Vihaan autoilun teknistä kiima. Ongelma ei ole iso, ainoastaan syrjään työntävä. Aina jostain löytyy mies, joka avaa keskustelun Toyota Yariksen uusimmista saavutuksista. Hieman housussa jöpöttäen, auton pakoputken kaasunpalauttimen anturit ovat hienointa ikinä. Neljän renkaan riisikuppi, enempään ei käsitykseni riitä.
Ei etominen merkistä johdu, on yhdentekevää minkä merkkinen autosi on. Erotan ainoastaan kaksi mallia, kalliin ja halvan.
Tyypillisesti ensimäistä rinnat tutisten ajaa kalju mies, jonka ylisuuri otsa loistaa kirkkaampana, kuin käyttämättä jääneet vilkut. Ajoneuvo kulkee suuren egon pyhällä hengellä, päästäen ilmoille jälkituotteena stressin nostaman keskisormen.
Kun mikään muu elämässä ei enää kiihota, haistele uuden autosi sisäilmaan, kuten aikoinaan tyttöystäväsi kaulaa.
Halvan auton näkeminen aiheuttaa huumoria, Prisman kasseihin sotkeutuvineen perheineen.
Ylpeys juuri ansaituista Bonuspisteistä pöllyää ajoneuvosta sankempana, kuin edellä ajavien pilviveikkojen luonnontuotteiden usva. Isä hymyilee kaupanpihalta oven edestä löytyneen parkkipaikan takia, äiti hyväillen kyykkyviininsä etikettiä ja lapset sokerin saadessa pupillit lautasen kokoiseksi. Elämä on mallillaan, kauppias teki sen jälleen.
On olemassa kolmas automalli, jota autoileva kansa ei laske ajoneuvoksi. Ne ruosteisen rumat rotiskot, jotka täyttävät minipalkkaisten työpaikan lähimaaston. Tilat, jotka ovat piilotettuina firmojen takapihalle, pilaamasta julkisivun persettä nuolevaa mielikuvaa.
Tätä mallia löytää myös kaupungin vuokratalojen pihamailta. Vanhoja Mitsubishin luomuksia, jotka kiihdyttävät kohti lähikauppaa, jonkun keksiessä janonsa viisi minuuttia ennen oluen myynnin lopettamista. Nyt sisäinen rallikuski painaa kohti kohdettaan, ennen kuin myyjä kieltäytyy myymästä ruskeaa kultaa. Ihanaa lageria, jonka pienestä hiivan mausta kansa ei valita.
He ovat ahneita kuten koulukaverini, joka teki kiljua pikahiivalla. Hermot eivät pitänee muutaman päivän odotuksen verran, joten aamulla laitettu juoma vedettiin naamaan illasta.
Sanovat, että alkoholi lihottaa. Ei varmasti, jos se valuu suoraan koneiston lävitse.
Kun Volvo-miehet ja Audeillaan kehuvat, ovat saaneet käytyä peltilehmiensä tärkeimmät tiedot lävitse, alkaa kiiman nousu huipentumaan. On aika vertailla viime aikojen bensanhintoja, sekä autonkulutusta.
Jokainen menetetty tippa polttoainetta nostaa verenpaineen huippuunsa, kaupungin asettaessa liikennevaloja kylän parhaan kuskin kiusaksi. Ainoa valoisapuoli hitaudessa, on parempi kuvattavuus muiden ajovirheistä. Kuinka muuten elämäänsä kyllästynyt saisi päivitettyä Facebookin puskaradioon ihmeteltävää?
Tulisi sähköautot ja tappaisi polttomoottorit. Tuon jälkeen voisimme nauttia kokkona palavista sähköihmeistä, joita ei saisi edes Macgyver sammumaan linkkuveitsensä kanssa.
Ajoneuvot, jotka veisivät Itämeren laivoilla matkustavat seuraamaan Estonian nykykuntoa. Pieni pohjan läpi palanut reikä, harmittaisi kapteenia kummasti.
Autoilu, rakastin sitä. Autoilun kiima, en vain jaksa.