Lapsuuteni piirretyt. Katsoitko myös sinä näitä?

Minua vaivaa Tao Taon kohtalo? Jakson lopussa oleva pätkä lupasi tarinan lohikäärmeestä, kertomuksen jota ei koskaan tullut. Lapsen pettymys on kantanut näihin
Minua vaivaa Tao Taon kohtalo? Jakson lopussa oleva pätkä lupasi tarinan lohikäärmeestä, kertomuksen jota ei koskaan tullut. Lapsen pettymys on kantanut näihin
Tuoksuja ja tunteita Rasva tirisi pannulla. Asunnossa haisi samalle, kuten entinen alkoholisoitunut naapurini ennen teki. Ei sillä, että kukaan olisi alkoholia nauttinut,
A niin kuin apina B niin kuin banaani C niin kuin…nääh antaa olla. Tämä on niitä päiviä, kun haluaisi kirjoittaa, mutta syksyn
Perusasiat kunniaan! Kuinka mukavaa onkaan viettää perheensä kanssa aikaa rannalla, ja olla tekemättä mitään. Makaan tätä kirjoittaessa hietikolla ja katselen taivaalla ohi
Juhlapyhät ovat tärkeää aikaa. Ne ovat niitä harvoja hetkiä, kun kansa tuntee enää itsensä yhtenäiseksi. Ikävä kyllä juhlat muuttuvat pikku hiljaa, mutta
Sitä jaksan aina ihmetellä, kuinka toisten lapset ovat rumia ja ärsyttäviä? Omilta kakaroilta kyllä sieti kaikki huonot jutut ja rään syömiset, mutta
Rakas päiväkirja Katselin kännykkäni sormenjälkien rasvaamaa näyttöä. Kuinka monta tuntia olinkaan tuhlannut elämästäni tökkimällä sen pintaa?. En kyllä osaisi olla tökkimättäkään, sillä