
Joskus sitä on ylpeä itsestään, niin kuin minä eilen illasta. Jätin näet iltakarkit syömättä ja nautin hieman salaattia ruuan kanssa. Jumalauta, että tuli terveellinen olo ja tuntui siltä, kuin olisi laihtunut samantien. Pettymys vain iski, kun käännyin selältäni kyljelle sängyssä ja vatsa valui outona möykkynä esille. Nukkuisin siis tapojeni vastaisesti ainoastaan selkä patjaa vasten ja nauttisin littanasta keskivartalosta.
Terveellisyydenjuhlan tasoa nosti vielä päivän liikunta. Olin näet suorittanut peräti kaksi harjoitusta päivän aikana. En tietenkään muistellut sitä tosiasiaa, että olin kolme edellistä päivää maannut sohvalla tekemättä mitään. Minä olin siis lähes urheilija ja yritinkin heilutella olemattomia rintalihaksia, kuin lyödäkseni tahtia, kuten rumpalipoika taistelun tuoksinnassa.
Hittojako minä toisaalta littanalla vatsalla tekisin, saati sitten möykkyisillä lihaksilla sen pinnan alla? Minulle riittää tynnyrimallia oleva vatsa ja pieni hana sen alla. Kyllä tyytyväinen mies on hieman pyöreä.
Sitä vain ihmettelen, että miksi luoja teki salaatista niin pahaa? Ei kai ottanut koskaan huomioon sitä, mitä meistä tulee. Kai hän olisi tuossa tapauksessa myös vääntänyt niskamme toiseen kulmaan, jotta näkisimme kännykän helpommin.
Suunnitelma oli varmasti hänellä hyvä, kunnes se huonosti pukeutunut ämmä tuli ja puraisi omenasta. Missä ne salaatit silloin olivat, kun niitä olisi tarvittu? Ei olisi varmasti keräkaali Eevalle maistunut!
Ei iso vatsa aina ihana ole, varsinkaan silloin kun urheilee. Se on inhottavaa, kun on hitaampi mitä haluasi, mutta onneksi voin laittaa sen jo iän piikkiin. Ei iso vatsa seksiinkään sovi, kun emäntä joutuu selaamaan vatsaihran läpi alkuviikosta ja jättämään mulkun kohdalle kirjamerkin lauantaita varten. Kyllä suomalainen mies nai vain kerran viikossa ja hieman harvemmin oman vaimon kanssa.
En minä oikeasti vieraissa käy, olen liian laiska siihen. Nuo kirjamerkkiäni haluavat ”kirjastotädit” haluaisivat varmasti, tarkistaa lähibaarissa tilanteen, mutta minä olen ovela poika, en nimittäin mene sinne. En myöskään tiedä kumpaa pelkään enemmän, noita baariruusuja vai oluen hintaa?
Pitäisi olla kai olla onnellinen, kun kuvittelen kelpaavani edes jollekulle baarissa? Asia ei silti juurikaan kiinnosta minua. Jos kuitenkin haluat nainen lähettää eroottisia kuvia, niin osoitteeni on iso_kivi@hotmail.com. Sieltä vaimoni ei löydä niitä, ainakaan muutamaan päivään.
Tiedän vain sen, että näytän ne hänelle lopulta kuitenkin. Kyllä elämän ilot pitää puolison kanssa jakaa. Tuskin tuo olisi edes vihainen. Tietää näet, että arvostan naiskauneutta, mutta osaan pitää näppini erossa heistä.
Oikea syy on kyllä vatsani, sillä en saa juostua naaraita kiinni. Sen takia olenkin kasvattanut hiuksiani, jotta voin joku päivä iskeä pusikosta hyvin naamioituneena itselleni mukavan naisystävän. Ethän siis kilju hirveästi, kun teen sen, sillä haluan vain kertoa rakkaudesta, sinulle tuleva puolisoni!
Pehmeä vatsa on kiva. Kissat tykkää nukkua sen päällä. Eikä koira loukannu, kun törmää sinuun vahingossa 😉
Köyhtyä saa, muttei laihtua, sanoi eräs viisas mies (eikä laihtunut koskaan).
Kyllä aikuisen miehen pitää olla miehen kokoinen! Rippikoululainen voi olla vielä mallia kukkakeppi, muttei se sovi aikuiselle. Eli ei muuta kuin ylpeästi eteenpäin, vatsa edellä! 🙂
Muuten tuo ei haittaa, mutta hitto kun se hidastaa harrastuksissa. 😂