Tiukka käännös oikealle ja kaasua sopivasti. Kenenkään ei saisi olla helppoa seistä bussin kyydissä. Usea matkustaja joutuikin kokemaan pelkonsa, kosketuksen toiseen ihmiseen.
Onnellisen näköinen, sitä bussikuski oli. Mikäli ajaisimme kolarin, pystyisi naisesta sanomaan, hän sai kuolla tehdessään sitä mistä piti.
Ehkei ajatukseni ollut loppuun asti ajateltu, tuskin kukaan halusi lentää seuraavasta mutkasta metsikköön ja kalliota pitkin alas? Loppu ei tulisi ammattikoulun pihalla, jossa lyttyyn painuneessa ajoneuvossa sätkisimme, kuten muikut vanhaksi menneen kalakukon sisällä.
Ei kukaan ollut valmis kuolemaan kuskin onnellisuuden takia, ei vaikka se olisi ollut hänen elämänsä kohokohta. Miksi kukaan edes haluaisi kuolla tehden jotain rakastamaansa?
Haluaisiko keilailun ammattilainen löytää itsensä pyörimästä pallonpalautuslaitteesta? Toivoisiko kokki kiehuvansa hyvin maustettuna rapujen kera? Tukehtuisiko palkanlaskija lomakorvauksiin, mikäli työnantaja sen soisi? Tuskin..
Toisaalta ajatus on kaikessa karmeudessaan huvittava. Voin kuvitella painijan myrkyttyvän vastustajan kynsisienestä, basistin saavan sydänkohtauksen soolosta, tai neulojan tekevän itselleen liian kireän kaulaliinan.
Kassaneiti taas arpokoot onnelisen kuolemansa kylän mummojen veikkauskupongeista, putkimies menettäkööt tajuntansa loistavan persvaon tuoksusta, poliisi ajakoot sinisellä autolla uaa, kunnes bensa loppuu viimeisen kerran. Upeita tapoja lähteä kaikki.
Itse en usko loppuni olevan mitään noin hienoa, liukastun luultavasti koirankakkaan. Perinteinen suomalainen hengenlähtö, jossa lumihangen vieressä maaten odottaa loppuaan.
Mutta miksi lopun pitäisi haitata? Eihän housuun kussuttakaan sillä hetkellä kiukuta, pieni lämmin hetki hetki tekee hyvää kylmässä elämässä.
Esitän toiveeni odotetusta lopustani huolimatta. Hyvä kuski, pidä tämä auto tiellä vielä hetken verran
