
Joulu tuoksuu ja näyttää hyvältä. Niin pääsääntöisesti tilanne on vielä jouluaaton aattona.
Kaikki muuttuu, kun alkaa kinkun paisto. Porsas kyllä tekee tehtävänsä hyvien tuoksujen maailmassa, mutta miten lienee on uunin vieressä marinoituvan paistajan laita?
Kun vain ei haisisi yhtä pahalle, mitä keskimääräinen suomalainen joulupäivänä. Jostain syystä, kun eilen syödyn kinkun jälkituoksu muistuttaa vanhaa viinaa ja eilen juotua halpaa konjakkia.
Rosollikin näyttää tuttuun tapaansa olevan tuomassa joulun tunnelmaa, sillä aina aamuisin se tuntuu pyrkivän syöjästään karkuun. Sieltä sen sitten jouluisasti löytää sängyn vieressä, oksennetun lanttulaatikon vierestä.
Hyvä,paha ja tummunut
Ei joulu niin paha ole. Moni nainenkin näyttää saavan jouluyönä mukavan rusketuksen, useampi heistä herää silmä tummuneena. Liekö tuo johtuu kaikista niistä ihanista hetkistä hellan ääressä? Lämminhän siellä tulee, joten onko se ihme, jos ihon väri alkaa muuttumaan?
On se ihanaa, kun kerrankin saa syödä hyvin. On kiva muistuttaa ruokailun jälkeen norppaa, joka makaa puolikuolleena lattialla. Paha olo velloo sisuksissa, mutta aina sinne sekaan mahtuu hieman suklaata. Eihän sitä edes lasketa ruuaksi, joten ei juuri ja juuri ehjänä oleva vatsalaukku siitä enää repeä.
Talven taikajuomaa
Mutta se siitä joulusta pohtimisesta, ei kukaan mitään siitä muista kuitenkaan. Joulupukin tuoma taikajuomapullo on tehonnut taas, joten voi sitä kai vielä pari paukkua ottaa tulevinakin päivinä?
Suomalainen häpeää sitten uudenvuoden jälkeen, kun alkaa taas se helvetin terveellinen elämä. Silloin jumpataan ja pumpataan se pari viikkoa, niin että varmasti riittää loppuvuodelle. Sen jälkeen voi jäädä salaa pois juuri aloitetulta lajin peruskurssilta. Kuka sitä kauheassa krapulassa viitsii hyppiä ja riehua?
Kalliiksi tämä tietysti tuli, kun jumppavehkeet tuli juuri ostettua. mutta pienempi kipu sen on, kuin liikkuessa kylkeen pistävä tuska.
Vähän kateellinen
Onneksi sentään se helvetin rakettien pauke loppui, kun ei niitä ollut köyhemmällä edes varaa ampua. Kyllä se pistää kyrpimään, kun naapuri lähettää räjähteitä taivaalle muutaman satasen edestä. Itse kun joutui tyytymään pelkkään keskikaljan juontiin, kun ne pukin tuomat pullotkin olivat jo tyhjiä.
Ei sitä kuitenkaan viitsinyt naapurille mennä sanomaan asiasta, joten rohkeimmat huutelivat keskustelupalstoilla pahaa oloaan. Syyttävät tietysti raketteja siitä, että koirat pelkäävät niitä.
Aivan turhaa, sillä kyllä me kaikki tiedämme, että olet vain persaukinen. Ainoa hätäpaskoja tekevä otus olet sinä, kun vatsasi on jo kuralla liian sian, suklaan ja viinan jäljiltä.
Oli miten oli.. Haistellaan sitä joulua rauhallisesti ja välitetään toisistamme. Siihen toisen ihmisen naamaan kyrpiintymiseen, on sitten varattu ne vuoden muut päivät.❤️
Joulu on joskus ankea, etenkin jos siihen liittyy runsas nesteytys.