Helle
Saa ihmiset epävireeseen
Helle
Päiväkausia jatkuvaa
Helle
Pakkanen
Siitä suomalaiset tykkää
Ei pakkasessa mitään vikaa olekkaan. Tämä monen kuukauden pimeys onkin sitten eri juttu.
OIkein kun maireaksi heittäytyy, niin sanoo että ”ilman pimeyttä ei voi olla valoa”. Pimeys on monelle paha paikka, mie olen sen asteen valopää, että rakastan syksyn ja talven pimeyttä, se tuo , siinä määrin kun se omassa tapauksessa nyt on mahdollista, pysähtyä ja hiljentyä.
Kevät ja kesä saavat ylettömällä valollaan minut duracell-pupuilemaan ja säntäilen joka suuntaan ja teen kaikkea ja vielä yhtä päälle samaan aikaan.
Kynttilät ja kausivalot tekevät pimeän ajasta juhlaa.
Ehkä se on niin, että ikää myötä kyllästymme pimeään talveen. Jossakin vaiheessa pelkkä sana ”talvi” synnyttää ihottumaa. Silloin on tehtävä jotain. On mentävä valoon ja aurinkoon. Mentävä ihan fyysisesti tai sitten käännettävä ”ajatusten kulma”.
Ajatellaan vaikka tällaisella ”kulmalla”, että kesähän kestää JOPA viikon. Harmaana aikana saamme käyttää tunnelmallisia valoja ja fiilistellä toppahaalarisen naisen kanssa kynttilän valossa. Sitähän sanotaan, että silmät on sielun peili. Eikä sitä välttämättä muuta nähdä tarvikaan kuin kauniit, kirkkaat silmät 🙂 Siinä pysyy mielikin virkeänä, kun yrittää tavoittaa villalapasien kanssa toppahaalarin vetoketjua.
Olet mielestäni ihan oikeassa, että pienellä ajattelun muutoksella voi saada ihmeita aikaan. Ehkä tuossa on jopa onnellisen elämän salaisuus. Elämä koostuu pienistä asioista, joista koostuu iso kokonaisuus. Ei se onnellisuus paljoa loppuen lopuksi vaadi.
Mitä naisiin tulee, niin en ole vielä sellaista vaatetta nähnyt, joka veisi kaiken mielenkiinnon heistä. 🙂
Ja monen kuukauden talven jälkeen ne kesän muutamat viikot menevät ihan suorittamiseksi. Pakko ottaa auringosta ja lämmöstä kaikki ilo irti vaikka ei juuri sillä hetkellä vittuakaan kiinnostaisi, mutta minkäs teet, kesä on lyhyt ja meidän täytyy siitä nauttia:)
https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/
Olisiko tässä tekstissä pitänyt olla enemmänkin kuvituskuvia? Näytti alkuun, että latailee, mutta ei mulle tullut mitään tuon yhden lisäksi.
Pidin erikoisena yhdistää naiset tähän ajatusmalliin, mutta olen samaa mieltä, että onneks olemme saaneet valoa lumen muodossa tänne.
Tekstissä ei ollut kuvia tarkoituksella.
Naiset tulee vedettyä minulla vähän joka tekstiin. En pelkää mitään enempää, kuin kauniinpaa sukupuolta. Siksi asiasta tulee monesti heittyä vitsiä 🙂