Tämä on noin sadas teksti! En tiedä tarkkaan, sillä oloni on terävä luvun suhteen, kuin krapulaisen hapuilu suolaisen perään. Haluan silti kiittää kaikkia teitä, jotka kannustitte kirjoittamaan, kun tekeminen loppui viime keväänä. Tämä on ollut mahtava harrastus.
Ensimmäisten tekstien tuottaminen oli yhtä rentoa, kuin pihkatapin ulostaminen. Se oli myös yhtä helpottavaa, kun tekstin sai vihdoin maailmalle. Voitte siis mielessäni kuvitella, kun olen ähistänyt tekstiä ulos puoliväkisin otsasuonet pullottaen.
Nykyisin kirjoittaminen onneksi muistuttaa jo enemmän ajatus ripulia, joka valuu päästä sormien kautta näppäimistölle ja siitä teidän luettavaksi. Rentouttavaa silti ja suorittaminen on hieman letkeämmän nopeampaa.
Tekstit
Ensimmäisissä teksteissä yritin monesti ymmärtää naisia. Hullu kai olin, mutta sentään yritin. Jos joku saa selkoa tästä aiheesta, niin laittakaa ihmeessä viestiä. Lukisin mielelläni lisää.
Kyseessä on omituisten otusten kerho, jota en tule koskaan käsittämään. Vaikeuksia minulla on ollut tosin käsittää ihmistä yleensäkään.
Tämän jälkeen aiheet ovat lähteneet lentoon. En edes keksi elämän aluetta, johon en olisi puuttunut tänä aikana. Se kai parasta onkin ollut, kun saanut käydä koko elämän läpi blogin kautta. Kai osan olisin voinut julkisesti jättää käymättäkin, mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut?
Kuinka kirjoitan?
Kahvia liian monta kuppia, että alkaa jo huippaamaan ja sitten näppäimistön kimppuun. Kofeiini höyryissä on mukava raivota ajatuksia ylös, jotka liikkuvat nopeammin, kuin kerkeän kirjoittamaan. Näillä herkillä käsillä kun ei montaa kirjainta minuutissa paukutella. Muutaman kahvin jälkeen, ehkä hieman enemmän.
Yleensä siis tärisen,hikoilen ja olen luova. Niin haluaisin ainakin uskoa. Silti jaksa aina ihmetellä, kun joku on pitänyt lukemastaan. Hulluja olette kaikki!
Kirjan kirjoittaminen onkin sitten eri juttu. Huonona päivänä ei ole olemassa sellaista määrää kahvia, että saisin homman luistamaan. Taivaan ja helvetin välillä projekti heiluu muutenkin.
Kai kaikki haluaisivat kirjan käsikirjoituksen painoon asti. Itse en vain jaksa tähän uskoa. En rahaa kirjalla halua, mutta jotenkin se vain viimeistelesi projektin. Lisäksi mielipiteet tuotoksesta kruunaisivat koko homman.
Keskustelu
Sitä en ymmärrä miksi kaipaan keskustelua blogin ja käsikirjoituksen ympärille? Olen luonteeltani juuri niin hilpeä, miltä kuvani näyttää ja kammoksun ihmisiä oikeassa elämässä. Miksi siis kaipaan heitä virtuaalisesti itseni ympärille?
No en niin ihmiskammoinen ole enää, mitä nuorempana. Silti ymmärrys toisia kohtaan on todella koetuksella, vaikka kuinka sitä yritän.
En nyt tarkoita, että pitäisin kaikkia mulkkuina. En suinkaan. En vain ymmärrä ihmisten ajatuksia ja päätöksiä. Ehkä vain mietin tätä seikkaa liikaa?
Laittakaa siis tulevaisuudessakin viestejä tulemaan, mikäli blogi herättää ajatuksia. Kirjoitelkaa suoraan blogiin, Facebookin kautta tai sähköpostiin aitoajatus@gmail.com
Kuinka tulen kirjoittamaan
Tunteella. Siitä en tingi.
Sinä päivänä kun käyn ajattelemaan kirjoituksiani liikaa, lopetan koko homman. Liika ajattelu merkitsee minulle vain arkuutta ja sitä en halua. Tekstin pitää tulla sellaisena kun sen ajattelen ja tästä periaatteesta en käy luopumaan.
Rakastan tätä ja tulen rakastamaan, joten kiitän teitä kaikki lukeneita ja erityisesti teitä jotka autoitte minut alkuun:
www.kivunkahdetkasvot.blogspot.com
Sekä:
Anja Oksman, Jere Pohjalainen, Sanja Toivari, Päivi Pynnönen, jotka auttoivat ensi metreillä.