Mieli mustana ja kasvot vakavana. Kuva, jonka ihminen saa kadulla vastaansa.
Jos korona ei lopulta tappanut Suomen kansaa, laski se utuisen peiton hyväntuulisuuden päälle. Palasimme salamana menneisyyteen, jossa emme arvosta itseämme.
Ehkä ansaitsemme jouluiset tontut, jotka voitaisi muuttaa perinteiden mukaiseksi? Punainen Coca-Cola asu on riisuttava, pienten ukkojen ollessa tällöin suomalaiseen makuun sopivia. Väkivaltaisa hahmoja, joita ennen palvottiin pirteissä.
Se oli aikakausi ennen kristinuskoa, jonka sanoma muutti kodin vahdit saatanan keksinnöksi. Kuinkas muutenkaan..
Tekisikö pieni herran pelko yhä hyvää suomalaiselle? Sellainen arkipäiväinen, jossa palvottaisiin omaa tonttua. Naapurin kanssa nykyihminen ei käy jakamaan mitään, joten pieni henkilökohtainen tonttu olisi helppo ratkaisu.
Jos mieleesi tuli palvonnasta ensimmäisenä Jeesus, on mies pahasti poissa muodista. Kirkossa ei käydä kuin rippikoulussa, naimisiin mennessä ja viimeisessä omassa juhlassa. Ja tietenkin jouluna, mikäli noudat edes osaa perinteistä.
Ikävä kyllä perinteet ovat vaihtuneet. Harras joulu on vaihtunut monella viinan juontiin, jota perustellaan kalliimman pullon ostamisella.
Ei jouluaattoon sovi halpa kirkas, jonka kyljessä heiluvat Suomen liput. Vaihtukoot myös kyykkyviini, hyllyä korkeammalla olevaan tuotteeseen. Eikö iloinen joululaulu kertonut, kuinka koukkuselkä suortuu?
Moralisointi on turhaa, alkoholi ei ole kaikille ongelma. Turhan moni vain kärsii perheväkivallan takia, tai isän esittäessä muutaman glögin jälkeen juopunutta Petteri Punakuonoa.
En kirjoita tänä vuonna kaupallisuudesta. Voisin myös mainita monen perheen rahattomuuden, tai yksinäisten sisäisen kärsimyksen. Jätän tämän kaiken pois, huoleni ja lahjatoiveeni koskee jotain muuta.
Puhun yleisestä rakkaudesta itseään kohtaan. Pienestä onnesta, joka saa päivät tuntumaan elämisen arvoiselta. Rakkaudesta, joka pitää ajatukset kulkemassa, kun kaipaat lapsen innolla uutta ja hyvää. Jokainen meistä on ansainnut innostuneen mielen.
Miksi niin moni kieltäytyy pienestä armosta omakuvassa? On kai helpompi vetää suupielet kohti polvia, vetäytyen kilpensä sisään. Elämäntapa, jossa leikkaat suurimmat huonot tapahtumat arjesta. Ikävä kyllä sivullisena uhrina toimii positiivisuuden kuolema.
Näin ollen, toivon kaikille lahjaksi talttaa, jolla mielen voi vapauttaa vankilastaan.
Hyvää joulua sinulle lukijani!
Totta puhut, valitettavasti. Monen hymy hyytyi jo koronamaskien takana. Ja jos ei, niin viimeistään nyt, kun liian lähellä meitä riehuu sota, kaikki on epävarmaa ja kallista, on positiivisuudesta tullut katoavaa kansanperinnettä. Melkein tuntuu, ettei nyt saa olla iloinen; eihän se sovi tässä synkässä maailmantilanteessa.
Mutta jospa silti, vaikka ihan joulun nimissä, hymyilisi vastaantulijalle tai morjestaisi naapuria (eikä teeskentelisi näkemätöntä). Ja itselleenkin voisi olla armollinen. Tehdä vähän aikaa vaan sen, mitä huvittaa- vaikka se olisi sohvalla torkkumista. Toivotaan siis yhdessä iloa ja positiivisuutta ihmisille jouluksi, kaikesta huolimatta.
Lämpöistä joulua ja kiitos monista hyvistä kirjoituksista! 🙂
Kiitos itsellesi, että olet lukenut. Tämä olisi todella tylsä harrastus, jos kirjoittaisin vain itselleni.
Enköhän minä vielä yhden tai kaksi tekstiä tee ennen aattoa, pää vain hakkaa tyhjää. Välillä taas aiheita ei tarvitse edes miettiä, senkus kirjoittaa. No tämä on välillä tätä..
Hyvää joulua myös sinulle!