Se oli julma herätys keskellä yötä, tunsin kuinka avokämmen läpsi päälakeani.Se on yleensä merkki siitä, että olen nukkunut liian pitkään tai emäntä on äkäisellä päällä. Pomppasinkin pystyyn ja kysyin hieman vihaisena vaimoltani, mitä asiaa?
Jostain syystä hän ei vain vastannut, vaan käveli kohti keittiötä. Ihmettelin tätä hetkisen, kunnes tajusin kuinka asia oikeasti oli. Hän nukkui tyytyväisenä omalla paikallaan.
Minua jäi todella vaivaamaan, mitä ihmettä olin juuri nähnyt? Tiedän kyllä, että olin ollut unen sekaisessa tilassa, mutta se hahmo oli vain niin aidon oloinen.
En päässyt tuosta tunteesta vähään aikaan eroon, vaikka kuinka yritin. Se oli yhtä todellisen tuntuista, kuin lukki, joka säikäytti minut edellisenä iltana kävelemällä kädelläni.
Mitä tehdä?
Olisiko minun pitänyt soittaa paikalle manaaja, Haamujengi vai mennä vain auttamaan kummittelevaa vaimoani? Ehkä joku oli hätänä ja nyt hän yritti haamuna hakea apua minulta?
Hiivinkin hiljaa katsomaan, vieläkö tuo pirttihirmu hengitti? En kummituksille osaisi mitään tehdä. Mutta jos ei muuta, niin puristaisin häntä rinnan alta Alzheimerin otteella ja näin pullauttasin riivaajan vaimostani pihalle.
Myönnän kyllä, että en tiedä lääketieteestä mitään. Soitinkin myöhemmin siskolleni ja kysyin neuvoa, hän kun on sairaanhoitaja ensiavussa. Puhelu oli vain nopea, koska hän ei ollut koskaan kuulutkaan tuosta otteesta. Vaivasiko Alzheimer jo kaikkia ja kuinka ensiavussa voi työskennellä riivattu henkilö, joka ei tunnista perusotteita?
Päässäni vilahti vain mielikuva, kuinka riivattu zombi siskoni nyt sahasi justeerisahalla avuttoman karjalaisen potilaan rintakehää auki. Tai ehkä hänellä olisi kädessään defibliraattori ja kasvoillaan mielipuolinen ilme, kun hän poisti päivystysjonosta vähemmän sairaita? Varokaa riivattu siskoni tulee ja täräyttää, jos istut nuhan takia ruuhka-aikana päivystyksessä!
Tappaja muikkuja
Hieno ammatti tuo on. Olen vain kateellinen, kun en itse ole tehnyt koskaan mitään noin upeaa. Minun työurani kohokohta on ollut teurastamon peseminen, joten parempi olla vain ihan hiljaa. Myönnän, että sieläkin tuntui kummittelevan, mutta ainoastaan sen jälkeen, kun olin saanut koko paikan kiiltävän puhtaaksi. Liekö lehmä raukkojen haamut etsivät kadonneita sisuskalujaan, kun olin juuri saanut niistä viimeiset putsattua lattialta?
Onneksi en nähnyt kummituksia työskennellessäni kalatehtaan tiloissa. Vihaan kaloja ja se olisi vielä puuttunut, että limainen muikkuparvi olisi leijunut perässäni. Tuo olisi ollut jo lähellä mielikuvaani helvetistä, jos olisin joutunut haamukalojen sekaan.
Lisää happea
En yleensä usko kummituksiin. Ainut poikkeus ovat vilkkuvat katulamput, jolloin aina morjestan edesmennyttä ukkiani. Tuo johtuu tv-ohjelmasta, jonka näin joskus nuorena. Siinä kuollut yritti kommunikoida elävien kanssa, koskemalla lamppuihin, jolloin hän sai ne välkkymään.
Tässä on vain yksi epäkohta, joka tuli juuri mieleeni. Jos lamppuun pitää koskea, niin mitä hittoa ukki tekee roikkumassa lyhtypylväässä? Outoja ovat kuolleiden sielujen tavat.
Taidan vain myöntää, että kummituksia ei ole ja kamppailulajit eivät sovi minulle? Viime viikolla oli kolmena päivänä peräkkäin kuristusharjoituksia ja tässä on tulos. Ehkä veren pitäisi antaa vain virrata vapaasti aivoihin, ettei paikat täyttyisi kummitusten harhakuvista?
Moi. En tiedä, oliko kyse on oikeasti riivaajasta, mutta se on mahdollista. Henkimaailma on todellinen. Riivaajia tuskin saa lähtemään ihmisistä puristamalla, mutta kun rukoilet Jeesusta apuun, niiden on pakko lähteä, koska Jeesus on niitä voimakkaampi. Eli jos riivaajat vainoavat, niin huudat vaan Jeesusta, niin ne kaikkoavat.
Hui! Kuulostaa pelottavalta!
Mulla oli kerran entisellä työpaikalla kummitustapaus. Olin pienessä erikoisliikkeessä joulun alla yksin. Työkaverit olivat jo lähteneet ja asiakkaita ei sillä hetkellä ollut. Istuin myymälän puolella, kun selkäni takaa, takahuoneesta, joku kutsui minua etunimellä. Se oli kuiskaus, mutta äänekäs sellainen. Säikähdin niin, että melkein olisin tarvinnut Tena-ladyt kehiin!
Tietenkin takahuone oli tyhjä. Laitan tuon väsymyksen ja stressin piikkiin, mutta olin pitkään ihan säikkynä.
Ja kesyt, lähelle lentävät sudenkorennot kesäisin miellän kuolleen rakkaan henkilön lähettämiksi. Kun hän kuoli, minua lähestyi kokonaan punainen sudenkorento (harvinaisia Suomessa, mutta on niitä).
Olen aika jalat maassa-tyyppi, mutta toisaalta uskon henkimaailmaan. Mistäpä me ihmiset voimme kaiken tietää. Paljon meiltä menee yli ja ohi. 🙂
Varsinkin väsyneenä tuppaa näkemään kaikenlaisia juttuja. Siihen kun lisätään vaikka vähän pimeyttä, niin saadaan aistit kivasti sekaisin.
Taitaa olla aika luonnollista, että ihminen keksii niihin tilanteisiin uskonnollisia tai kuolleisiin liittyviä selityksiä. Ainakin me ollaan oltu hyviä keksimään uskontoja ja yliluonnollisia juttuja kautta aikain, asuin paikasta riippumatta.
Nyt kyllä oli pelottava juttu kuvaa myöden, huh!
Yleensä kirjoitan naisista. Ne vasta minua pelottaakin 🙂