Voimaantuvan naisen ongelma

Naiset voimaantuvat, näin muistelen lukeneeni. En uskonut somen kirjoitusten vaikuttavan ajatteluuni, joten tässä lienee asuu mielipiteisiin ryömivä matonen? Kun tarpeeksi hoetaan, alkaa
Naiset voimaantuvat, näin muistelen lukeneeni. En uskonut somen kirjoitusten vaikuttavan ajatteluuni, joten tässä lienee asuu mielipiteisiin ryömivä matonen? Kun tarpeeksi hoetaan, alkaa
Mies nauroi karjalanpiirakoilleen, höpöttäen samalla jotain sekavaa. Oli kai olevinaan Herra 47? En kysynyt, en halunnut ottaa katsekontaktia. Tyytyväisyys täytti vain ajatukseni,
Isä on haitallinen otus lapsilleen. Vuosia kuluu, mutta traumat jäävät. Niistä muistutti nyt kahdeksantoista vuotta täyttävä tyttöni. Hänen sisäiset arpensa muistavat yhä
En koskaan ole täysin kotiutunut kuntosalille. Mikä sitten kuntosalin ilmapiirissä oksettaa, siihen en täysin osaa vastata. Jokin joka tapauksessa etoo yhtä vahvasti,
Mitä kuuluu? Tämä olkoot poikkeus blogini sisältönä, sillä kirjoitan vain lyhyesti ja pikaisesti. Flunssa iski, joten nyt kuorsaan kuola poskella, omituisia ääniä
Minua pyydettiin kirjoittamaan naisen näkökulmasta ja mielellään seksistä. Itseppä olin pyytänyt ideoita, mutta nyt täytyy myöntää, että tämä aihe oli hieman liikaa
Runosuoleni on tukossa. Ahdistaa, sillä vaikka kuinka yritän saada väsyneet aivosoluni liikkeelle, ne kieltäytyvät toimimasta tuottaakseen tekstiä. Kaiken ponnistelun seurauksena, vain harmaa
Twerkkaus tanssistudiolla, pieneen saliin oli kerääntynyt hieman naisia. Edessä oli urhea yritys olla seksikäs, mutta tämä kaikki päättyisi näkyyn, jossa he sätkisivät
Vedin urheasti housuja jalkaan, Ei tämän ikäinen mikään taipuisa enää ole ja pyörin toinen jalka lahkeessa kaatumisen rajamailla. -Siihen jos kaadut ja
Minulta kysyttiin, miksi mies ei voi näyttää tunteitaan ja pehmeää puoltaan? Päätinkin käyttää aamuni sen pohtimiseen, koska kysymys on oikeasti hyvä. Tunteet