Lapsuuteni piirretyt. Katsoitko myös sinä näitä?


Minua vaivaa Tao Taon kohtalo? Jakson lopussa oleva pätkä lupasi tarinan lohikäärmeestä, kertomuksen jota ei koskaan tullut. Lapsen pettymys on kantanut näihin vuosiin saakka.

Ei tuo ainoa piirretty ollut, jota seurasin. Olipa kerran elämä, Alfred J. Kwak ja Ville Vallaton saavat yhä muistojen myötä hymyn kasvoille. Puhumattakaan Kelju K. Kojootista tai Aku Ankasta, jonka seikkailua olen seurannut jopa isäni kaitafilmiltä. Tuo kokemus jäi päähäni kauniina muistona, jota onneksi on helppo pitää yllä. Aina jostain löytyy paikka, josta katsoa vanhoja piirrettyjä.


Koska aihe on rakas, haluan jakaa muutaman kauniin muiston kanssanne. Kuka nyt ei tykkäisi muistella vanhoja aikoja? Se niissä on näet hyvää, että päähän muodostuu elämän best of-kokoelma, joka lämmittää vuosien jälkeenkin. Tule siis katsomaan piirrettyjä kanssani.

Ihanat aamut

Viikonlopun lastenohjelmat olivat parasta ikinä. Tarkoitan aamuisin tullutta monen tunnin hetkeä, jolloin tv tarjosi parastaan. Eihän sitä silloin ymmärtänyt, mutta veikkaan vanhempien olleen samaa mieltä. Kuvitelkaa sitä siunattua hiljaisuutta viikonlopun aluksi. Ei töitä, ei huutavia kakaroita.


Tarjonta ei ollut suurta, mikä lisäsi hetken pyhyyttä. Ainoastaan kaapelitelevisio korjasi kotonani 80-luvun lopulla asiaa. Sen sisällöstä pääsi vakoilemaan ranskalaisen televisiokanavan aamun tarjonnan.
Vielä vuosia tuon jälkeenkään, televisio ei ollut niin laaja, mitä nykyään ollaan totuttu. Esimerkiksi Simpsonien ensimmäiset jaksot olivat vain osan huvia, kun kaikki Suomalaiset kanavat eivät kattaneet koko maata.


Nykynuoren on varmasti vaikea käsittää television tuomaa huumaa yhteiskunnassa. Kun ohjelmia ja tv-kanavia oli rajattu määrä, kuten myös muita illan huvituksia, katsoi koko kansa samaa tarjontaa. Voit varmasti arvata, mistä taukotupien tarinat kertoivat seuraavana päivänä.
Lähin kokemus jolla pääset hipomaan olotilaa, on suoratoistopalvelujen hittisarjat, jotka puhuttavat koko maailmaa. Lähellä olon tunnetta siitä ei saa aikaan.

Kahdella kanavalla pärjäsi muuten oikein mainiosti. Toisaalta se johti myös hetkiin, jolloin äiti pakotti lapsensa ulos. Ei mennä tällä kertaa kuitenkaan pihamaalle hankkimaan raitisilmamyrkytystä, vaan jatketaan television katsomista.

Uppoudutaan muistoihin

Ren ja Stimpy saavat ajatuksena hymyilemään. En muista sarjasta juuri mitään, mutta outojen yksityiskohtien kuvailu oli jotain ällöttävän hauskaa. Aino jakso josta muistoja on kertynyt, on surullinen tarina karanneesta pierusta, joka joutui kohtamaan kylmän maailman.
Tämä saa vain pohtimaan ihmisen mieltä, jos mieleen painuvat tämänkaltaiset tärkeät asiat. Mikä ihmeessä aivojani vaivaa, kun ei sinne tunnu uppoavan mitään fiksua?

Iso miehenä pitäisi kai hehkuttaa näitä karumpia tekeleitä, tai edes prätkähiiriä? Se on vain myönnettävä, että kyllä Muumit ja Justus lohikäärme voittavat muistoissa robottien ja supersankarien taistelut. He-man, Transformers, G.I. Joe ja M.A.S.K. eivät pääse listalla kummoisille sijoille.
No ehkä He-man, muttei piirrettynä, vaan leikkikaluina. Olen hieman katkera, kun itselläni hahmoja oli ainoastaan kaksi. Se oli muuten aika normaali määrä. (Paitsi sillä yhdellä kakaralla meidän koulussa, jolla oli melkein kaikki. Pääkallolinna myös!)

Ei Justus lohikäärme tietenkään piirretty ollut, mutta kun kehumiseen päästiin, niin kehutaan nyt vielä Nalle Luppakorva ja moni muu Pikku Kakkosen ohjelma.
Kaikkia en suostu sieltäkään hyvällä muistamaan. Hapsiainen ja Sormileikki lauluineen, saa yhä mielen ahdistuneeksi.

Leijutaan muistoissa vielä hetki

Smurffit vievät minut hetkeen lapsuudessa. johon kuuluin äidin laittama sunnuntain ateria. Näen edelleen mielessäni pöydän reunalla olevan astian, jossa valkoinen kiisseli hillotäplineen odottaa syöjäänsä. Tunnen myös ruokailun jälkeisen rauhan, kun koko muu perhe on vetäytynyt päiväunille, lastenohjelmien yhä pyöriessä niitä kaipaavalle. (Muppetit taisivat tulla tässä samassa putkessa? Ehkä myös Jaska Jokunen?)

Lucky Luke taas kuljettaa minut pesäpallokentän reunalle harjoituksiin, josta poistuin samantien. Piirretyn katsominen kun vei voiton.

Meksikon nopein hiiri ja Turtlesit vievät naapuriin.

Basil Hiiri taas ensimmäistä kertaa yksin elokuvateatteriin.



Hyviä piirrettyjä on vuosien varrelta paljon, mutta en koe television katsomisen olleen turhaa. Moneen liittyy muistoja, aina aikuisuuden saavuttamiseen saakka. Tämän vuoksi annetaan vielä muutaman loistaa, edes nimen verran.

Nikke Knatterton, Supernalle, Peukaloisen Retket, Tohtori sykerö, Repe Sorsa ystävineen, Kiviset ja Soraset, Kössi Kenguru, Lurppa, Äly ja Väläys, Maija mehiläinen, Turtles, Nalle Puh, Pokemon, Kaislikossa suhisee, Roger Rabbit, Vaaleanpunainen Pantteri, Superhiiri, Paavo Pesusieni, Richard Scarryn touhukas maailma, Matka maailman ympäri..

Olivatko ohjelmat ennen parempia?

Jotain vikaa nykypäivän piirretyissä täytyy olla, koska en muista lapsieni innostuneen uusista tekeleistä. Kysyin asiaa vielä tekstin kirjoittamisen jälkeen 18-vuotiaalta tytöltäni. Hän myönsi suoraan, ettei yksikään tv-suosikeista ole uudempaa tekoa. Tähän ei lasketa elokuvia, jotka ovat loistavaa tasoa. Varsinkin Pixar oli tekijänä jumalallista laatua, kunnes Disney osti firman.



Animaatiot ovat muuten ainoita elokuvia, joita käyn valkokankaalta katsomassa. Tänä vuonna niitä on kertynyt kaksi. Hurjajengi ja uusin Minions tekele. En kehu kumpaakaan, vaikka kyllä niitä katseli.

Myönettäkööt, että suurin syy leffassa käymättömyyteen, on elokuvien leffojen pituus. Vaikka kuinka rakastaisin katsoa uusimmat rymistelyt isolta kankaalta, on persaukseni eri mieltä yli kahden tunnin elokuvista. En kaipaa oloa, jossa kankut painuvat ensin tunnottomiksi, jonka jälkeen alkaa rauhaton pyöriminen penkissä.

Toisena syynä on vessaan pääsemisen tarve. Omituista kyllä, muuten pärjää muutaman tunnin ilman wc-tiloja, mutta kun ne kielletään, on lopputuloksena välittömästi hiipivä hätä.
Ja kyllä..Teatterista pääsee käymään asioilla, mutta itsetuntoni ja ylpeyteni ei anna periksi. En aio olla se häirikkö, joka kesken näytöksen hinkkaa persaustaan muiden katsojien naamaan, hokien

-Anteeksi

-Sori

-Oho!


Kyllä oma tv vie voiton leffan lähteenä. Eikä maksa yhtä paljon, kuin Finnkinossa käynti. Vielä kun saisi kauppoihin Pariisin piiraat takaisin, niin voisin tyytyväisenä vetäytyä peiton alle nauttimaan piirretyistä, kuten tein ensimmäisessä omassa kämpässäni. (Ne salamipiiraat oli kanssa hyviä).

3 thoughts on “Lapsuuteni piirretyt. Katsoitko myös sinä näitä?

  1. Ah, nostalgiaa! Olet minua nuorempi, mutta osa ohjelmista on tuttuja ja hyväksi havaittuja. Nikke Knattertonia katsoin aina isän kanssa ja hän taisi tykätä siitä jopa minua enemmän. Pelle Hermanni oli kiva, Taikuri Savisesta en tykännyt, Hinku ja Vinku sekä Hattuset kolahtivat. Englantia opettava ohjelma, jossa etsittiin kissaa (Hello, hello, hello, where is the cat) oli tosi pelottava (enkä vielä osannut englantia). Matti ja Miisu oli hidassoutuinen ja siinä oli surumielinen tunnusmusiikki. Peppi Pitkätossu oli ihana ja Muppetit tietysti. Onnenpäivät oli cool, myös lapsen mielestä!

    • Ei noista ohjelmista oikeasti muista mitään. Se on vain se outo mukava tunne sisällä, jota on kiva muistella. Vähän sääli kyllä, kuinka paljon ihminen unohtaa hyvästä menneestä.

      Nikke Knatterton upposi kyllä myös tytölleni. Tarina on toisaalta hieman sama kuin sinulla, ei ole tietoa kumpi siitä piti enemmän? Isä vai lapsi?
      Eikä minua edes hävetä myöntään, että pidän tuollaisista jutuista. Olen joskus kirjoittanutkin tämän, mutta laitetaan ajatus uudelleen esille. Siinä vaiheessa kun mies lopettaa leikkimisen kokonaan, joutaa se hautaan. Leikkimielisyys on yksi parhaita asioita, joita elämä tarjoaa.

      Joitain kevyttä olisi kiva kirjoittaa myös seuraavalla kerralla. Mitähän sitä keksisi..

      • Totta puhut leikkimielisyydestä! Kun sen menettää, on elämä käytännössä ohi. Ja sama pätee sekä miehiin että naisiin. Naisten odotetaan usein olevan se ”paha poliisi” esim. lapsille (iskä antaisi karkkia tai luvan valvoa vielä, mutta äiti kieltää ja käskee nukkumaan). Kyllä nainenkin saa (ja pitääkin) leikkiä! Saa olla hassu, hyvällä tavalla vastuuton ja lapsellinen! Terveisin, Epäkypsä ja leikkimielinen vanheneva nainen 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *