Kateellisena perheelliset joutuvat katsomaan vierestä, muiden julkaistessa somessa Spotifyn vuosittaisia tilastoja. Äidit ja isät eivät tähän pysty, lapset ovat kirous musiikille. Pienet sormet ovat valloittaneet yhteisen tilinne, joka pursuaa haluamatta rap-musiikkia. Toki tilanne olisi pahempi, jos jälkikasvu edustaisi nuorempaa polvea. Nuo samat kappaleet voisivat olla iloisia smurffiversioita.
Toivokaamme, että lapsuuden piirretyillä sankareilla on rajansa. Tuskin osaat kuvitella Smurffiinan hytkyttävän ahteriaan, kun trubaduurismurffi räkii mikkiinsä riimejä horoilusta?
Piilotettu shokkiarvo on jännempää, se ymmärrettiin ennen. Vanhassa Suomessa ei tietysti ollut vaihtoehtoja, sensuurin me osasimme.
Unohdetaan nyt kuitenkin Neuvostoliiton paineet ja kirkon tuoman kurjuus. Puhutaan esimerkkinä hieman vapaammasta 80-luvusta, hurjimpien artistien ollessa naiseksi pukeutuneita miehiä. Humppa, rock ja metalli raikasi, jos suomalainen muusikko sattui olemaan keikalla soittokunnossa.
Vai voitko väittää muuta? Ennen kansalle riittivät Samantha Foxin rinnat, joista näkyi hieman muotoa paksun lasketteluasun alta. Nyt emme tyydy vähempään artistilta, kuin Brasiliassa täytetty alaston ahteri.
Pieni ankanpoikanen
Vaikka et ilkeä näyttää naapurillesi Spotifyn vuosikatsausta, ei nuorisoa tule tuomita. Jo muinaisessa kreikassa, ovat nuoret käyttäneet kärryissään kolmion muotoisia renkaita. Ihan vain koska, ei edellinen sukupolvi mitään tiedä.
Turhaa historiankirjoista on etsiä merkintää tapahtuneesta, elämä on vain opettanut tapahtuman olleen mahdollinen.
Reiluuden nimissä, eivät asiat etene aina monimutkaisempaan suuntaan. Korvissasi soi varmasti baby shark, jolta kukaan ei ole voinut välttyä. Tämä ihanuus on katsotuin video Youtubessa.
Olet lastenlaulujen veteraani, ei muutaman vuoden nuorisomusiikin kuuntelu voi tuntua enää missään. Joten yo! vaan sinulle ystäväni. Antaa miesten ja naisten, liian isoissa vaatteissaan kertoa nuorellesi, missä hutsun paikka on. Kestät sen kyllä, sillä jo muutaman vuoden päästä, voit pakottaa jälkikasvusi muuttamaan omilleen. Se on päivä, kun saat soittolistasi vihdoin takaisin.