En koskaan ole täysin kotiutunut kuntosalille. Mikä sitten kuntosalin ilmapiirissä oksettaa, siihen en täysin osaa vastata. Jokin joka tapauksessa etoo yhtä vahvasti, kuten juomapulloon unohdettu proteiinijuoma. Tai ne hikiselle haisevat vanhat painikengät, jotka yhä urhoollisesti minua kuntosalilla palvelevat.
Yhden syyn kuitenkin keksin, se kuuluu perusluonteeni paskamoisiin helmiin. En viihdy paikassa, jossa en hallitse tilannetta täysin. Esimerkiksi liikkeiden väärin tekeminen julkisesti, olisi kauhea kokemus. Kyllä nöyryytykseksi riittää, että pukuhuoneessa hikoilee verkkareita laittaessa lammikon lattialle. Tai loppuvenyttelynä toimii ulkokenkien takaisin jalkaan saaminen, joka ei tällä vatsan koolla ole se helpoin projekti.
Toisena syynä voisin mainita mielikuvani kuntosalin ihmisistä, vaikka olen tämän jo mielessäni vääräksi todistanut. Kuvittelin näet kaikki salilla käyvät miehet Bull Mentulan oloisiksi kavereiksi, joilla bodatessa vittumoisuuden lisäksi, valuu hikenä persaukseen piikitetty ylimääräinen testosteroni.
Näitä tapauksia on salillani onneksi vähän, tai ei oikeastaan ollenkaan. Tilanne onkin kääntynyt ennakkoluulojani vastaan. Isoja miehiä salilla riittää, mutta poikkeuksetta he ovat olleet ystävällisiä ja niitä kaikkein avuliaimpia. Kai turvonneet verisuonet ovat tukkineet jotain heidän päässään, sillä ei Suomessa kuulu tuollaista ystävällisyyttä kokea?
Rumien miesten vastakohta
Salilla käymätöntä kiinnostaa varmasti Mentulan kaltaisten mörköjen lisäksi salikissat. Nämä otukset taitavatkin nauttia yhtä huonoa mainetta.
En toisaalta ihmettele. Kyllä minuakin kyrpisi naisena katsoa Instagramin kaunottaria, jotka hehkuttavat aamukuudelta tehtyä ihanaa salitreeniä, samalla kun itse makaa väsyneenä sohvalla, hukkuen tyhjennettyihin keksipaketteihin.
En minäkään pidä liian pirteistä päivityksistä. En ainakaan, jos ne ovat se ainainen pääasia. Mutta myönnettävä se on, että jos saisin hyviä tuloksia aikaan salilla, laittaisin itsekin kuvan kropasta muiden iloksi. Kyllä olisi tällä tytöllä siinä kohtaa tissit töröllä ja perse kameran linssissä kiinni.
Pidän kuvia osittain tahattoman ärsyttävinä. Osa niistä varmasti haluaa vain jakaa hyvää oloa, jonka liikunta on tuonut. Niin ainakin olen kuullut, että joku on sieltä sellaisen saanut.
Itse olen kokenut lähinnä tuskaa ja kipeytyneitä paikkoja, kun reilun neljänkymmenen vuoden aikana kroppaan iskeytynyt saasta, on lähtenyt ruumiinosista liikkeelle.
No ainakin joku liikkuu. Jos en minä niin hirveästi, niin se ruumiin kuona ainakin.
Seksiä ja jumppaa
Entä ne salikissat kuntosalilla? Tuo taitaa olla ainoa paikka maailmassa, jossa minua voi harmittaa kauneus. Ei heissä mitään vikaa ole, mutta kun itse yrittää keskittyen taistella sarjaansa loppuun asti, ei naisen pyöreä kankku silmäkulmassa ainakaan helpota keskittymistä.
Ja kyllä. On aivan normaalia, että huomaamme kauniin naisen myös tässä iässä. Se ei ole ominaisuus, joka kytkeytyisi pois päältä kolmenkympin kohdalla. Varsinkin nuoremmille tämä saattaa tulla siis yllätyksenä, mutta kyllä me vanhukset vielä seksiä harrastamme.
Eikä se ole edes vaikeaa. Alkuviikosta kun käyn lävitse omat mahamakkarat, jättäen ihroihin kirjamerkin löytyneen peniksen kohdalle, niin mukavan kätevästi sen touhun saa sitten lauantaina alkamaan.
Totta puhuen, ei se naisten katsominen aivan noin mene. Uskon näet, että jokaisella pitää olla salirauha. Koen toisinaan jopa ahdistavana, kun en tiedä mihin kohtaan katseeni kohdistaisin, jotta kaikki saisivat liikkua rauhassa. Setämiehen ikäinen, kun on setämies maineeltaan, vaikka ei pahaa tekisi edes kärpäselle.
Voin kuvitella naisten ahdistuksen määrän, kun joku tulee kyykätessäsi taaksesi jumppaamaan. Näin tapahtuu vain väkisin, sillä ei pienellä salilla kukaan voi piiloutua omaan nurkkaansa. En kuitenkaan setämiehen ikää lähestyvänä viitsisi kulkea laput silmillä sen takia, että pelkäät minun iskevän hampaani kankkuihisi. Se kun vaikeuttaisi elämistäni aikalailla.
Tiedän, että osa naisista haluaisi sokeuttaa meidät tästäkin huolimatta, mutta älkää ihmeessä tehkö niin. Enhän minä sitten näe, mihin olen menossa!
Kiihkeän hyvää oloa
Seksistä puheenollen, sitähän salilla riittää. Viime treenikerralla minua mietityttikin ajatus lukemastani keskustelusta, jotkut naiset kertoivat saavansa orgasmeja salilla.
Kai se on hieno juttu heille? Olen vain tyytyväinen, ettei tämä koske miehiä. Voin vain kuvitella niitä katseita, jos penkkaisin pieni vuori housuissani. Tai no semmoinen hento kukkulahan se on.
No hyvä on! Säälittävä kiven murunen kalsareissa.
Oli mikä oli, ahdistavaa se olisi. Varsinkin kun treenituttuni tuppaavat olemaan eläkeikää lähestyviä kaljuja miehen köriläitä. Tiedä sitten pelkäisinkö enemmän asialle naurua, vai sitä että joku setä vinkkaisi näylle silmää? Puhumattakaan jos vinkkaaja olisi se Bull Mentulan kopio.
Ehkä minun olisi lopetettava se vähäinenkin ihmisten katsominen salilla ja keskityttävä treeniin? Siksi kai meistä suurin osa treenatessa tuijottaa kuntosalin seiniä, aivan kuin olisimme ilmeemme puolesta hallusinaatioiden vallassa?
Oikeasti liikunta on ihanaa, ihmiset eivät. Tai ovathan ne… Niin haluaisin uskoa.
Ps. Torstaina sitten blogissa jotain muuta. Luvassa on miesten yhteispostaus.
Muita osallistujia voit vakoilla jo nyt näistä linkeistä:
Kyllä, kuntosali on kamala paikka! Ei sinne salihousuissa ja virttyneessä T-paidassa nykyään näytetä mentävän, vaan pitää olla piukkaa ja paljastavaa yllä ja insta-live pyörimässä.
Arvostan kuitenkin pyrkimystäsi tarjota salirauha kanssatreenaajille 😀
Oikeassa olet vaatetuksesta. Sen takia käynkin kaupungin pitämällä salilla, jota voisi luonnehtia äijäsaliksi. Pommisuojassa oleva ruma paikka, jossa painot on ruosteessa ja vain harva on näyttäytymässä.
Meinaakin aina pieni oksennus karata suuhun, kun kurkistaa hienompien paikkojen sisälle. En minä tällä naamalla ilkeäsi edes sisälle mennä.