Onko aina pakko olla kiltisti?

Lapseni pelkää kaurapuuroa. Siitä syytän hänen ukkiansa, joka tätä oli tarjonnut viisitoista vuotta sitten. Jälleen osoitus siitä, että ihminen unohtaa kyllä paljon tärkeää, mutta muistaa myös paljon turhaa. Kuinka lähes kaksikymppistä nuorta miestä voikin yksi ruskea puuro ahdistaa noin paljon?

Ymmärrän toisaalta hyvin häntä. Itse en pysty juomaan ananaslimpparia, koska näin pullossa homepilkun 90-luvun lopulla. Yhtä fiksua on pelätä jokaista blondia naista, koska yhdellä sellaisella oli tietääkseni joku seksiin liittyvä tauti. Niin ainakin nuorempana kaverilta kuulin, joten pidän mielipiteeni loppuun asti.

Väliäkö tuolla toisaalta nykyään on, jos jättää blondit ja kaurapuurot välistä? Vaihtoehtoja maailmassa riittää, eikä tarjolla ole enää pelkkää keitettyä perunaa ja sitä yhtä kylän kauneinta tyttöä. Lanttulaatikkoa toisaalta syön mielelläni vieläkin, vaikka menneen ajan herkku onkin. Sen vanhan piian jätän mielelläni rauhaan, joka Savon perukoille on jäänyt aikamiespoikien palvottavaksi.

Itseään pitäisi kehittää jatkuvasti ja kokeilla elämässä eri asioita, jos haluaisi tuntea olevansa elossa. Itseäni vain oksettaa koko ajatus yhtä paljon, kuin teininä juotu kilju. Kai sen pitäisi olla voimaa ja itsetuntoa uhkuva tapa, mutta niin piti olla kiljunkin hyvin käynyt?

Tässäpä muuten nuoremmille kiljuresepti, jos rahat sattuvat loppumaan. En minä auttaakseni sitä jaa, mutta saan vain hyvän mielen siitä, että joku muukin saa nuorena kokea sen tunteen, ettei tiedä kumman pään laittaisi vessanpönttöön ensin.

Kiljun ohje

Muistan edelleen sen farkkutakin, jonka teininä oksensin kiljun takia läikikkääksi. Sitä vain en ymmärrä, miksi en putsannut sitä, niin en olisi jäänyt kiinni mökkireissustani. Sattuuhan näitä kai paremmissakin piireissä? Joku on istunut ravintolaillan jälkeen paskat housussa bussissa ja joku toinen on sammunut työpaikan vessaan. On myös mahdollista, että tunnen vain huonosti käyttäytyviä ihmisiä.

Uskon silti, että on ok käyttäytyä huonosti silloin tällöin. Ei se tarkoita välttämättä humalassa pyörimistä, mutta kyllähän se auttaa tavoitteen saavuttamisessa. Mitä enemmän olen ikää vain saanut, olen huomannut, että selvinpäinkin voi olla mukavaa. En kyllä tuota riskiä ota, jos kotoa poistun. Sitä vain tapahtuu todella harvoin, joten kai olen jo hieman tylsä?

Totta puhuen, en kaipaa sitä mahdollisuutta, että saisin löysät pöksyssä sulostuttaa linja-auton ilmaa. Siitä kerkeän kyllä nauttimaan sitten eläkkeellä, jos luoja niin suo. Voin jo nähdä ajatuksissani ilmeeni, kun istun pirullisesti hymyilemässä bussin takaosassa lemuamassa vaipoissani. Tulen ja haisen piruuttani niin pahalle, ettei syyllisestä jää epäselvyyttä. Kunhan nyt ensin vain saisin toteuttaa osan unelmistani aikuis-iässä, katsoo noita muita juttuja sitten myöhemmin.

Älkää siis pelätkö kaurapuuroa ja blondeja. Elämä siinä vain menee ohi, jos alkaa turhia murehtimaan. Vielä nopeammin sen saat ohitettua, jos elät toisten mielipiteiden mukaan. Käyttäytyä toki pitää, mutta ei sekään aina ole pakollista.