Mitä jos hulluus iskee?


 
Mitäs jos sekoaisin? Olisinko silloin, kuin Jokeri Batman elokuvasta? Hihittäisin kaikelle ja olisin murhaavan tuhma samalla.

Tuskin, sillä kohtaloni olisi luultavasti suomalaisempi. Minut kahlittaisiin pihamaalle saunan seinään odottamaan selväjärkisyyttä, kuten täällä oli tapana. 
 Joten anteeksi! En haluaisi pilata päivääsi, mutta ei saunatonttuja ollut olemassa. He olivat vain mielenvikaisia sukulaisia, joista ei pidetty.


 
 
On siinä ollut kohtalo. Kesällä vankina ollessa, ovat nokkoset poltelleet peräpukamia ja talvella on ollut kylmä. Hieman saunomisen tunnelman olisi luullut vain kärsivän, kun kahlittu eno kurkkii lauteiden alla?


Ei tuo hoitona aivan toivoton ole. Mietinkin, mitä jos naiset saisivat toteuttaa tätä vielä nykypäivänä? Kiukuttelevan aviomiehen voisi kahlita Ikean seinään kauppareissun ajaksi, pilaamasta mukavaa ruotsalaista ostosreissua. Perheonni säilyisi ja mies olisi tavallaan mukana viettämässä laatuaikaa. 

Epäilen vain, että olen hieman vanhanaikainen. Tilanne voi olla toisinpäin nykypäivänä, kun nämä vaaleanpunaiseen paitaan pukeutuneet urokset juoksevat nilkat paljaana kilpaa sisustusosastolle. Siinä on akat vain tiellä, kun miehet sisustavat!


Saa mies kaunis olla ja sisustaa. Mikä minä olen sitä kieltämään? Jos haluan voittaa kauneuskilpailun Joensuussa ja valloittaa Pohjois-Karjalan ennen Helsinkiin menoa, niin minähän teen niin. Olisin ylpeä Miss Karjalanpiirakka ja hymyilisin paikallislehdessä, ennen junalla suurkaupunkiin menoa.

Traumaattinen kokemus olisi junamatkan osalta. Joensuusta lähtevä juna kulkee Imatraa vaivaavien kulkukoirien, Lappeenrannan sosialistisen tasavallan ja Kouvostoliiton kautta Helsinkiin. Kyllä herkän sielun saa paniikkiin myös vähemmällä

Nyt kun tuli puheeksi, niin karjalanpiirakoita voisin ostaa kaupasta, ne maistuvat aina. Riisi toimii aina kivasti.
Söin muuten myös sushia muutama päivä sitten. Olivat ovelana piilottaneet kalaa hyvän riisin sekaan. Minä kun en oikein tuosta vedessäelävästä olennosta pidä. Kuten olen kertonut, niin en mene uimaan, kun kalat kusevat ja naivat järvessä. Puhumattakaan tappajahauesta kaislikossa. Onko olemassa vittumoisemman näköistä olentoa?

No ehkä työntekijä Kelassa? 

Mutta takaisin siihen sekoamisen pelkoon. Kaikki on sekaisin, jos minulta kysytään. Jotkut meistä on vain vähemmän sitä, kuin muut.
Hitot! Aivan saman! Tuli nälkä, kun mietin noita piirakoita. Ehkä kirjoitan siitä hulluudesta seuraavalla kerralla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: