Myönnän olevani ongelmainen sokerin kanssa, paitsi tietenkin lauantaisin, sillä se on lapsuudesta tuttu karkkipäivä. Olisi kai väärin verrata elämää sokerin kanssa isompiin ongelmiin, mutta silti sen puuttuminen tuntuu siltä, kuin lapselta olisi viety lelu, alkoholistilta päivän neljäs kalja tai Sanna Marin olisi pyydetty istumaan valokuvauksessa mättäälle. Se vituttaa ja ahdistaa.
Muutaman karkin jälkeen olo aina mitä mainioin. Man boobsit täriset mielihyvästä, kun saavat hieman täytettä ja mieliala kohenee. Sitä tuntee olevansa energiaa täynnä ja muutenkin miellyttävä ihminen. Kunnes jälleen kerran huomaa syöneensä liikaa, vatsa painaa taas tonnin ja hieman hävettää mitä tuli tehtyä.
Onneksi kukaan ei tiedä, miten olen taas ahminut herkkuja. Niin kuvittelen, samalla kun yritän nousta sängystä. Karkkipaperit vain lentelevät ympäriinsä, samalla kun heilun kuin hylje kyljeltä toiselle.
Tämä hylje kyllä pääsee ylös lopulta, mutta sitten iskee se osuus mitä vihaan. Olo on raskas ja tunnen kuinka ahterini tuntuu turpoavan uusiin mittoihin. Epäilen olevani jopa raskaana, mikäli se olisi mahdollista. Siellä ne pienet toffeevauvat hautuvat kankkujeni kohdussa ja kasvavat turvassa pahalta maailmalta. Pidän sitä kuitenkin hyvin sopivana, että kohtuni sijaitsee persauksessa. Voisin ainakin sanoa kakaroiden olevan juuri sieltä. Lapseni ovat siis perseestä.
Rakastan teitä silti, pienet ahterikakarani!
Tiedän sokerin olevan ongelma. Viimeistään siinä vaiheessa se on myönnettävä, kun sitä ei ole saatavilla. Päätä särkee ja laihat ihmiset ottavat päähän. Kyllä toiset vain viitsivät olla niin hiton täydellisiä!
Taklaisin sinut kadulla metsän puolelle, ihan vain piruillessani, kun en viitsi kuunnella luisevan kroppasi kolinaan. Tai siis taklaisin, jos pystyisin. Olen sokeriongelmainen hidas panda, joka istuu söötin näköisenä suklaapatukka suussa kadun reunassa, muutakaan en voi.
Ihmisellä on mahdollisuus valita elämäänsä ongelmia. Tai no, oikeastaan en tiedä onko se mahdollisuus, sillä kaikilla niitä tuntuu olevan, edes sen pakollisen minimaalisen määrän verran?
Minulla on mahdollisuus valittaa sokerista, joten tunnen olevani hyvässä asemassa. Ehkä se johtuu hyvästä tuulestani, sillä minulla on läjäkarkkia vieressäni? En siis oppinut näistä blogin ajatuksistani yhtään mitään. Treenataan sitten ensi viikolla hieman kovempaa, että saadaan vatsa pienemmäksi. Niin ainakin suunnittelen, mutta tiedän, että en tee niin.
Hahaha! Ihanasti ilmaistu.
Täällä yksi sokerisyöppö ilmoittautuu, ja ihmettelee miten joillakin on mielenlujuutta ottaa vain se yksi pala tummaa suklaata kahvin kera…
Kuulostaa oudolta. Onko se siis vaihtoehto, ettei syö koko levyä kerralla? 🙂
Elämä on…
Niin on ja siksi se onkin toisinaan niin kivaa. Kyllä nämä pienet harmit ja ilot tekevät elämästä elämisen arvoisen. 🙂
Oijoi! Nyt osui arkaan paikkaan… Sokerikoukku…
No, lauantai on karkkipäivä ja se menee iloisesti sokerihumalassa. Mutta namia jää yli, se on syötävä sunnuntaina. Sitä on kuitenkin liian vähän (ei kai juoppokaan tyytyisi yhteen kaljaan…). Eli ostan reilusti lisää ja sunnuntai on pelastettu.
Maanantaina ryhdistäydyn ja kimmertelen ilman sokeria. Tiistaina viikko näyttäytyy edessä pitkänä ja ankeana, tarvitaan lohtukarkkia.
Keskiviikkona teen kurinpalautuksen ja syön vain Oikeaa Ruokaa niinkuin Oikeasti Aikuiset tekevät. Torstaina saatan yhä pysyä ruodussa ja on niin hyveellinen olo, että sädekehä kiiltää (ja olen äkäinen koko ajan).
Perjantaina tarvitaan rentoutusta, ihana viikonloppu edessä. Pitäkööt perjantaipullonsa, mutta ison perjantaipussin kyllä ansaitsen! Ja sitten onkin jo taas lauantai! Ja tämä on ”hyvän viikon” kuvaus, terveellisistä päivistä voi joskus rivetä ja lomalla ei ole mitään rajoja (eihän lomaa saa pilata millään itsekidutuksella), 😀
Mutta tilanne on hallinnassa ja voisin lopettaa milloin vaan. Aion tehdä pian elämäntaparemontin, mutten ihan vielä. 🙂
Sokeri on ihanaa! 😁
Parempi olisi silti olla ilman. Ainakin toisinaan.🤔
Ei nyt sentään! Ketä minä tässä yritän huijata? 😂