Kirjoitin blogini alkutaipaleella paljon parisuhteista. Oikeastaan yhdestä, sillä ei minulla niitä montaa ole ollut. Aiheen valintaa ihmettelen joka tapauksessa, sillä mitä pitkän suhteeni tylsyydestä olisi sanottavaa?
Ehkä lukijoille tuo oli matka johonkin outoon? Nykyään kun ovat muodissa pikasuhteet, joten harvalla on tietoa jostain kestävästä. Jossain meemissä näinkin ilkeän kommentin asiasta, jossa kuvailtiin naisten asennetta miehiin. Töiden jälkeen iltapäivästä, ei voida istua vieraan ihmisen vieressä bussissa, mutta kello kolme aamuyöstä baarissa, on ihan ok imeä tuntemattoman munaa. Outoja ovat ihmisten tavat.
En syytä tästä ainoastaan naisia. Tiedä sitten onko hyvä syyttää yhtään ketään, sillä moni viihtyy villinä sinkkuna? Eniten meno koskee vain ihmisiin, jotka kaipaavat pitkää parisuhdetta. He kun joutuvat sotkeutumaan sinkkujen outoon parisuhdepeliin. Sikamarkkinoiksi kuulin niitä kutsuttavan, syytä en uskaltanut udella.
En sano, että pitkä parisuhde olisi aina mahtavaa. Ehkä se vain sopii mielenlaatuuni? Ei kaikkien tarvitsekaan olla samanlaisia.
Ei se tarkoita, etten mielelläni puristaisi kauniin naisen kankkuja. Voin suorastaan tuntea, kuinka se lähentelisi uskonnollista kokemusta. Jumalallista hetkeä, josta puuttuisi ainoastaan paikalla jaettu viini ja papin aamen.
On toisaalta hyvä, että tuo jälkimmäinen puuttuu. Sanomista siitä tulisi, jos jokaisen puristetun persauksen jälkeen joutuisin raahaamaan morsiamen kotiini. Sen verran pelkään vaimoani, että tiedän sen olevan sopimatonta. Viini kyllä kelpaisi paketin kylkiäiseksi mainiosti.
No ne persaukset ovat jääneet puristelematta. En minä ujona sellaista tekisi.
En ole ainoa kirjoittaja
Moni virtuaalinen ystäväni tekee tekstejä parisuhteista. Osa jopa rahaa vastaan Ruuhkavuodet-sivustolla. Itse en ole paikkaan hakenut, koska en usko ketään kiinnostavan pitkän parisuhteen koukerot, tai oikeastaan niiden puuttuminen. Pitkä liitto on tylsää, ei sille minkään mahda.
Lisäksi ruuhkavuosien tekstit ovat monesti liian imeliä. Meinasin saada sokerista kohtauksen, kun yritin lukea erään isän kuvausta lasten nukkumaan laitosta. Tuo teksti teki varmasti ennätyksen lässytyksessä, sekä rakkaus-sanan viljelyssä. En tietysti kuulu kohderyhmään, joten tuo hyväksyttänee.
Mutta se pitkä parisuhde. Se on myös paljon muuta, mutta koitappa myydä lukijalle ajatusta mielenrauhasta, rutiineista ja siitä, kun saa seurata kumppanin muuttuvan kuivan rusinan näköiseksi.
Ei, me emme vanhene, kuin hyvä viini. Me vanhenemme, kuten rypäleet. Meistä tulee lopulta vain outoja kuvia itsestämme, josta kaksikymmentä vuotta kadoksissa olleet ystävät yrittävät löytää tuttuja piirteitä.
Uppoamme läskeihin, ryppyihin ja valuviin kasvoihimme. Niin se vain on.
Onko menetetyllä ulkonäöllä kuitenkaan nyt niin kauheasti väliä? Ainakin itseni kohdalla yritän puolustella sen menettämistä toteamalla
-Minkä minä sille mitään mahdan? En ymmärtänyt aikoinaan työntää kasvoihin kalliita rasvoja, joten tässä nyt ollaan.
Toisaalta arkeen riittää mainiosti, ettei vastaan kävelevä ihminen purskahda itkuun naamani takia. Sama riittää myös kotioloissa itseni ja vaimoni kohdalla. Jos kumpikaan ei tunne pakottavaa tarvetta pukea toisen päähän paperipussia, niin miksi asiasta pitäisi valittaa?
Ymmärrän kyllä ihmisten tarpeen näyttää hyvältä. Kyse on hyvästä olosta ja paremmasta itsetunnosta. Jos ulkoinen kauneus saa tuon aikaan, niin miksi sitä ei silloin korostaisi? Ei kaikki hyvältä näyttäminen ole turhamaista.
Parisuhteesta kirjoittaminen on kohdallani omituista. Vaikka niinhän se menee, että ne jotka eivät osaa, opettaa.
Mutta tietääkö sellainen ihminen aiheesta sen enempää, jolla on ollut satoja suhteita? Hän kyllä osaisi kertoa kuinka ihminen isketään, mutta mikä hän olisi sen parempi neuvomaan suhteiden laadusta, jos jokainen niistä on kariutunut nopeaan tahtiin?
Ehkä olemme kaikki yhtä onnettomia puhumaan tästä aiheesta? Itse en taida tehdä enää yhtään tekstiä parisuhteista.