Vaimoni ei kestä minua. Makaan vain sohvalla ja lasken omituisia ääniä. Minkä minä sille toisaalta mahdan, sillä olen koronan sivullinen uhri? Harrastukset loppuivat ja hullun pää ei kestä töissä käyntiäkään. Tekeminen on siis vähissä.
Ei hän täysin väärässä ole mielipiteensä kanssa. Myönnän, olen rasittava kun tylsistyn. Tuskastuminen karkaa suustani omituisina ääninä, kun ähisen, narisen ja toisinaan lasken vinkuvia ääni. En vain osaa olla kiltisti paikoillani ja odottaa paria viikkoa, jotta pääsisin järjestettyihin liikuntaharrastuksiin.
Toisaalta maailma olisi paljon hauskempi paikka, jos ihmiset käyttäytyisivät joka paikassa yhtä rennosti, kuin kotonaan. Jos kaupassa saat ajatuksen laittaa kurkun pääsi päälle ja pyörittää sitä, samalla kun huudat ”Olen helikopteri”, niin mikä siinä oikeastaan on väärin?
Ymmärrän myös, että kauhea ylimääräinen meuhkaaminen saattaisi ärsyttää herkimpiä, mutta mitä jos tehtäisiin siitä uusi normaali? Pärisytetään huulia, samalla kun työnnetään kauppakärryjä. Kyllä iso ihminen saa mielikuvissaan olla rallikuski. Ehkä voisimme myös levittää kätemme ja lentää hyllyjen välissä? Kuinka kauppareissu menisikin nopeammin näin.
Ei muuta kuin aikuiset leikkimään leluhyllyille. Ostakoot kakarat jotain syötävää, jos tuotteisiin sattuvat ylettymään. Ei se eroa omista ostoksistasi paljoa, sillä lopuksi käyt kuitenkin hakemassa Alkosta matalimmalta hyllyltä jotain hyvää. Jos ei muuten leikitä, niin kyllä kyykkyviini pientä leikkimieltä illasta tuo.
Aikuiset ovat perseestä. Aina pitää jäykistellä ja elää joidenkin normien mukaan, jotka ovat yhteiskunnan kirjoittamattomien sääntöjen mukaan tehty.
Pieni ilomielisyys ja huonosti käyttäytyminen tekisi meille kaikille hyvää. En nyt tarkoita mitään anarkiaa, vaan sellaista pientä rentoutta, jonka ainut uhri olisi korkeintaan herkkä sivustakatsojan hermo. Kirjoitelkoot nämä mielensäpahoittajat sitten vaikka keskenään internetin syövereissä siitä, kun näkivät jotain mikä ei käynyt heidän ajatusmaailmaan.
Olen vaikka banaani. Mikä sinä olet sitä kieltämään? Jos mieleni tekee leikkiä ja matkia banaania, niin minä teen sen. Eilen tosin olin jättimäinen simpukka sohvalla, jonka alaston ruumis tuli välillä esiin kylpytakin sisältä. Hauskaa minulla ainakin oli, vaimolla taas ei.
Sen verran kuitenkin lupaan, että jos mieleni tekee vielä joskus leikkiä simpukkaa, niin sitä en tee alastomana pihamaalla. Simpukan sisusta ei ole kaunis, kuten ei ole minun kroppanikaan. Lupaan teille nilviäis vapaan elämän, jos näin päätätte haluta.
Nyt lopetan bloggaajana leikkimisen. Minulla ei näet ole enää mitään hajua, mitä olen kirjoittanut. Mitään en silti pahoittele, sillä olen luvannut aitoja ajatuksia ja niitä tulette myös saamaan jatkossakin. Nähdään taas myöhemmin!
Ps. Muistakaa leikkimieli arjessa.
Takerrun lauseeseen Aikuiset on perseestä.
Ja V’tut on. Aika läheltä persettä, mutta ihan eri reikä on se aukko on mistä me kaikki maailmaan tullaan.
AIKUISUUS on ihan h**vetin kivaa kun ei kukaan tule sanomaan mitä saa tehdä tai ei vaan se tekeminen on ihan itse valittavissa: oli se sitten pörinää kauppakärrin kanssa, tanssimista kaduilla, kiipeilyä puissa tai tepastelua niska jäykkänä puku päällä salkun kanssa tahi muuten vain hillittyä elon mallia.
Jokainen itse valitsee miten käyttäytyy.
Mulla palaa käämit heti kun ihminen alkaa märistä että aikuisuus on tylsää ja ”en halua ikinä kasvaa aikuiseksi” ja blaablaablaa.
Jos ei ole aikuinen, niin sitten asuu isin ja äidin kanssa niiden elättiläänä ja on lapsi.
Kammottava ajatus olisi olla toisten ihmisten, vaikkakin rakkaiden, määräiltävänä ikuisesti.
Mie olen ollut aikuinen siitä asti kun omilleni muutin ja itseni elätin. Se ei poislue sitä että voin tehdä aivan mitä ikinä päähäni juolahtaa. Ja teenkin. Jos joku katsoo seinä- tai kylähulluksi, niin siitä vaan, ei hetkauta se.
Moni tuntuu vain valitsevan tylsän ja merkityksettömän tavan elää. Ollaan olevinaan niin kauhean itsenäisiä, mutta viikot raadetaan vain työssä jota vihataan ja lauantaina juodaan pullo halpaa viiniä. Siinä onkin elämään sisältöä moneksi vuodeksi.
Jos sanon, että aikuiset on perseestä, niin tarkoitan sillä sitä, että moni lopettaa elämisen ja ajattelun jossain kohtaan. Sitä ollaan vain harmaita arjen vankeja ilman omia mielepiteitä, vaikka saatetaan kuvitella jotain muuta. Mielikuvitus siis kuolee, kunnes jossain vaiheessa potkaisee itse tyhjää.
Aikuiset on perseestä, mutta lapset eivät. Tällä ajan takaa nimen omaan sellaista omaa aitoa ajattelua, joka on lapselle vielä luonnollista. Aikuinen vetäytyy helposti omaan pieneen elämän kuplaansa, eikä näe sen ulkopuolelle. Se vasta perseestä onkin.