
Kesä ja kaikki on ihanaa. No jos ihan pakko on keksiä, niin muutama epäkohta tulee helteistä mieleeni. Kolme ensimmäistä kohtaa koskeekin hikoilua, koska sitä riittää.
1) Kiva tämä lämpö, mutta sohvani alkaa haisemaan todella pahalle. Mies ei sohvaltaan helpolla siirry ja nyt se kostautuu. Hiki imeytyy kropastani sohvan atomitasolle ja saa sen tuoksumaan joltain, mitä en osaa, tai tahdo edes kuvailla.
Anna anteeksi rakas sohvani, mutta meidän romanssimme täytyy päättyä syksyn alkaessa. Olet minulle silti tärkeä, joten mainitsin sinut ensimmäiseksi.
2) On lämmintä ja ihanaa, joten nyt eletään vuoden parasta aikaa! Jos en kuitenkaan suostu nauttimaan olostani, niin luoja kiristää rangaistukseksi hiestä märkiä alushousujani vielä hieman lisää. Ääneni onkin noussut jo oktaavin viimeisen kuukauden aikana ja se ahdistaa. Niin ahdistaa kalsareiden tuoma painekkin.
3) Vielä hetki sitten yritin ulkoilla, nyt sekin on kielletty muiden kuopiolaisten toimesta. Ei taida olla olemassa sellaista dödöä, joka pitäisi minut raikkaan tuoksuisena? Palokunta kyllä yritti suihkutella minua puhtaaksi samalla, kun talutin koiraani ja suoda minulle näin oikeuden käydä pihalla. Eihän siitä mitään tullut, sillä pojat ovat kai yhä katkeria minulle. Siitä pääsemmekin seuraavaan kohtaan.
4) Vatsa toimii, miten sattuu. Ei ruoka arvosta, kun se yritetään näillä helteillä kypsentää uudelleen vatsassa? Yhtä sekaisin se ainakin tuntuu olevan maailmanmenosta, kuin savolainen Helsingissä.
Niin miten palokunta tähän liittyy? Vatsani meni sekaisin muutama viikko sitten helteen takia. Ainut paikka hädälle, oli paloaseman jalkapallokenttä. Sori pojat, ei pystynyt pidemmälle juoksemaan, kun piti pitää samalla perskannikoita kiinni ja ruokoilla suurempia voimia räjähdyksen estämiseksi..
Ripuli on märkää kakkaa, kuten siskoni tässä kohtaa laulaisi.

5) Iltaisin on hieman mukavampaa, paitsi ei silloinkaan viitsi ulos mennä. Pihalla odottaa muutama tuhat itikkaa, jotka käyvät kimppuun ahnaammin, kuin kesämiestä vailla oleva keski-ikäinen nainen. Rakkaus on ihanaa, mutta taidan mielummin valita hyönteiset tänä kesänä.
6) Sentään olut on hyvää näin kesällä. Kuinka ihanaa se onkaan, kun kylmä neste koskettaa huulia ja sielua.
Paitsi ettei siinäkään ole mitään ihanaa, kun alkoholin tuoma nestehukka kuivattaa kropan ja muuttaa sen kokoa pienemmäksi. Minä olen tätä isämassua kasvattanut koko pitkän talven ja olen ylpeä siitä.
7) Syytän varmuuden vuoksi ulkomaalaisia ja maahanmuuttoa tästä helteisestä tuskasta, sehän taitaa käydä nykyään syyksi joka asiaan?
Toivat tummat ihmiset auringon tullessaan, vaikka emme pyytäneet. Eikö siitä voinut nauttia siellä alkuperäisessä asuinmaassa? Minä haluan elää valtiossa, jossa kesä kestää viikon ja loppuaika on pelkkää pimeyttä. Tunkekaa siis valoisat aikanne minne haluatte, mutta älkää tänne. Antakaa miehen rauhassa masentua pimeydessä.
8) Olen Tarzan ja se ei olekaan niin hienoa, mitä lapsena luulin. Asuntoni on näet kostea, kuin viidakko, mikä toki aiheuttaa sen mukavan tosiasian, että voin oleilla kalsarit jalassa. Ikinä ei kakarana vain tullut mieleen, että Tarzanilla voi olla kuuma. Se kyllä toisaalta selittää sen, miksi Tarzan oli hyvä uimari.
Minulla on sentään koko setti kasassa aikuisena, jotta voin leikkiä kerrostalon kuningasta. Vaimoni on oma Janeni, lapset menevät apinoista ja neljättä viikkoa kännissä oleva naapuri kuulostaa aivan viidakon villimieheltä. Olen saavuttanut unelmani.
9) Kesä saa miehen kaipaamaan hellyyttä. Olen ympäröity ihmisillä, mutta en halua heitä lähelleni. Kyseessä ei ole siitä, etten rakastaisi heitä, mutta nyt on vain liian kuuma käydä halailemaan.
Jo siinä vaiheessa, kun toinen ihminen kävelee ohi, tunnen kuinka lämpö hehkuu hänestä. Se on näkymätön aura hänen kroppansa ympärillä, joka puskee minun alueelleni. Kerrankin toivoisin vaimoni olevan niin kylmä seksuaalisesti, että alapäästä tippuisi jääkuutioita ja että koirani olisi vähintään kalju.
Kuinka ikävä minulla onkaan koiraani, vaikka se makaa muutaman metrin päässä lattialla. Kumpikaan meistä ei halua olla toisen vieressä näillä ilmoilla, sillä pelkkä kosketus saa hikoilemaan. Isi rakastaa sinua silti, vaikka nyt ollaan vähän aikaan erillään. Vaimoa kerkeää kyllä halaamaan sitten syksymmälläkin.
En halua leikisti marmattaa nyt yhtään enempää. Oikeasti nautin kesästä, toivottavasti myös sinä teet niin. 🙂