Olen sitä leikkisästi innostuvaa sorttia ja pidän siitä. Ei pidä siis erehtyä, vaikka ilmeeni onkin usein yhtä hilpeä, kuin paskan haistaneella. Toivonkin, ettei sisälläni oleva pikku poika kuole koskaan.
Voisi kai todeta, että en pelkästään elä nuoruuden muistoissa, vaan olen edelleen osittain sitä. Ei tästä kirjoituksesta Tinder ilmoitusta saisi aikaan, mutta olenpa ainakin rehellinen siitä, mitä edustan. Olen mieslapsi.
Jos et usko, niin todistan sen sinulle
-Pidän lauantain karkkipäivästä. Oikeastaan rakastan sitä!
-Keskustelen mielelläni lasten kanssa uudesta Playstation pelistä.
-Punastun ja katselen kenkieni kärkiä, jos nainen kiinnittää minuun huomiota.
-Luultavasti leikkisin mielelläni vaikka hippaa, jos tilaisuus tulisi. Piilosta taas en leikkisi, sillä ei tämän kokoisella kropalla mihinkään piiloon pääse. Häviäisin vain aina ja joutuisin olemaan etsijänä. Epistä, sanon minä!
-Kaivan nenääni ja ihailen sieltä syntyvää räkäpalloa. Yleensä se vain tippuu ja häviää johonkin, joten sitten on paha mieli.
-Taskuni ovat täynnä outoa roinaa.
-Innostun pulkkamäestä enemmän kuin lapset.
-Minulla on uninalle. Sama vuodesta -80.
-En ole Batman, mutta on se aika kova jätkä. Supersankarit ovat aina mahtava juttu!
-Sotken syödessä kaikki vaatteeni. Vaimo kielsi että en saa pitää parempia vaatteita kotona päällä. Sotken kuulemma ne kuitenkin.
-Hiusten pesu on kamalaa. Tämä tosin johtuu pakkomielteisestä tarpeestani tarkistaa kaikkea. Kiitti ocd, että väität pääni olevan aina täynnä shampoota.
-Imuri on joku hirveä olio. Ennen sillä pelotteli äiti, nykyisin vaimo.
-Kengännauhani eivät pysy edelleenkään kiinni.
-Hihitän yhtä kimeästi, mitä ennen äänenmurrosta. Hintti hihitykseksi sitä kutsuvat.
-Ponihännästä vetäminen on edelleen mukavaa.
-Mielestäni toiselta salaa viety karkki on parempia, mitä itsellä olevat.
-Käytän hiusharjaa, jossa on muumin kuva
-Suuttuessani murjotan edelleen hiljaa nurkassa. Tai no sohvalla, sillä se on miehen paikka. Ei sillä, että miehellä olisi oikeus luistaa kotitöistä, vaan koska näin mies pysyy poissa jaloista.
-Suklainen nallepuuro on hyvää. Sitä se on myös kauramaitona.
-Olen maannut protestina kaupan lattialla. Sori lapseni tästä traumasta.
-Käytän edelleen L-kokoisia vaatteita. No myönnetään, että on L-kirjaimen eteen ilmestynyt x.
Tai no xx.
Huoh! Hyvä on, Xxxl on oikea kokoni!
-Joudun aina tarkastamaan useampaan kertaan, että paitani on varmasti oikeinpäin. Jälleen kerran kiitos ocd.
-Nukun tällä hetkellä Angry birds lakanoissa.
-Lasken suustani jatkuvasti omituisia ääniä.
-Aikuisuus on edelleen jokin outo käsite, johon en pääse.
-En mene uimaan, koska vedessä on kaloja. Nehän kusee ja nai siellä. (Hauki voi myös tulla ja syödä minut)
-En myöskään ongi. Kastemadot ällöttää.
Tämä kaikki saa miettimään, kuinka paljon minussa on kestettävää? Antaa miehen silti leikkiä, sillä terve ukko touhuaa niin kauan, kuin elämää riittää. Leikki-ikä on koko ikä.
Miksi tein tämä tekstin? Ihan vain julistaakseni ihmisille, ettei kaiken tarvitse olla aina niin vakavaa.
Haha! Täytyy myöntää että otsikon sana ”mieslapsi” ja siihen liitettynä kieltä näyttävä kuva aiheuttivat välitöntä kauhua. Ainakin deittirintamalla molemmat ovat merkki vaarasta. Mahdollinen Peter Pan-syndrooma pelottaa 😀
Mainitsemasi äkäpallot yritän aktiivisesti unohtaa, mutta muutenhan toki leikki-ikä on koko ikä. Aikuisuutta en pidä sinällään minään kirosanana, jokaiselle kai lankeaa jonkinlainen määrä aikuisen vastuita imurointeineen , ellei niitä onnistu muina ikiteineinä sysäämään jollekin toiselle. Liiallista tosikkomaisuutta vastaan voisi kyllä itse kukin taistella, ainakin siten ettei ihan liikaa ajattele mitä muut ajattelevat! Nehän ajattelevat sitä paitsi kuitenkin vain itseään.
Ei kun vaan supersankariasussa Nallepuuroa ostamaan!
Aikuisuus on ihan kivaa. En minäkään sitä vastaan ole. 🙂
Tosikkomainen aikuisuus on kyllä minulle yksi kauhukuva. Toisaalta ymmärrän, että maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä, jotta homma toimii.
Aioin silti taistella sitä tosikkoa vastaan, joka sisälläni asuu. Käytin liian monta vuotta negatiivisuuteen ja muiden tuomitsemiseen. Nyt asia on onneksi täysin päinvastoin.
Ihana postaus!
Kiva kuulla, sillä on ollut niin vaikeaa tämä kirjoittaminen nykyään. Vei kirjan käsikirjoituksen teko kaikki voimat ja ajatukset. 🙂
Mahtava teksti sekä persoona sen takana!! 😀 Useammat säilyttävät mielessään vain lapsuuden traumat, mutta miksemme korvaisi sitä lapsuuden riemulla ja innokkuudella. Elämä olisi paljon joutuisampaa!
Siinäpä onkin minulle hyvä tavoite. Olisi mukavaa olla oikeasti persoona ja rento elämän suhteen. Uskon, että noin elämä antaisi paljon enemmän, mitä pelkäämälla niitä, jotka tuomitsevat kaiken erilaisen.
Toivonkin kaikille lisää sitä riemua ja innokkuutta, mikäli se on päässyt johonkin katoamaan. 🙂