Jos olen nostanut puntteja kolme kertaa viikossa, mutta onko syömiseni kunnossa? Söin aamulla kolme palaa raejuustoa, jonka maustoin proteiinijauheella. Veden jätin pois, jotta en saisi liikaa kaloreita. Imeskelin lenkillä korvikkeena, ohi juosseen oravan turkkia.
Kysymys olisi voinut olla suoraan, netin kuntosali aiheisista keskusteluista. Niissä, joissa itsensä kehuminen on piilotettu kysymysten sisään. Suomalainen ei käy itseään nostamaan jalustalle, joten se on tehtävä salaa.
Totta puhuen, suurin osa ei jalustalle edes pääsisi, mutta jätetään läskivitsit kertomatta. Lihavat kun eivät ole leppoisia, kosto voi tulla painavalla kädellä.
Keskustelu liikunnasta voi olla rasittavaa luettavaa. Se tuo muistot esiin koululiikunnasta, aidon vihan hikoilua kohtaan. Ainoa liikunnallinen teko joka kiinnostaisi, olisi suksisauvan poikittain persaukseen työntäminen, sille ala-asteen täydelliselle tytölle. Vihaat vielä vuosikymmenten jälkeen hirviötä, joka karjui ohi hiihtäessään latua, laskien samaan aikaan matikan kokeeseen oikeat vastaukset.
Mitähän tuosta tytöstä kasvoi aikuisena? Luultavasti jotain hemmetin hienoa, joka saa kateuden nousemaan yhä kurkkuusi. Se maistuu vielä vuosien jälkeen pahemmalta, mitä kouluaikaiset perunat. Arvaat, että tuo nuori tyttö sai elämässään potun paremmat osat, kun sinulle jäi mustat pilkut.
Takaisin nykyaikaan
Kuinka voikaan maanantai aamuna vituttaa työpaikan taukotuvalla ryystää kahvia, ylipirteän työkaverin juodessa yhdellä mustikalla maustettua vettä. Puki vielä jalkaansa ne helvetin leggingsit, jotka korostavat persausta.
Siivooja kiittää. Onhan moppaaminen helpompaa, lattian ollessa kuolasta märkä. Jokainen uros on varmasti nähnyt nuo kankut, eikä se ole jäänyt epäselväksi. Paitsi se vanhempi huoltomies, joka tuijottaa seinään, toivoen joko eläkkeen alkamista tai kuolemaa.
Eikä nykyisessä ilmapiirissä uskaltaisi mihinkään edes katsoa, mies kun muuttu siaksi neljänkympin jälkeen. Olet yhä kehosi sisällä se sama tyyppi mitä ennen, jotkut haluaisivat vain sammuttaa halusi. Tuo ikäisen ei pitäisi enää ymmärtää kauneuden päälle.
Juot kahviasi kuunnellen tekohymy naamallasi tarinaa ravinnon punnitsemisesta. On tärkeää saada ravinnosta mikrot ja makrot kohdalleen.
Vaikka ethän sinä tiedä mikroista merkkiääntä kummaisempaa. Se ihana ääni, joka kertoo Saarioisten pitsan olevan valmis. Pitäkööt kehonkoostumusmittauksensa ja laihdutuskuurinsa. Sinä et sentään tarvitse isolla rahalla ammattilaista kertomaan ihroistasi.
Ehkä kehu loppuisi, jos kertoisit omasta sänkyelämästäsi? Kuinka piehtaroit iltaisin Domino-keksien keskellä, avaten ne ensin, päästäksesi lopulta nuolemaan keskellä olevaa töhnää. Tai jos kertoisit märistä suudelmista, joita koirasi antaa lakanalle nuollessaan muruja sen pinnalta.
Ehkä tuo kaikki loppuisi, jos sanoisit suoraan, etten ole kiinnostunut välipalajuoman päällä lilluvasta mustikasta? Vihaat liikuntaa, vaikka kuinka sen hyötyjä kehuttaisiin. Sinusta ei vain ole hankkimaan peräpukamia spinnigpyörän päällä, tai pukeutumaan kokovartalokondomia muistuttavaan jumppa-asuun. Et halua kyykätä, kuin istuessasi katsomaan sohvalle Netflixiä, tai ostaessasi halvinta Alkon viiniä. Perkele…et vain halua.
Et halua nyt, etkä nuorena. Eivätkä halunneet muuttakaan, jotka valitsivat sinut aina viimeisenä joukkueeseen. Ei sillä, vaikka olisit ensin rivistä valittu, et olisi juossut tässäkään tapauksessa.
Missä järki, joka pelivälineen perille saamisessa oli? Kohta se vietiin takaisin keskipisteeseen, josta päätön syöksyily jatkui. Pienten lasten pahoinpitelyrinki, jossa jokainen luokkalainen yritti potkaista palloa yhtä aikaa. Se kaikki tuntui ja näytti Asterix-sarjakuvan tappelulta, jossa pölypilven keskeltä näkyi ainoastaan muutaman vihainen nyrkki.
Antakaa yksi hyvä syy liikunnan vihaajalle liikkua. Ehkä hän liikkuu, luultavasti ei. Viha on liian syvällä.
Ei siitä tytöstä tullut mitään. Näin todennäköisemmin on. Ihmiset harvoin jaksavat ylisuorittaa vuositolkulla. Punnita ruokansa, roikkua kuntosalilla 24/7. Kaikessa pitää olla malttia. Ainakin näin itse olen selvinnyt elossa tähän mennessä.
Tuli tai ei, ei sillä niin väliä. Se on vain jännä juttu, miten ala-asteen jutut voi vaikuttaa vielä aikuisena. Sitä saattaa miettiä häveten tekojaan, jotka oikeasti ei vaikuta elämään enää mitenkään. Sellaisia pieniä asioita, kun on mennyt vaikka sanomaan jotain tyhmää.
Ps. Minä muuten tykkäsin koulun liikunnasta. Paitsi luistelusta, en osannut solmia nauhoja tiukalle. 😁
Hyvin kuvattu tunne, toki voisi lisätä, että supersuorittajat usein suorittavat päästäkseen karkuun omaa pahaa oloaan. Itsestäni kasvoi tuo suorittajatyttö, mutta muut eivät nähneet ruoan punnitsemisen ja mikrojenmakrojen taustalla olevaa bulimiaa. Kuvauksesi keksipaketin kanssa sängyssä piehtaroimisesta olisi mennyt yht yksiin, vaikka pysyin hoikkana. Surullinen vai huvittava sattuma?
Ikävän tuttu tarina Suomesta. Meidän kuuluu olla pirteä töissä ja koulussa, mutta kotona itketään kasvot seinään päin. Itse olen kokenut tuon kaiken pahana työuupumuksena, jossa torjuin pahaa oloa tekemällä vielä kovemmin töitä.
Ehkä yksi onnellisuuden portaita on, ettei epäonnistumisiin jää piehtaroimaan liian pitkäksi aikaa? Joskus on vain mentävä perse edellä puuhun, jotkut tekevät sen vain useammin kuin toiset. Kaikki taas eivät halua puuhun pelon takia ollenkaan.