Ocd. Parantuminen.

Ocd, pieni painajaiseni. Vähättelyä, tiedän hyvin. Blogini yksi suurista aloituksen syistä, oli itsensä haastaminen. Ocd painoi päälle jokaisella elämän osa-alueella, oli laitettava
Ocd, pieni painajaiseni. Vähättelyä, tiedän hyvin. Blogini yksi suurista aloituksen syistä, oli itsensä haastaminen. Ocd painoi päälle jokaisella elämän osa-alueella, oli laitettava
Ocd, masennus ja uupuminen. Ajatuksia näistä eroon pääsemiseksi. Blogin synttäriviikko jatkuu kirjoittajan lempiteksteillä. Tänään julkaisen uudestaan kirjoituksen, joka tuntui aikoinaan hyvältä tehdä.
Kasvot tuijottivat minua syyttävästi peilistä. Olin saanut pitkän aikaa olla rauhassa pakkomielteisestä tarkastelusta, mutta niin se vain tuli ilmoittamaan itsestään tauon jälkeen.
Ne juoksevat päässäni, kuin miljoona tuhatjalkaista. Yleensä tulevat öisin, mutta jos aikaa riittää, niin ovat tervetulleita myös päivällä. Ehkä olin nyt hieman
-Älä ole aina niin kyyninen. Pyysi eräs lukija En kai sellainen edes tunne olevani? Minä kun edes tiennyt tarkkaan mitä se tarkoittaa.
Pieni tarina siitä, miten kauppaan lähtö voi olla yllättävän vaikeaa. Minä niin rakastan sinua ocd. 😃 Joskus kaikki voi olla vähän hankalaa,
Teksti on kirjoitettu erääseen ryhmään. Julkaisen sen silti blogissani Uusi lääkitys! Tunnen olevani uudelleen käynnistetty! Virtaa riittää ja maailma näyttää huvittavalta. Täydellistä!
Ocd, masennus ja uupuminen. Ajatuksia näistä eroon pääsemiseksi. Masentaako? Vituttaako? Mikäli vastasit jälkimmäiseen myöntävästi, niin onnittelen sinua. Olet saavuttanut tunteen, joten nauti siitä.