On siis kevät, kuljen Kallaveden rantaa. Mikään ei kiukuta, vaikka astun ruskeaan santaan.
Koiran paskaahan se olikin! Kevät lähenee siis aidosti, joten on aika riemuita.
Ensimmäinen kunnon kevätpäivä lähenee ja näen sen jo mielessäni.
Aurinko. Lämmintä. Kaikki hymyilevät. Ensimmäiset kilpapyöräilijät ajavat kondomeihin pukeutuneena hymy huulilla. Myös ensimmäiset pyöräilijöiden vihaajat ovat kömpineet ulos näyttämään keskisormea ohi kiitäville sankareille.
Vihdoin myös ihanat naiset vähentävät vaatetusta kevät auringossa, tätä moni on odottanut. Pelkään vain hetkeä, jolloin ensimmäinen tonnikeiju sipsuttaa napapaidassa ja vaaleanpunaisessa pienessä hameessa vastaan. Ei sillä, jokainen pukeutukoon miten haluaa.
Pelkään vain henkilökohtaisen näkökykyni puolesta. Sokeus iskee, kun tämä tiaraa päässään pitävä kaunokainen sipsuttaa vastaan. Mieleni tekisikin kostaa ja kävellä karvainen ahteri puoliksi näkyvissä, maha roikkuen vapaana, napaa ruskettaen.
Myös naapurin maahanmuuttajat ovat ilmestyneet pihamaalle. Ihmettelen toisaalta, kun ei olla nähty puoleen vuoteen. Luulin heidän jo pois muuttaneen. Häpeäkseni tajuan vain talven pimeyden piilottaneen heidät. Kuka nyt kahta loistavaa silmämunaa erottaa kaamoksen keskeltä? Hyvä kuitenkin, että ovat tallessa, sillä talvi voi olla pitkä ja julma.
Ensimmäiset moottoripyörät näkyvät myös tiellä. Siellä keski-ikäiset kodistaan karkuun päässeet herrasmiehet päristelevät tienpinta pöllyen. Harmaat hiukset hikisinä, he kaasuttavat kohti moottoritietä, bensan tuoksun kiihottaessa heitä.
Olen tosin hieman huolissani siitä, että kuka heidät pelastaa liian pienen nahkaisen ajopuvun sisältä tuon treenin jälkeen? Operaation täytyy muistuttaa lenkkimakkaran kuorimista.
KESÄN ODOTUSTA
Kevään piti tuoda tullessaan bändit ja kylmät oluet. Pieniä hetkiä jolloin tämän ikäinen tuntee olevansa elävien kirjoissa. Aurinko paistaa, musiikki on hyvää kohtuullisenakin, kahdeksan euron olut maistuu ja lapset ovat jossain muualla.
Toisaalta jos kahdeksan euron olut maistuisi pahalta, niin se vaihtaa makunsa paremmaksi, tai itkee ja vaihtaa. Sen tiedän kylläkin, että itse valutan muutaman kyyneleen seuraavana päivänä, kun katson rahapussin sisälle. Kuulo meni, rahat meni ja maine meni.
Jäätelöt saapuvat myös ryminällä kauppoihin ja kaduille. Joka kesäinen jäätelön syönti perheen kanssa, onkin niitä pieniä kesän alkamisen ihania hetkiä. Yhdellä on mehujään tikku liimaantuneena sormiin ja hiuksiin. Pienin on tiputtanut jäätelöpallon maahan ja itkee. Ennen kuin kerkeät tekemään mitään, niin joku kakaroista poimii sen, syödäkseen sen kivineen ja hiekkoineen.
Lisäksi viimeinen porukasta on luultavasti muistanut puraista pohjan pois tuutista, jolloin sulava jäätelö valuu pitkin juuri ostettua paitaa. Huokaisten joudun taas toteamaan, että kokeillaan vuoden päästä taas uudestaan paremmalla onnella.
Kesään kuuluu paljon hyvää, enkä käy kaikkea tähän luettelemaan. Se on suomalaisen elämän parasta aikaa ja kaikki tietävät se kertomattakin. Toisaalta siihen kuuluu muutama huono puoli.
Itikat, kuumuus, jatkuvat vesisateet, liian valoisat yöt, lomailevan kansan alkoholiongelmat, työpaikoilla tyrivät finninaamaiset kesätyöntekijät, kylmät uimavedet, lämpimät sinilevässä olevat uimavedet, puoli alastomat ihmiset väärissä paikoissa, korona, persausta hiertävät polkupyörän satulat, television uusinnat, vaahtoavat pallit, nokkoset, juhannuksen hukkumiset..
Ei se kesä niin ihanaa aikaa ollutkaan.