Mies seisoi tiskin takana ja katsoin häntä syvälle silmiin. Jotain väärää takaisin tuijottavassa katseessa oli, hän hymyili työpaikallaan, kuin amfetamiinia vetänyt ilopilleri.
Mukava kaveri hän on, ei siinä mitään. Joskus vain uskon äitinsä lyöneen miestä lapsena liian kovaa takaraivoon. Ei kukaan vain voi olla aina noin iloinen ja hyvällä tuulella! Se on vain luonnotonta.
Lisäksi epäilen, että Marco Bjurström on tehnyt hänen äidilleen bumtsibumit aikoinaan. Ei tuota positiivista virnuilua voi muuten selittää, kuin perintötekijöillä.
Minähän en henkilökohtaisesti turhia hymyile, sillä mummo vainaa kielsi irvistelemästä. Kuten jo aikaisemmassa tekstissä totesin, niin olisi pitänyt kuunnella mummoa. Nyt näytän yli neljäkymppiseltä, kun ei se naama palautunutkaan vääntelyn jälkeen aloilleen.
Kuinka paljon elämäni voisikaan olla nyt parempi, kun olisin vain pitänyt leukani rinnassa ja hymyn käännettynä peräpukamia kohti? Ei vanha kansakaan mitään botoxia kaivannut, kunhan muisti vain murjottaa hiljaa tuvassaan. Ei se naama kulumaan pääse, jos sitä ei käytetä.
Palataan taas asiaan
Hymyilevä mies toi minulle lasin vettä ja kertoi samalla lyhyen vitsin. Tunsin pientä sääliä häntä kohtaan, mutta ymmärsin hyvin, että savolaisen on mahdoton tehdä mitään normaalisti. Tuo outo kansa, kun tuo vedenkin lasissa jotenkin kierosti vääntäen.
Ehkä hän toisaalta oli vain iloinen, että sai tarjoilla jotain alkoholitonta? Kohta tämä sama paikka täyttyisi kaljaa juovasta laumasta ja meno olisi hyvin erilainen. Tappijono ilmestyisi vaatimaan olutta ja naiset kiljumaan omia tarpeitaan.
Ai mikä on tappijono? Minäpä kerron, mutta tämän jälkeen tuijotat tahtomattasi baarin jonossa olevia miehiä muualle, kuin silmiin.
Katsoppa seuraavan kerran jonoa, joka on menossa tiskille pienessä humalassa. Sielä jokainen mies seisoo outo virne naamalla, kun tekee mieli jotain hyvää. Kyseessä ei ole olut, vaan sen tuomat ajatukset naaraista.
Tässä on suomalaisen jonottamisen taidon salaisuus. Mies muistaa varmasti kiltisti pitää edellä menevään urokseen väliä, koska jokainen heistä tietävää toistensa tilanteen. Kaikilla on veri jo hieman pakkautunut alakertaan, tehden sinne pienen tapin. Olisi noloa enää törmätä toiseen urokseen, sillä harva meistä haluaa hinkata itseään naapurin Pekkaa vasten.
Tarkemmin kun katsot tuota jonoa, niin erotat sieltä myös lapsuuden tv-suosikkisi. Sielä seisoo TIIVI-TAAVIn tili tuli ja meni, HIPSUttelija Heikki, PAInaja Paavo, sekä LAA LAA aikuinen nainen mä oon-Lasse. He ovat yksi pitkä teletappijono, etsimässä olutta ja sen illan Nuu Nuuta.
Onnea etsintään pojat!
Niin se asiakaspalvelija, mistä aloin kirjoittamaan. Unohdin oikeastaan koko miehen, kun hän poistui tuotuaan vesilasin. Yhdessä asiassa hän oli silti oikeassa, vaikka ei ääneen sitä sanonutkaan. Hymyily kannattaa aina, snytkin se teki päivästäni paljon paremman.
Ps. Terveisiä vain teille asiakaspalvelijoille, kenen kanssa olen edellisellä viikolla keskustellut. Varoitin, että saatatte joutua blogiini, jos uhkaatte lukea sitä 🙂
No kyllä tästä taatusti itsensä tunnistaa hymyn antanut yleisöpöavelija. Niitä kohtaa harvoin muuten.
Olen melkein kateellinen, että joku voi hymyillä lähes aina. Tuo olisi todella hieno tapa elää!