Seurustelu ennen parisuhdetta

Vauva.fi avautui silmieni eteen, en todellakaan tiedä miten tässä pääsi näin käymään. Tiedät varmaan itsekin tunteen, kun lähdet hyppimään netissä sivulta toiselle, huomaten olevasi jossain aivan oudossa paikassa.

Saattoi se olla myös uteliaisuutta sitä kohtaan mitä naiset kirjoittavat keskenään. En kiellä sitäkään.

Mielummin periaatteessa annan vääntää itseäni nännistä, kuin lukisin naisten palstoja. Voin vain kuvitella juttujen tasoa, jota esimerkiksi Facebookin naistenhuone tarjoaa.
Ehkä olen väärässä mielikuvani kanssa, ehkä en? Sen tiedän kuitenkin, että miestenhuone tuottaisi nykyään vain pettymyksen uteliaalle naiselle. Se sisältö on kaikessa tylsyydessään, jopa arkinen.


Syy miksi luin vauva.fi keskustelua oli, että halusin uutta kulmaa blogiini. Lopputuloksena taisin saada vain päänsäryn seuratessa keskustelua siitä, kuinka miehet olivat jättäneet naisia haisevien alapäiden takia. Naiset sentään yrittivät keksiä parempia ja syvällisiä syitä sille miksi mies olisi syytä jättää. Toinen on siis sika ja toinen nirso, niin se on kai pääteltävä?

En tiedä seurustelusta mitään tai kuinka se kuuluisi mennä. Jotenkin keskustelua seuratessa tuli mieleeni, että en halua edes tietää. Kauhean stressaavalta se ainakin vaikutti.
Ei saanut olla puuttuvaa hammasta, lonkkavikaista koiraa, isoa tai pientä kikkeliä, rahaa tai rahattomuutta, liikaa itsetuntoa tai sen puutetta, eikä myöskään ärsyttävää äitiä. Toki syitä oli paljon muitakin, mutta jo tuota listaa lukiessa päätin, että ei minun kannattaisi edes yrittää.

Tiedän, että netistä ei kannattaisi inhimillisyyttä etsiä. Siinä touhussa voi alkaa usko ihmiseen horjua. Toisaalta syytön minä olen siihen, jos tyttöystävän ilkeä marsu ja gerbiili on hyvä syy keskeyttää tutustuminen toiseen ihmiseen. En voi sanoa, että tuo kanta on väärin, jos joku on näin kokenut.


Onko ihmisen kehittyminen todella ollut vain siitä kiinni, että valitamme kaikesta? Se nalkuttava nainen kivikautisessa luolassa oli ehkä siis sittenkin oikeassa, kun patisti miestään parempiin suorituksiin. Tuo on siis elämää ylläpitävä taito, joka on väärin ymmärretty. Kiitos teille kaikille vähän vihaisille naisille, sillä olisimme kuolleet kai jo sukupuuttoon ilman pientä potkimista perseelle.

Mies on yksikertainen. Se ruokkii perheensä, nai ja tappaa. Tämä riitti ennen ja nyt mies enää osaakin sanoa mahdollisesti tulevalle kumppanilleen

-Haiseva pillu! Mene pois.

Tuolla on katettu jo suurin osa mahdollisista vaaroista, mitä miehen elämään kuuluu.

Naisten tarpeet on monimuotoisemmat ja näin ollen syitä seurustelun etenemisen tarkkailuun löytyy enemmän. Silti olemme vain alkeellinen eläinlaji, joka luulee olevansa fiksu. Ehkä siis se lonkkavikainen koira on täysin hyvä syy lopettaa seurustelu jollain alkukantaisella tasolla?

14 thoughts on “Seurustelu ennen parisuhdetta

    • Minä luin sinun viestin riemastuneena 🙂

      Tämä on juuri syy miksi kirjoitan. Haluan saada ihmiset hymyilemään.

  1. Joskus hämmästyttää miten valtaosa ihmisistä edes päätyy parisuhteeseen, kun kriteereitä sen kumppanin suhteen on niin valtavasti. Loppujen lopuksi uskon, että kun se sopiva osuu kohdalle lonkkavikaisella koiralla tai vittumaisella äidillä ei ole mitään väliä, tai näin ainakin toivon.
    Toisaalta, myöskään minä en tiedä seurustelusta mitään. Seurustelin viimeksi noin sata vuotta sitten, joten oma käsitykseni seurustelukuvioista ovat jo aikaa sitten vanhentuneet.

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

  2. Komppaan ”I don’t speak Polishia”nykyihmisten vaatimuksista. Ihmettelen toisinaan kuunnellessani ihmisten ajatuksia, suoranaisia vaatimuksia, millainen kumppani pitäisi olla. Mikäli toinen ei ole 100% sitä niin sitten homma jätetään siihen. Toisaalta hyvä niin, mikäli toinen ei ole itseään varten on asiaa turha viedä eteenpäin ja pitkittää. Pitkittyessään asiat mutkistuvat. Toisinaan vaan vaatimukset ja syyt ovat vähän ”löyhiä”. Ehkäpä tähänkin heijastuu tämän ajan individualismi.

    Olen varma, jotta sen oikean löytyessä ei tuolla lonkkavikaisella koiralla ja ties kuinka pöyrööllä anopilla ei ole mitään väliä. En toisaalta usko, että perimmäinen syy tutustumisen keskeyttämiselle on ilkeä marsu tai gerbiili. Ihmisillä on vain tapana keksiä jokin helpompi ja lyhyempi syy kuin kertoa totuus. Joskus voi olla niinkin, että jätetty keksii gerbiilin syyksi sillä ”eihän minussa mitään vikaa ole”. Eikä varmasti tarvitse ollakkaan, sillä kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti ole tarkoitettu kaikille sopiviksi.

    No joo, lopetan näpyttelyn, jottei synny toista blogikirjoitusta aiheesta 😀

    • Olisit kirjoittanut vaan lisää. Kyllä maailmaan blogeja mahtuu. 🙂

  3. On niitä tekosyitä pilvin pimein. Olen Finn in Tiroli kanssa sama mieltä. Jos se oikea löytyy, niin monilla asialla ei ole mitään merkitystä enää.
    Jos koira tai gerbiili ärsyttää, niin seurustelu kannattaakin lopettaa. Se on merkki siitä että on väärässä paikassa ja väärän aikaan vieläkin todennäköisesti. Kompromissit on hyvä asia, mutta itsens kanssa niitä ei kannata tehdä.

  4. Kovaa settiä, mutta niinhän Vauva.fi:ssä aina on. Ihmisten vaatimustaso ja kriteerit ovat levinneet ihan yhtä älyttömiksi kuin sosiaalisen median persetilit ja tissivakopostaukset, joita joidenkin 30k seuraajan tilit ovat täynnä. Maailma on pilalla 😀

  5. Apua… Onneksi ei ole tarvinnut kokea Tinder-seurustelua koskaan 😀

    • Sanos muuta. Melkein pelottaa ajatus siitä, että joutuisi joku päivä etsimään itselleen kumppani tuntemattomista.

  6. Kateeks käy miesten yksinkertaisuutta! Miten paljon mutkattomampaa elämää 🙂

    • Tuossa olisikin hyvä aihe seuraavaan kertaan: Onko mies oikeasti yksinkertainen?

  7. Kaippa se Not All Men paasaus pätee kuitenkin tässäkin, on niitä yksinkertaisia malleja ja sitten niitä monimutkaisia. Tietty näiden esilletuloon vaikuttaa myös toksinen miehisyys ja sotaajan lasten kasvatus siihen ettei tunteita näytetä tai niistä puhuta. Mikä johtaa ihan omaan kasaan ongelmia. Siinäpä aihe olisi!

    • Minua alko kiehtomaan tuo toksinen osuus aiheena 🤔

      Pitää vähän miettiä sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: