En ole kirjoittanut muutamaan päivään. Ei kai pöljällä riitä ajatuksia viikon jokaiseen hetkeen? Syynä voi tietysti olla myös päässäni oleva pieni kasvain, joka elelee loisena ajatusteni myrskyissä. No olkoot siellä, kun ei hänestä haittaakaan ole. Jos hän liikoja alkaa vaatimaan valtaa, niin neuvottelemme vuokrasopimuksen uudelleen.
Kutsun häntä Sirpaksi. Syytä en tiedä, mutta toisaalta minulla on tapana keksiä jokaiselle asialla lempinimiä. Lissu olisi ollut ensimmäinen vaihtoehto, mutta koska hän on pieni ja siro, niin vaihdoin nimen. Lissu kuulostaa mielestäni paljon lihavammalta ja koska kasvain on kaikkea muuta, niin en käy häntä turhaan nimittelemään.
Tuosta samasta syystä keskimmäinen lapseni ei saanut nimekseen Siru. Mitä jos hänestä olisikin tullut lihava? Nimi kuulostaa jotenkin väärältä pulskalla ihmisellä. Jollei hänestä olisi tietysti tullut lähipubin karaokeprinsessa, joka liian kireässä vaaleanpunaisessa mekossa laulaa sydämensä kyllyydestä. Siihen päälle vielä hiusten värjääminen violetiksi ja tiara päähän, niin Siru olisi täydellinen hurmaamaan kylän epätoivoiset miehet.
Kuten sanoin olen kunnossa, joten ei mitään paniikkia. Syön luultavasti lääkkeitä pari vuotta ja tämän jälkeen Sirpa jättää minut rauhaan. Ei hänestä tosin haittaa ole nyttenkään. Kyseessä on hyvin rauhallinen asukki. Ainoastaan hänen nalkutuksensa saa välillä pääni kipeäksi. Siitäkin selviää, kun kestän parin tunnin päänsäryn, tuskaisen hikoilun ja oksentamisen.
Olen aina pitänyt pienistä naisista. Sirpa on siis tämänkin puoleen mieleeni ja nähtävästi myös nyt mielessäni. Pienillä naisilla tarkoitan pituutta, sillä kuten olen monesti kirjoittanut, niin pelkään pitkiä naaraita. Monenlaista pelkoa olisi ollut luojan luomana ollut tarjolla, mutta minä sain naistenpelon. Jos saisin vielä vaihtaa, niin ottaisin mielelläni vaihtarina vaikka torikammon, kunhan en nyt toisia ihmisiä pelkäisi.
Sirpa siis on lyhytaikainen tuttavuus, kuten nykyään on kai tapana. En toisaalta ihmettele, jos me ihmiset emme jaksa toisiamme pidempään mitä nykyään seurustelusuhteet kestävät. Sitä kun kansalle syötetään teini-iästä asti jälkiruokana turhaan masennuslääkkeitä, niin saamme vain masennuksen oletetusta masennuksesta ja olemme haluttomia seksin suhteen lääkityksen takia. Ei siinä paljon sukuelimet toisiaan vasten paljon pauku tuolla meiningillä ja tuppaa se läheisyys muutenkin unohtumaan. No tuo on ehkä jonkun toisen kirjoituksen aihe, ei mennä nyt tuohon ollenkaan.
Ei minulla muuta asiaa ollut. Jatkan nyt Sirpan kanssa tarinointia yksinään sohvalla. On mukavaa, kun on taas yksi elävä hahmo kurjassa elossa mukana, kenen kanssa jutella ja vaihtaa ajatuksia. Kunhan et nyt vaan liikoja ajatuksiani syö pääkopassani.