Blogiin kuulumaton teksti siitä, kuinka kirjani etenee.
Kolme tekstiä, 70000 valmista sanaa ja ei yhtään valmista kirjan käsikirjoitusta.
No vedetään sen verran takaisinpäin, että “tavallinen mies” kässäri oli valmis, kunnes päätin nyt tuhota siitä puolet. Kirjoitan siitä näet uuden väkivallattoman version.
Kirjoittaminen on vaikeaa, kun se ei suju. Olen nyt tuijottanut ”Marraskuunkuja” käsikirjoitusta kuukauden, saamatta mitään aikaan. “Tavallinen mies” onneksi edistyy edes jollain tahdilla. Kaipaan oloa, jossa ei kerkeä kirjoittamaan kaikkea mitä ajattelee.
Vihasin valmista käsikirjoitusta, jonka sain aikaan. Äärimmäisen väkivallan kirjoittaminen oli hauskaa, mutta ajatus siitä ei. Raiskaus, hukuttaminen, kirvesmurha, joukkomurha ja joukkoteloitus. Nuo kaikki sain irti päästäni.
Älä pelkää. Tarkoitukseni ei ole kiivetä korkean talon katolle ja avata tulta. Jossain kivikautisella aivojen osastolla sain tuon kaiken silti aikaan.
No nyt väkivalta vaihtuu rakkauteen ja sen kiemuroihin.
Toinen käsikirjoitukseni “Marraskuunkuja”, taas repii hermoni riekaleiksi. Ensimmäiset 20000 sanaa tulivat vauhdilla ja sen jälkeen aivoni jäätyivät täysin. En ole saanut montaakaan riviä aikaan sen jälkeen. Hienoja suunnitelmia olen kyllä tehnyt, mutta siihen se sitten jääkin.
Kolmas kässäri onkin sitten, vain sellaista huvikseen kirjoittelua. Olen blogissa julkaissutkin osia salaa sen sisällöstä.
Muuten pidän sisällön salaisena, koska en usko sen koskaan valmistuvan. Toisaalta eihän sitä tiedä, jos innostun palaamaan vielä asiatekstin pariin.
Blogia tulen edelleen kirjoittamaan käsikirjoitusten lomassa. Ehkä vielä löydän inspiraation sieltä? Sen kuitenkin lupaan, että uusi “Tavallinen mies” on kuukauden päästä luettavissa