Minun #blogiperjantai21

Kirjoitushaaste oli kertoa mukavista sattumista, joita blogi on tuonut tullessaan. Muiden tekstejä löytyy varmasti somesta #blogiperjantai21 -tunnisteen alta. Nauttikaa kirjoituksista näin kuumana kesäpäivänä.

#BLOGIPERJANTAI21

Sattumuksia….ei tule nyt vaan mieleen…

Vaikka kuinka mietin, niin ei minua ole reilun vuoden aikana sattunut mihinkään, joten en kai voi osallistua tähän ollenkaan. Vaikka muuten outo olenkin, niin blogin kirjoittaminen on ollut vielä turvallista puuhaa.

Elämyksiä bloggaaminen on tuonut tullessaan ja siitä olen kiitollinen. Olen päässyt ihmisten mieliin olemalla vakava, mutta yleensä olen tehnyt sen aiheuttamalla hymyjä kasvoille olemalla vain rehellisen outo.
Tuo linja onkin tuonut paljon hyvää tullessaan. Rakastankin niitä hetkiä, kun saan pientä keskustelua aikaan. Se on syy, miksi kirjoitan.

Silti yhtä ihanaa blogatessa on omassa yksinäisyydessään tunne, kun teksti luikertelee näppäimistöä pitkin tietokoneelle yhtä sulavasti, kuin kala siittimeen Amazonilla. Se on todella vapauttavaa, siis se kirjoittaminen.

MIKSI TEIN TÄMÄN TEILLE?

Lähdin alun perin parantamaan ocd-oireita kirjoittamalla. Pakotin itseni tekemään jotain sellaista, jota en osaa ja jossa tiesin olevani huono. Ensimmäisten kirjoitusten teko veikin kokonaisen päivän, koska hermoilin jokaista kirjainta ja välimerkkiä. Niille jotka eivät jaksa googlettaa ocd-kirjainyhdistelmää, niin lyhyesti kerrottuna kärsin pakkomielteisestä tarkistamisesta.

Esimerkkinä olkoon tämä. Jos olisin poliisi ja pamputtaisin sinua, niin epäilisin koko ajan itseäni, löinkö jo soveliaat kolme kertaa vai oliko niitä huitaisuja vain kaksi? Luultavasti siis päättäisin aloittaa alusta ja löisin sinua kolme kertaa uudestaan, tai kuusi, tai yhdeksän tai…

Siis aivan oikein, löisin niin kauan, että olisin täysin varma, että se kolmonen tuli täyteen kaikkien sääntöjen mukaisesti.

Onneksi en ole myöskään töissä krematoriossa. Kuinka ahdistavaa se olisikaan, jos alkaisi epäilemään itseään kesken kaiken, että tulikohan tämä nyt tehtyä oikein? Alusta kun olisi vaikea aloittaa.
Olisihan se myös inhottava selittää sureville sukulaisille, miksi Erkki-setä käryää uunissa kolmatta päivää, kun en ollutkaan ihan varma tuliko jo valmista?

KIRJOITTAMISEN ILOA

Blogin tekstit ja siihen liittyvä ajattelu vapauttaa ja se näkyy myös kykynä keskustella ihmisten kanssa. Ei tällainen hiljainen mies paljoa ennen keskustellut, kun ei oikeastaan ollut asiaa. Kyllä se maailma pyörii vähemmälläkin mekastamisella.

Asiaa ei tietysti helpottanut entinen työni, jossa ei juuri muita ihmisiä näkynyt. Joskus puhuin öisin tehtaalla lampaiden ja lehmien kanssa. Meillä vain jäi usein keskustelu kesken, kun emme saaneet jatkettua ajatustenvaihtoa seuraavana päivänä. Kavereitani näet oltiin jo kuskaamassa leikkuulaudan kautta kaupantiskille, kun saavuin töihin seuraavan kerran.

Toisaalta en minä lampaista niin välitä, niillä on pahat mielessä. Oletko ikinä katsonut lammasta silmiin? Jos et, niin katsoppa. On näet vittumaisen näköinen elukka.
Lammas on myös viimeinen eläin, jonka laskisin päähäni unen saamiseksi. Ahdistaisi jos muutama sata lammasta loikkisi päässä ja irvistelisi. Pahat niillä on mielessä, usko vain!

TAKAISIN AIHEESEEN

Myönnän, että joskus tekisi lopettaa kirjoittaminen kokonaan. Lukijoiden tavoittaminen on näet erittäin vaikeaa. Parhaimmillaan teitä oli tuhat kuukaudessa, mutta nyt on vähän hiljaisempaa. Aurinko tuli ja sulatti suomalaisten aivot. Kai he huomasivat samalla, että ei tällaista kuraa viitsi lukea?

Olen samaa mieltä, sillä tunnun olevan rauhallinen friikki blogien keskuudessa. Silti jatkan tiellä jonka blogissa valitsin, olen vakuuttunut, ettei minulle sovi normaalien blogien maailma. Mitä esimerkiksi sanoisit, jos kävisin tekemään meikkiarvosteluja tai haikailisin maha paljaana raskauden perään?

No raskaus on merkittävä elämäntapahtuma. Siitä kuuluukin olla onnellinen, jos näin on päässyt käymään. Sitä vain ihmettelen, miksi kaikki bloggaavat naiset tuntuvat olevan paksuna?

Alkuperäinen kysymys taisi olla, onko blogi tuonut mitään hauskoja sattumuksia tullessaan? Ei ole, on rehellinen vastaus. Odotan edelleen, että vastaan tulee se ensimmäinen tuntematon ihminen, joka tunnustaa lukevansa minun kirjoituksia. Silloin tiedän viimeistään, että on ehkä aika lopettaa bloggaaminen, sillä jokuhan saattaa oikeasti lukea näitä ajatuspieruja.