Yhteispostaus miehisyydestä, joka ei täytä niitä tavallisia ylimaskuliinisia normeja. Tarkoituksena on myös tuoda esille miehiä bloggaajina, meitäkin on muutama tämän hienon harrastuksen parissa. Toivottavasti pidät teksteistämme, ja ehkä löydät näin uutta seurattavaa blogien maailmasta.
Muiden osallistujien kirjoituksiin pääset omani alapuolelta. Ne kaikki tottelevat samaa teemaa ja nimeä: Onko pakko olla niin mies?
Onko pakko olla niin mies?
Mitä jos olisin mies tänään? Sellainen mitä luulen sen tarkoittavan. Tai ehkä sellainen, mitä netin naiset kuvittelevat miehisyyden olevan?
Minun pitäisi olla hellä, raju, sosiaalinen, mysteerisen hiljainen, rikas, renttu, seksikkyyttä tihkuva, tavallinen, aktia ehdottava, mutta ehdotuksen eteen mitään tekemätön.
Unohtamatta, että vaatimuksiin kuuluu olla myös voimakas, mutta ei lihaksikas. Tai kotitöihin osallistuva, mutta ei jaloissa pyörivä.
Tai jos sattuisin lähtemään kanssasi ulos, pitäisi olla täynnä seikkailunhalua. Unohtamatta, että käytöksen täytyy olla rauhallisen hillitty.
Arjessa taas haluaisit, että olisin siististi pukeutunut, mutta en liian hieno. Toisinaan voisin olla myös rähjäinen kuin duunari. Jos siis olisimme suhteessa, jossa minun kuuluu olla kiinnostunut pitkästä sellaisesta, mutta en saisi kuitenkaan olla liikaa läsnä.
Intohimoa pitäisi suhteessa olla. Ei kukaan nykyään seurustele, jos sitä ei tunne 24/7.
Eihän se ole parisuhde, jos toinen tympii välillä. Kyllä silloin on jo aika kirjoittaa vauva.fi sivuille, josta kysyä apua miehen asenneongelmiin. Oikeastaan ei se ole edes kysymys, svakiovastausta sinä olet vain vailla:
Jätä se sika!
Ja kun se ero sitten tulisi ja joutuisin sinkkumarkkinoille, setämies en saisi olla, vaikka minkä minä iälleni mahdan?
Tietenkään en saisi pitää nuoria naisia kauniina, sillä naiset ovat päättäneet näköaistini muuttuvan jossain kohtaa. En myöskään saisi ihailla vanhempia leidejä, koska ne jotka ovat positiivisuutensa säilyttäneet, ovat mielestäsi vain huomionhaluisia lutkia.
Saanko olla oma itseni?
Tuossa vain muutama ajatus, mitä miehen pitäisi olla. Listan kohdat eivät muuten olleet minun päästäni, sain nuo kerättyä juurikin sieltä vauva.fi sivulta. Myönnän, että järkeni meinasi paeta sivua lukiessani, mutta kyllähän se kannatti. Sainpa taas blogin aikaan.
Se mikä miehisyydessä on pelottavaa, ettei kukaan pysty täyttämään noita kaikkia kohtia. Onnekkaalla ei tietenkään ole siihen tarvetta, tuo kaikki on yhtä realistista, kuin elämä elokuvissa.
Mutta onko tässä maassa tilaa miehelle, joka vihaa rautakauppoja ja haluaa vain pitkiä suhteita? Tai ei uhku miehistä testosteronia sellaisia määriä, että saunan jälkeen lauteilla on isompi kuva niille levinneistä henkisistä kiveksistä, mitä persauksesta?
Onko täällä tilaa miehelle, joka karttaa väkivaltaa ja turhaa riitelyä. Tai joka vetäytyy omaan rauhaansa, koska ei jaksa turhaa draamaa?
Onko täällä myöskään tilaa kaverille, joka ei koe olevansa maailman mahtavin sängyssä puikottaja, sillä sellaisia supermiehiähän tuppaa jatkuvasti vastaan tulemaan? No ainakin heidän omien puheittensa mukaan. Toisaalta niin se menee, että pieni osa miehistä vie suurimman osan naisista. Me muut olemme vain ihan tavallisia.
Onko minulla toivoa olla mies?
En myöskään pidä autoista ja minua ei kiinnosta tekniikka. Ainoa jossa taidan pärjätä miehenmitassa, on oluen juonti, sekin on jäänyt vähälle.
Tunsin jo hetken tuon jälkimmäisen kohdan takia itseni mieheksi, kunnes muistin kohdista pahimman. Olen aina persaukinen, eli sitä kansan käymisastiassa olevaa hiivaista sakkaa.
Ja mikä pahinta, lähenen ikää jossa minua voi luonnehtia setämieheksi. Olenko siis edes inhimilliseksi laskettava olento, jotain pahaa minussa täytyy olla? En toisaalta ole lähettänyt eläissäni yhtään dickpickiä tai puristellut nuorten naisten ahtereita, mutta mätä minun täytyy olla.
Paha on sana, joka kuulostaa korvissani oudolta. En varmaan osaisi edes olla ilkeä, vaikka haluaisin. Se toisaalta on suurimpia virheitäni, ei kukaan ymmärtäjää ymmärrä. Miehen kuuluu jyrätä itselleen elintilaa, oli se sitten henkistä tai fyysistä taistelun tulosta.
Olen siis pehmo ja sitä ei sopisi olla. Pidän nallekarkeista ja nykyään myös hymyilystä.
Tuota jälkimmäistä vasta kartetaankin, mutta ei onneksi aina. Toisaalta ymmärrän hyvin, sillä jos vastaasi tulee 120-kiloinen virnuileva savolainen, niin ehkä on syytäkin juosta? Ei fyysisen uhan takia, mutta sen että suuni avautuminen on aina vaarana. Kieltäkää mielipiteet Savon kansalta!
Mutta kuka pitäisi pehmosta neljäkymppisestä ukosta? Miehet karttavat seurana sellaista, nuoriso pitää setämiehenä, osa naisista vihaa kaikkia miehiä ja loput heistä pysyvät muuten vain piilossa. Olenhan kuitenkin lähettämässä sitä dickpickiä.
Tutustu myös muihin miehiin, jotka osallistuvat tähän yhteispostaukseen omilla teksteillään. Ehkä miehuus näyttäytyy siellä erilaisena?
Isätön Isä
Isätön isä blogissa käsittelen elämääni isättömänä poikana ja kuinka se on heijastunut minuun ja isyyteeni.
toffeeKolli
🍆Rietas ja kiimalta tuoksuva blogi🍑
💖Suuria tunteita
☁️🍭Hattaranhajuista rakkaushömppää
🤭Vähän tuhmaa ja ripaus härskiä
💥Tätä elämää
Tuli vaan mieleen (Tämän miehen Instagram seikkailuja suosittelen seurattavaksi)
Keski-ikääntyvän miehen ajankohtaisia mielenmaisemia suuremmin sensuroimatta ja selittelemättä.
Sosiaalialan duunari, elämänmittainen matkaaja.
Miehen sanoin
Olen 35-vuotias mies, ja olen pitänyt blogia eräänlaisena verkkopäiväkirjana jo muutaman vuoden.
Joonasmieli
Kosmisesti aidoin ja tärkein totuus
Maailma syöttää meille jo lapsina omat kuvat ihmisistä, ihmisryhmistä, miehistä, naisista sekä kaikesta muustakin. Opimme ”maailman tavoille”. Päästäksemme eroon kaikista ennakkoluuloista, kliseistä ja ennalta määrätyistä toimintamalleista meidän on nähtävä maailma ja itsemmekin uusin silmin. Siihen olen itse pyrkinyt, helppoa se ei ole.
Olen mies, mutta nauran ja hymyilen. Tosin en ole Savosta 😉 Leikki leikkinä viitaten kirjoitukseen, mielestäni savolaiset nauravat paljon ovat oikeinkin mukavaa sakkia. Suomalaisessa saunassa en ole hetkeen käynyt, joten en muista millaisen printin olen saunan lauteille jättänyt. Tästä saan kiittää keski-ikäistä muistiani. Täällä Itävallassa yleisissä saunoissa on pyyhe persuksen alla, joten siitäkään ei paljon uutta miesjälkeä jää muistia virkistämään 😀
Vastauksena kysymykseen ”Onko pakko olla niin mies?” vastaan, että ollaan ihmisiä ihmisille.
Ollaan omia itsejämme toisia kunnioittaen. Ollaan sitä mitä sisimmiltään olemme. Ei ajauduta sellaiseksi miksi joku muu meidän on määritellyt. Ollaan siellaisia miehiä, joita luonnostaan olemme.
Se nykyaikana onkin ihanaa, että on mahdollisuus monenlaiseen ihmisyyteen. Omaa aktiivisuutta se vaatii, mutta jopa köyhemmällä on pieniä elämänlankoja kädessään, jolla Suomessa voi rakentaa jotain omaa itselleen. Enkä puhu nyt omaisuudesta.
Se mitä miehisyyteen tulee, niin ei sitä kannata netin keskustelupalstalta etsiä. En ainakaan halua uskoa, että naiset ja miehet ovat niin jäykkiä mielipiteiden kanssa, mitä he siellä ovat. Haluan uskoa, että hyviä tyyppejä on Suomi täynnä. He ovat vain jääneet minulta hieman piiloon.
Näin on. Mielestäni ihmisyys ja miehisyys ei ole mitään aineellista vaan se tulee ihmisen sisältä. Siten sillä ei omassa ajatusmaailmassani ole mitään tekemistä maallisen omaisuuden kanssa.
Ja tosiaan, netin keskustelupalstoilta ei kannata paljoakaan ihmisyyttä ja sitä kautta miehisyyttäkään ymmärtää. Tulee kyllä melko jäykkä ja mustavalkoinen, jopa negatiivinen kuva ihmisyydestä 🙂
Tuli tuosta miehisyydestä mieleen yksi John Grayn kirja, jonka jo monia vuosia sitten luin. En muista olenko siitä maininnut, mutta se on mainio ja jopa hauska kirjoitus miesten ja naisten eroista. Sitä kautta ehkä jonkinlainen sukellus myös miehisyyteen.
Ehkä löytyy vielä kirjastosta tai kirjakaupoista. Nimi on ”Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta”. Löysin muutaman nettikaupan, joka näyttäisi myyvän, tässä yhteen linkki https://www.booky.fi/tuote/gray_john/miehet_ovat_marsista_naiset_venuksesta_paranna/9789524590464
Kirjan nimi on kyllä tuttu, joskin unohtunut. Pitää vilkaista jossain kohtaa. 🙂
Mitä tulee tuohon netin inhimillisyyteen, niin se on täyttä myrkkyä. Onneksi nyt parina viime vuotena olen törmännyt ihmisiin, jotka ovat osoittaneet, ettei ihminen niin toivoton ole, miltä välillä tuntuu.