Kuvittelen olevani näkymätön. En hullulla tavalla, mutta niin ettei minua huomioida kadulla. Yllätynkin joka kerta, kun joku rohkenee puhkaista yksityisyyteni kuplan ja puhuu minulle. Ei se minua toisaalta haittaa ja alkusäikähdyksen jälkeen olen toisinaan jopa mielissäni. Minut on huomattu!
Liekö tuo on vain ujoutta? Olen luonut ympärilleni suojakilven, jonka toivon saavan vieraiden katseet kimpoamaan. Eihän sitä koskaan tiedä, jos rikon jotain kirjoittamatonta kauppasääntöä ja saan ihmisten vihat niskaani?
Vainoharhainen ja ujo saa kaupastakin seikkailun. Siellä kun on äkäisesti katsovia mummoja, tympiintyneitä perheenäitejä ja muita aggressiivisia olentoja. Jumalauta, jos jää valitsemaan liian pitkäksi aikaa mehutölkkiä hyllystä, niin nämä edellä mainitut tulevat kärryineen ja ajavat päälle.
Tästä syystä kai Prismamme yhteydessä on apteekki ja Alko? Viinakaupasta rohkeutta, jotta uskaltaa mennä ruokakaupan puolelle, ja apteekista jalkoihin rakkolaastareita ja siteitä.
Pahin on silti vielä edessä! Jos jostain syystä pääset kassalle asti, kaikesta väkivallasta ja katkeruudesta huolimatta, alkaa myyjän kuulustelu.
Tunnen syyllisyyttä, jos en omistakaan sopivaa superbonuspistekorttia. Olo on kuin vanhassa natsi-Saksassa, jossa kuuluisin väärään puolueeseen. Jos ei käsi nouse tervehdykseen oikean puoluekortin kanssa, niin sinua varmasti huomautetaan asiasta.
Ennen sentään lohdutin itseäni pelaamalla reissun päätteeksi pienen summan pitkävetoa ja kolikkopelejä. Sitäkään en enää halua nykyisin tehdä, paikallinen raviurheilua seuraava joukko on vallannut veikkauspisteen. Sinne ei jumalauta mennä hakemaan mitään jääkiekkovetoja tai siihen liittyviä kuponkeja, nyt pelataan hevospelejä ja sillä selvä.
Sama koskee kolikkopelejä, ne ovat valloitettu eläkeläisten ja mielenterveyspotilaiden toimesta. Eivät nuo pelit kai enää rahalla toimi, vaan sinne voi laittaa panokseksi päivän masennuslääkityksen?
On paikka, johon en onneksi joudu menemään, nimittäin parkkipaikka. Kerrankin köyhällä on onnea, kun ei ole varaa autoon.
Kuinka ahdistavaa olisikaan kamppailla oven viereisestä parkkiruudusta? Olen nähnyt autoissa istuvia miehiä. Se ei johdu siitä, että he eivät haluaisi kauppaan mukaan, mutta kun joutuivat parkkeeraamaan kahta metriä suunniteltua kauemmaksi. Kyllä se pistää vituttamaan ja saa veren kiehumaan, että kävely on mahdotonta.
Joudun toisaalta autottomana kantamaan ostokset kotia. Ei se haittaa, paitsi jos kauppias on päättänyt hommata kauppaansa jotain luontoa säästäviä muovipusseja. Ensimmäinen hajoaa jo tavaroiden pakkaamisen jälkeen ja muiden kestämistä saat jännittää kotiin asti.
Ei tuo ole se pahin osa, koska vanha perinteinen kipu on. Leveät kantohihnat kutistuvat jokainen kerta ohueksi kidutusvälineeksi, joka pureutuu kämmenien lihaksiin kiinni. Näet vielä viikonkin jälkeen Prisman logon kourassasi..
Nyt sinut on merkitty tuohon ruokakauppaketjuun, etkä muualla enää ilkeä käydä. Mitä mahtaisikaan tapahtua, jos kilpailevan ketjun kassaneiti näkisi sinun käyneen vieraissa?