Rikkaat ja rahattomat-ohjelma (Ajatuksia vähävaraisuudesta)

Kuuntelin salaa vaimoni televisiosta Rikkaat ja rahattomat-ohjelmaa. Salaa sen takia, koska en periaatteessa suostu katsomaan tosi-tv-ohjelmia. On siis ihme, kuinka paljon tiedän tuosta tarjonnasta. Jos ruudussa on esimerkiksi seikkaillut laihduttava läski sinkkuna viidakossa, niin olen varmasti tietoinen tuon sarjan tapahtumista.

Myönnetään, että vaikka tuo kokemuksena on toisinaan tuskallinen, niin ei tämä kyseinen ohjelma hukkaan mennyt. Köyhäilyviihde sai näet miettimään asioita, joita vähävarainen pitää täysin normaalina.
Otetaan nyt esimerkkinä punalaputetut tuotteet kaupassa, joista tunnistat päivän ruokasi. Toki muuta on tarjolla, mutta käytännössä Prisman hyllyt notkuvat 99,9-prosenttisesti tuotteita, joiden ohi kuljet tottuneesti. Ne kuuluvat niille herkille ihmisille, jotka parkkeeraavat kalliit ruusuille tuoksuvat sähköautonsa kaupan oven eteen.

Ei kaupassa käynti tietenkään heillekään helppoa ole, mutta sentään elämys. On mukava käydä katsomassa, kuinka köyhempi kansanosa kantaa kaupasta tarjous jauhelihaa ja viereisestä Alkosta sitä halvinta viiniä.
No ei se Los Molinos-viini niin pahaa ole. Mölinäviiniksi sitä kutsun joka tapauksessa, sillä sen verran juoman maku pistää ravisuttamaan kehoa ja laskemaan yökötyksen tuoman mölähdyksen. Ei kuitenkaan hätää hyvä köyhä, sillä kyllä se maku tasaantuu jossain siinä kolmannen lasin kohdalla.


Juokse köyhä!

Kai vähävaraisen olisi parempi keskittyä parantamaan elämäänsä kehon kautta ja unohtaa viinit? Lenkille lähtö voi vain kaatua siihen, ettei olekaan varaa lenkkikenkiin.

Sitähän se on. Myös halvimpien liikuntaharrastusten aloittaminen voi olla kallista puuhaa, kun pierulle haisevien verkkareiden ja seuramaksujen maksamisen jälkeen, on rahaa palanut jo useampi satanen.
Hyvää tuossa on, että maksaminen nostaa sen verran tuskanhikeä pintaan, että sen aiheuttama laihtumisefekti vastaa muutaman kuukauden jumppaa.


Vaatteissa on hyvä säästää myös muuten arjessa, ja niin moni myös tekee. Ei se ole niin tarkkaa, jos rintaliivit ovat kymmenenvuotta vanhat. Eihän niitä kukaan edes näe. Et kuitenkaan ole sinkkumarkkinoilla sitä kuuminta hottia, joten ei ole varaa paljastumisesta.

Sama koskee tietysti myös toista sukupuolta. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, jos nainen pitää kiinnostavana miestä, jolla roikkuu kives alushousuihin revenneestä reiästä. Siellä se heiluu jossain ruskeiden jarrutusjälkien vierustalla ja vilkuttaen iloisena mennessään.
Mutta onhan tuo jotain erilaista, eikä aina sitä viimeisen päälle kunnossa olevien Black horsen pöksyjen katsomista. Lisäksi timmit ja ruskettuneet palomiehet ovat jo niin nähty, joten kyllä vähävaraisen karvainen vehkeiden päällä roikkuva vatsa, on jotain muuta ja kiinnostavaa.

Hetki vakavuutta

Köyhyys Suomessa on suhteellinen käsite. Itse näkisin, että tässä maassa on vähävaraiselle annettu mahdollisuus olla ja elää, mutta siinä se sitten onkin.
Ei vähävaraisuus loputa vaadi kuin sen, että kestät itseäsi kaiken päivää. Muutakaan kun elämässäsi tuskin on, joten jos jaksat viihtyä katselemalla naamaasi peilistä tai tuijottamalla Netflixiä, voit sanoa nauttivasi elämästä.

Rahaa tulee siis tasaisesti Kelasta tilille ja tästähän työtätekevät ovat kateellisia. Pelkästään hengittämällä joko ylä- tai alapäästä, kun voi ansaita useita satasia.
”Painukoot vittuun moiset loiset”, on varmasti yleinen ajatus noissa mielissä. Osittain he ovat tietysti oikeassa, sillä osa kansasta on sitä porukkaa, jotka eivät enempää asenteellaan edes ansaitsisi. He ovat tyytyväisiä tilanteeseensa ja hyvä niin.


Työmiestä puolustaakseni täytyy todeta, että kyllä minuakin vituttaisi maksaa veroja siitä, että jossain päin kaupunkia makaa nainen laiskana sohvalla, jolla suurin urasuunnitelma oli tehdä mahdollisimman monta lasta, mahdollisimman monen isän kanssa.

Tuossa vittuuntumisen kiimassa pääsee vain unohtumaan, että vähävaraisten joukossa on toinen porukka, joka haluaisi jotain muuta elämältään, kuin persaukisuutta. He ovat se ihmislauma, joka ei koskaan pääse jostain syystä yrittämään kohti parempaa elämää. Tämä ryhmä on se, joka kärsii rahattomuudesta, ja jolla on oikeus valittaa tilanteestaan.

Se on, mitä on

Vähävaraisuus tuntuu olevan jotain, joka helposti sulkee ihmisen omaan kuplaansa, josta etsitään sitä pientä turvallisuuden tunnetta. Tuo kupla tuntuu olevan niin vahva, ettei parempituloinen voi ymmärtää sen kestävyyttä. Sieltä ei välttämättä paeta, vaikka halua olisi.

Totuus on myös toisen näköinen. Jos jaksaa yrittää suosta nousemista, on myös köyhällä mahdollisuus tehdä asioita ilman rahaa. Tämä toisaalta vaatii paljon sosiaalista kanssakäymistä, joten ymmärrän hyvin, jos kaikista ei ole tähän.
Ei myöskään pidä unohtaa tässä kohtaa ihmisryhmää, joka ei suostu apua pyytämään. Onko se sitten ylpeyttä tai mitä vain, ei sillä niin väliä? Älä siis kohtele meitä, kuin olisimme kaikki samankaltaisia.


Toivon, että jokainen meistä pystyisi rikkomaan tuon kuplan toisinaan, on sen aiheuttanut ympärillesi mikä tahansa. Onnea matkaan!
Tulet kyllä hyvä vähävarainen matkanvarrella kuulemaan kommentteja siitä, kuinka itsensä kerääminen ja työskentely kohti parempaa, on avain hyvään huomiseen. Kaikkien kohdalla se ei vain menen niin. Olisi sama, kun huutaisit masentuneelle:

Koita piristyä!

No tuosta masentuneen piristymisestä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon lisää. Ehkä joskus, mutta nyt ei ole sen aika.

4 thoughts on “Rikkaat ja rahattomat-ohjelma (Ajatuksia vähävaraisuudesta)

  1. Tehdä mahdollisimman monta lasta kaikki eri miesten kanssa ei ole hullumpi urasuunnitelma ottaen huomioon Suomea vaivaavan demograafisen katastrofin.

  2. Luin sinulta muutaman postauksen. Olen itse avannut uuden blogin ja tällaisenä aikakautena, kun Suomeen on valunut tälläinen mielensä pahoittamisen kulttuuri, jossa joutuu varomaan mitä päästää suustaan ja varsinkin kirjoittaa, varomaan ettei mikään sana loukkaa ketään – on todella virkistävää lukea sinun kirjoituksiasi.
    Sanot asiat suoraan ja monesti hyvin karkeastikin, mutta kirjoituksistasi kuultaa kuitenkin rehellisen suomalaisen miehen sydän, joka ei ketään kiusaa.
    Kiitos näistä ja kiitos tunteesta etten ole ainoa joka sisimmässään kokee että tämä nykyinen maailma on aivan liian teollisen vaaleanpunaista ilmaisutaidoltaan.

    • Ihanaa että löysit juuri nuo asiat. Tunnen jopa hieman onnistuneeni, jos nuo oikeasti löytyy sieltä huonon huumorin ja asian keskeltä. Jokainen kerta kun edelleen jännitän julkaista jotain. 🙂

      Onnea uudelle harrastukselle. Tämä on mahtavaa puuhaa, vaikka välillä meinaa pää hajotakkin tekstejä viilatessa.

      Ps. Lupaan käydä lukemassa tänään jossain kohtaa,mitä olet blogiisi kirjoitellut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *