Keinuta lanteitasi, mutta älä tänään

Mitä kuuluu?

Tämä olkoot poikkeus blogini sisältönä, sillä kirjoitan vain lyhyesti ja pikaisesti. Flunssa iski, joten nyt kuorsaan kuola poskella, omituisia ääniä laskien.
Kai tuo kuuluu hieman ikään, sillä hiljaa ja paikallaan nukkuminen tuntuu muutenkin olevan mahdottomuus? Lähinnä tuosta suorituksesta puuttuu enää laulu ja tanssi, mutta jätetään se ohjelma tulevaisuuteen. Jahdatkoon hoitajat minua laitoksessa, rauhoittavien lääkkeiden kanssa, kun tällä ukolla menee lujaa.


Ei tänne sairastelun lisäksi edes paljon muuta kuulu. Kävin avustamassa tuttuani poliisien voimanostokisoissa ja siinä nuo seikkailut oikeastaan ovatkin.
Oli muuten outo olo seistä viidenkymmen kaljun poliisin keskellä, kun itsellä oli päässä, joku pitkä kuolleen eläimen näköinen hiusviritelmä. Tunne oli vastaava, kun joku olisi osoittanut spottivalolla.

Takaankin, että seuraava tapahtuma jossa minut tulette näkemään, on naama rutussa olevien, lähes keski-ikäisten, mustiin pukeutuvien pitkälettien kevätkokous. Tämä tullaan pitämään jossain pimeässä tilassa, jossa kaikilla on omat karsinat. Ihmiskontakteja ei siis tulla ottamaan, joten tämä on koronasta vapaa tapahtuma.


Lanteita ja luoteja

Sentään olen jaksanut katsella videopalveluja. Jostain syystä vain kipeänä, eivät normaalit toimintaelokuvat maistu. Päätinkin siirtyä katsomaan dokumentteja toisesta maailmansodasta. Siellä ei sentään naiset keikistele tai räjähdykset välky.
Jälkimmäinen tosin johtuu mustavalkoisesta kuvasta. Ensimmäinen kohta taas todistaa, että olen hieman sairaana. Jos heiluvat naisten lanteet käyvät hermoihin ja saavat toivomaan, että ne siirtyisivät kuvasta häiritsemästä tarinaa, niin kyllä tuo minulle todisteeksi sairaudesta kelpaa.

Toisaalta, lievästi kipeänä ei jaksa muutenkaan seurata tarkasti liikkuvaa kuvaa. Toisen maailmansodan dokumentit ovatkin tässä tapauksessa mainiota katsottavaa. Tiedän näet etukäteen, kuka voitti. (Naisten kohdalla taas tiedän, kuka häviäisi elämässä, jos nyt edes uskaltaisin lähestyä heistä yhtäkään. Nyt ei vain jaksa masentua yhtään enempää).


Nähdään taas

Ehkä kirjoitan loppuviikosta jotain, tai sitten makaan sängyssäni dramaattisessa asennossa valitaen miesflunssaani. Turha aiheesta on enempää kirjoittaa,, eivät naiset ymmärrä tuota tuskaa. Heitä kun on blogin lukijoista enemmistö, joten kyllä minä joudan kärsimään täällä ilman myötätuntoa.

(Tiedän kyllä, että miehiltä on myöskin turha odottaa apua tähän tuskaan, sillä onhan nyt flunssakausi. Koittakaa siis veljet kestää peittojenne alla, vaikka apua ei ole tulossa).


PS.

Kiitos, kun kävit lukemassa. Pahoittelen mahdollisia virheitä ja outoja lauseita tekstissä. En ole koskaan tehnyt blogiini kirjoitusta näin nopeasti ja vähällä tarkistelulla. Taitaa vain flunssan tuoma uni nyt voittaa, joten laitan koneelle pyörimään panssarivaunut, sun muut kuolemankoneet. Ehkä tuo meteli tuo taas mieleeni rauhan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *