Oletko edes olemassa? Pyhäinpäivän harhaa

Jokainen luulee olevansa tärkeä. Ehkä niin, mutta muistot katoavat. Viimeistään lapsenlapsien jälkeen, on jäljellä korkeintaan muutama usvainen valokuva, jonka perusteella tulevat polvet hahmottavat persoonaasi. Tai tulevaisuudessa somen julkaisut, jotka saavat noloudessaan edesmenneen pyörähtämään haudassaan.

Kun mietin muistoja isovanhemmista, tajuan kuinka ne tulevat katoamaan itseni mukana. Harhat, jotka eivät ole todellisia. Ne ovat vain sumuisia olotiloja menneestä, joita määrittelee tunnelman muistaminen, ei mikään todellinen.
Jos yrittäisin kertoa lapsilleni jotain mummostani, en saisi tarinaa aikaiseksi. Kuinka kertoisin jotain jostain, joka on vain välähdys menneestä? Jos kuvailisin hänen istuneen maailman pienimällä penkillä katsomassa televisiota, tai itseni lapsena piirtämässä pöydän ääressä, mummo valmistaessa keittiössä makkarakeittoa, ei todellisuus olisi läsnä. Se olisi pieni muisto, joka ei sisällä aitoa ihmistä. Muisto, jonka tärkeys katoaa viimeistään kertojan kuollessa.

Lisäksi muistan vain mummon. Nuorempi nainen ennen tuota aikaa, on jo kadonnut

Onko mitään väliä, jos katoamme kokonaan muistoista? Ei, näin elämä on aina toiminut.

Elämme hetken kuoleman jälkeen pieniänä sanontoina, joita olemme huomaamattamme hokeneet. Ehkä elämme myös mielipiteinä, joita lapsemme kuljettavat eteenpäin? Ainoastaan ehkä, sillä jo muutaman sukupolven päästä, olet sukupuussa pieni sivumaininta, jonka karsiminen ei vaikuttaisi mihinkään.


Kaipuu ja rakkaus, ovat harhaa jo elämän aikana. Se auttaa suojaamaan ihmistä. Se auttaa kasvattamaan, kasvamaan ja pysymään turvan piirissä. Kuten myös muussa ajattelussa, en juuri usko ihmisen vapaaseen tahtoon.
Sama koskee tarvetta muistaa ja olla muistettu. Muistot elävistä pitävät hengissä, kuolleen muistamisesta taas ei ole hyötyä. Ihmisapinalle on aivan sama, mitä muutaman sukupolven takaa tapahtui, mikäli perintö ei ole merkittävä. Enkä puhu vain rahasta, elämäntyö voi olla myös muuta.

Tavallisen henkilön on turha käydä pohtimaan syvällisesti merkittävyyttään. Isot teot ovat osittain vahinkoa. Suurin osa suurmiehistä häviää historiaan, siinä missä muut.
Eivätkä teot muuta mitään alun ajatuksesta, itse persoona tulee katoamaan, Jätät jäljelle korkeintaa lyhyen hauskan tapahtuman, jonka perusteella sinut määritellään näkyvimpien tekojesi lisäksi. Suuri teko ja somen pyllistys eivät näin ollen eroa toisistaan, ainoastaan kiinnostuneiden määrä vaihtelee. Jopa julkisten hahmojen inhimillisyys kuolee nopeasti.


Jokainen luulee olevansa tärkeä. Hyvä niin, mutta oikeasti katoat jo elämäsi aikana Siitä mitä olit kaksikymmentä vuotta sitten, ei ole paljoakaan jäljellä. Ainoastaan teot joita teet nyt, ovat täällä. Teot jotka häviävät tähän aikaan. Olet vain tässä, et koskaan muualla..



Sain tähän tekstiin idean yöllisestä ahdistuksesta. Pelkäsin unohtavani kaiken, kunnes tajusin sen olevan yhdentekevää.

Ps. En voi olla ainoa, joka ahdistuu unohtamisesta, myös tv-sarjan viimeisen jakson jälkeen. Koko ohjelma on tuossa kohtaa kadonnut päästäni. Kyllä tuosta on jo syytä saada paniikki aikaan!