Painajaisia koululiikunnasta

Jos olen nostanut puntteja kolme kertaa viikossa, mutta onko syömiseni kunnossa? Söin aamulla kolme palaa raejuustoa, jonka maustoin proteiinijauheella. Veden jätin pois,
Jos olen nostanut puntteja kolme kertaa viikossa, mutta onko syömiseni kunnossa? Söin aamulla kolme palaa raejuustoa, jonka maustoin proteiinijauheella. Veden jätin pois,
Minua vaivaa Tao Taon kohtalo? Jakson lopussa oleva pätkä lupasi tarinan lohikäärmeestä, kertomuksen jota ei koskaan tullut. Lapsen pettymys on kantanut näihin
Ei ollut elektroniikkaa, joka olisi pitänyt lapset hiljaisena. Tämän takia nuorena sitä sitten istui persaus jäässä lumikukkulan päällä ja oli aivan tyytyväinen.
Tuoksuja ja tunteita Rasva tirisi pannulla. Asunnossa haisi samalle, kuten entinen alkoholisoitunut naapurini ennen teki. Ei sillä, että kukaan olisi alkoholia nauttinut,