Tahdon olla Sanna Ukkola

Kirjoittaminen on asia, josta en itselleni esikuvia löydä. Tyhjästä on vaikea nyhjäistä, koska tuon aukon täyttäminen vaatisi lukemisen harrastamista. Jos lukisin vuodessa yhtä monta kirjaa, mitä varastan kotonani lapsilta karkkipusseja, olisi elämäni toisenlainen.

Myönnän, että tuo lause sisälsi itsepetosta, lihava olisin joka tapauksessa. Joku kun meidän vanhempien miesten vatsoissa on vialla. Ne tuppaavat tahtomattaan kasvamaan, luoden meistä kuvan pelottavan isokokoisina. Se on tosiasia, että testosteroniarvot tippuvat jokainen eletty vuosi, joten jollain miehisyys on korvattava?

Uskon lisäksi, että tämän täytyy olla vaatefirmojen juoni, jossa meille syötetään salaa kaikkea, mitä emme halua. Luonnollisesti viimeisin keino yrityksillä ovat nämä koronarokotukset, joiden sisältämät sirut vain lisäävät lihomisen tahtia.

 

Hän on täällä tänään

Poikkeus on sääntöön aina löydettävä, ja niin se on nytkin. Joudunkin tunnustamaan, vaikka tämä hävettääkin hieman, että luen toisinaan netistä Iltalehteä. Onhan se nyt vähän sellainen lehtien ripuli, eikä juurikaan sisällä kiinteään ainesta, mutta kaikilla meillä on syntimme.
Älä kuitenkaan säikähdä, en lue koko lehteä. Mielenterveys kun on hyvä säilyttää. Ainoat sanat, jotka sieltä tarttuvat harmaaseen aivomassaan, ovat Sanna Ukkolan tekstejä. Jos siis kehua pitäisi, niin hän on lääke, joka kovettaa tuon ripulin.

Hänen kolumninsa ulosanti on jotain, joka saa minut kirjoittamaan lisää. Se on jotain erilaista ja älykästä. Tarinoita voisi kai kuvailla niin, että ne ovat lehtimaailman huuteleva persu. Sellainen älykäs persu, joka meuhkaa taustalta kaikkea, saaden ihmiset suuttumaan ja hymyilemään. Eli viestillä ei ole niin väliä, mutta kehtaapa akka huudella!

Haluaisin olla yhtä taitava kirjoittaja, kuin Sanna. Haluaisin olla näppäimistöni kanssa sellainen, että saisin tunteita aikaan. Haluaisin olla se, joka kirjoittaa ja suututtaa.
Ensimmäiset herneen nenäänsä vetäjät, kun eivät ymmärrä katsoa lauseiden taakse. Siitä alkaa vasta sarkasmin ymmärtäminen, ja se vasta onkin hieno taiteenlaji.

 

Kuka olet?

Myönnän, että en tiedä tästä naisesta yhtään mitään, enkä haluakkaan. Eivät laulajienkaan laulut muutu sen paremmaksi, vaikka kuinka kiljuisin fanikirja kädessä julisteille.
Se, saako iso mies tehdä noin, ei sitten kuulu teille pätkääkään. Joten, turhaan hakkaat naapuri kepillä lattiaa, sillä setä kuuntelee nyt Sanna-rokkia ja kiljuu.

Sen tiedän, että hän on ollut tv-ohjelmissa, eikä pelkästään kirjoita. Tästä en kuitenkaan välitä pätkääkään, koska olen ainoastaan tuon kolumnin fani.
Jos satun joskus television avaamaan, niin tarjonta on korkeintaan suoratoistona tarinoita, joissa on lohikäärmeitä ja tissejä. Lihaksikkaat miehet menevät aseiden kanssa myös oikein hyvin, kunhan rintalihakset ovat öljyttynä. Siis menevät ei homolla tavalla, koska heteromiehen kuuluu se aina mainita.

Poikkeuksena tähän sääntöön, erehdyin avaamaan television pitkästä aikaa. Siinähän kävi sitten juuri niin, mitä pelkäsin tason olevan.
Ensimmäinen näky oli Janne Kataja, joka oli nähtävästi saanut vielä lisää kierroksia viime näkemältä. Alan epäilemään, että joku antaa kaverille amfetamiinia puuron seassa, ei tuota heilumista voi enää muuten selittää.

Kuinka kauheaa seuraa mies olisikaan arjessa. Itse en ainakaan jaksaisi jatkuvaa hymyilyä ja kälkätystä. Puhumattakaan siis siitä, ettei mies ole hetkeäkään paikallaan.
En jaksa tuota miestä viihdyttäjänäkään. Eduskunta saaneekin lähipäivinä viestiä lakia varten, jossa pyydän ja suorastaan vaadin, että Janne rauhoitetaan saman tien.

Seuraava juonto häneltä tulkoon pakkopaidassa. Uskon, että meitä muita vihaajia täytyy olla Suomi täynnä, joten nyt vain reippaasti nimeä kansalaisaloitteeseen.

 

Ei minusta mitään tule

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Sannaksi en tietysti muutu. En, vaikka haluaisin.

Sen kanssa pystyn kyllä elämään, sillä en näyttäisi hame päällä hyvältä. Kokeiltu on, ja vaikka kuinka selittäisin näyn uhreille, niin ei se menisi läpi edes huonosta faijavitsistä.
Ehkä nuoriso on oikeassa? Meitä vähän vanhempia miehiä vaivaa jokin. Sanon silti, että kunhan itse olette tehneet muutaman vuosikymmenen töitä, olleet naimisissa ja saaneet lapsia, niin katsotaan sitten, mitä teidän mielenterveydellenne kuuluu?

Painotan vielä tähän kohtaan, että ihailen Sannan älyä. En siis halua missään nimessä olla keski-ikäinen nainen. Jos pitäisi yleistää, niin asiahan on niin, että sen vittumoisempaa otusta ei maailma päällään kanna.

 

Ei minulla oikeasti ole tavoitteita kirjoittamisen kanssa. Tärkein syy teksteille on edelleen, että saan ihmiset viihtymään. Tavallinen arki, kun kaipaa hieman piristystä.

Tämä on myös ainut tapa, jolla saan toisen sukupuolen kommunikoimaan kanssani. Minä kun olen vain tällainen ujo poika, joka ei sano edes kassaneidille päivää.
Niille jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet blogiani, niin kerron nopeasti tähän, että naisia en ymmärrä ja miesten pullistelua en jaksa kuunnella. Naiset ovat näin ollen voitolla, jos kaipaan keskusteluseuraa. Ei miehisestä örähtelystä selvää saa.

Joten teen kiltisti kirjani käsikirjoitukseni loppuun, samalla tätä blogia kirjoittelen. Siinä tarpeeksi harjoitetta ja tavoitetta vähäksi aikaa.

Ahkeruus olkoon ilomme, joten en käy jaarittelemaan sen enempää. Jatketaan kirjoitusharjoituksia blogissa taas seuraavalla keralla. Loppuun haluan vain vielä todeta:

Go, Sanna, Go! Olet paras!