Tällä kertaa pohdin ryppyjä kasvolla, ihonhoitoa, sekä seksiä. Kyllä noista jo kaaos aikaan saadaan!
Keskustelu lapsen kanssa
-Hei iskä! Mitä sinulla on silmän vieressä! Onko nuo niitä vanhuusviivoja?
Iso huokaus karkasi suustani kuulleesani tuon. Kiitoksia lapseni, että ilmoitit asian, jota en halunnut tietää. Taidankin ripustaa sinut pyykkipojilla narulle kasvamaan.
Mitä minä toisaalta lapselle kostamaan? Parempaan käyttöön pyykkipojat menevät omassa naamassani. Hieman nipistän ihoa tiukemmalle korvan takaa, niin kyllä rypyt suoristuvat koko naamasta. Olen siis ihmisversio shar peistä, ei mahda minkään.
Toinen vaihtoehto olisi, että vetäisin kaksoisleukani naamani yli. Voisin sen nurjalle puolelle niitata mieleiset julistekasvot.
Ei muutos pahalta kuulosta. Voisin esimerkiksi olla tänään Jason Momoa ja huomenna vaikka nuori Leonardo DiCaprio.
Pelkään vain, että ei minusta taitaisi Jasonia saada kroppani puolesta, joten on luultavaa, että kohdallani Aquaman muuttuisi Kalakukkomieheksi.

Aitoa rehellisyyttä
Lapset ovat sentään rehellisiä, joten minun ei pitäisi valittaa. Jos laitan someen kuvan, saan aikuisilta vain virtuaalisia peukkuja, joita on vaikea tulkita.
Lohdutukseksi voin sentään todeta, että ne osoittavat ylöspäin normaalisti. Toisaalta se johtunee siitä, ettei Facebookilla ole alaspäin olevaa peukaloa.
Vielä enemmän hämmennyn virtuaalisista sydämistä, joita jotkut naiset laittavat lauseiden perään. Ei minun heikolla itsetunnolla pysty lukemaan noita tekstejä miettimättä “Mitähän tuokin mahtaa tarkoittaa”?
Rahaa on ainakin turha tulla pyytämään tai alkaa ihastumaan, sillä olen köyhä ja outo mies. Ei minusta iloa sinulle olisi, sillä hullulla on hullun huvit, enkä halua mielipuolisuuttani sinun päähäsi tartuttaa.
No avioliitossa tartutin vaimoni muutamaan kerran hieman eri tavalla ja sai turvottavan allergisen reaktion. Kolme lastahan siitä syntyi. Se oli tosi ihanaa siihen asti, kunnes huomasin kakaroiden kaikin puolin muistuttavan minua. Perseelleen meni siis sekin juttu!
Seksiä avioliitossa
Tästä lähtien minulle vain normaalia avioliitosta tuttua s&m-seksiä, lisättynä vielä outoon kokovartalo nahkapukuun pukeutumiseen. Siinä kun ei pääse suku vahingossa jatkumaan, kumppanin huutaessa äkäisenä nukkumaan käydessä
-Suu kiinni&makkaamaan!
Ai mihin tarvitsen sitä pukua, jos vain nukumme? Selitys on yksinkertainen. Jos sängyssä makaa liian kireässä nahkapuvussa, jossa ei ole hengitysreikää kummaisempaa, laskee se mahdollisuutta myös vahinkoraskauteen. Älkää siis pelätkö, että alkaisin raskausblogia pitämään.
Mahtaisi vain nahka vinkua ja mies ähistä, jos sulloutuisin tiukkaan nahka-asuun. Lisäksi Prismasta loppuisi rypsiöljy kesken, ennen kuin minut saataisi voideltua puvun sisälle. Helpompi varmaan kaikille, että en koske toiseen sukupuoleen laisinkaan.

Rypyt suoriksi
Näiköhän se rypsiöljy auttaisi niihin vanhuusviivoihin? Tai kananmuna? Ainakin tuo jälkimmäinen saa pullat mukavan tasaisen kiiltäviksi.
Olisihan munassa myös sitä proteiinia, mitä urheilijat taitavat syödä? Vaarana vain olisi, että kasvoilleni ilmestyisi näin lihakset. Kiinteä six-pack ei varmaan poskipäissä ole niin näyttävä, mitä keskiruumiissa?
Tästä tuleekin mieleeni yksi elämän epäkohta, jota en ymmärrä. Olen kyllä kuullut, että naiset sanovat pienen vatsan kuuluvan miehelle. Vielä silti kukaan ei ole tullut taputtamaan mahaani kadulla ja kehumaan sitä söpöksi. Kiinteän ja lihaksikkaan vatsan kanssa asia olisi varmasti eri. Mitä ne oikein näkee siinä? Sehän on ihan rutussakin!
Lopuksi kauneusihanteita
Koita näistä kauneusihanteista ottaa selvää. Yhden kohdan pitää olla kropassa suora ja toisen vino. Mielellään pitäisi olla vielä kiinteä ja pyöreän eläväinen yhtä aikaa.
Myönnän kyllä, että en minä ymmärrä muodista, enkä kauneuden hoitamisesta yhtään mitään. Vedänkin jalkaani vanhat collegepöksyt kuten aina ja luulen olevani todella muodikas. Nimittäin sen sentään ymmärrän, että kalpeat luisevat jalkani aiheuttaisivat pakokauhua kaupungilla, joten ne lupaan peittää tulevaisuudessakin.
Olipa hauskaa luettavaa 😉😂 Parasta A:an antia!! Ps. Minulta saa edelleen niitä ryppyvoiteita,hihi;)
Sinulta voisin niitä ostaakkin, kun jotain niistä ymmärrätkin. 🙂
Minä en edes esitä, että jotain niistä tietäisin 🙂
Nauratti niin, että mahaan koskee! Olet ihan hulvaton, kiitos siitä! 😀
P.S. Taisteleeko ritari imurihevosen selässä tuulimyllyjä, kalakukkoja, lohikäärmeitä vai vain pölyvillakoiria vastaan?
Hyvä että naurattaa, mutta ajatteleppa niitä raukkoja, jotka joutuu kuuntelemaan noita juttuja kaiken päivää 🙂
Tällä ritarilla on kaksi vahvaa puolta. Synkkä ja sitten tämä täysin ilman järkeviä ajatuksia oleva. Toivotaan, että tämä hilpeä kaveri olisi taas pitkään paikalla.
Vihollisia en sentään nähnyt, kai olin sen verran hyvin jo imuroinut 🙂
Hyvä imurointi karkottaa kyllä monet viholliset! 😉 Jos olisivat tajunneet tämän Game of Thronesissakin, olisi vältytty monelta kamalalta kahakalta!
Mukavaa, helteistä viikonloppua! 🙂
Ei ne sodat hukkaan mennyt. Olihan sielä sentään mukana Momoa ja se pieni nainen lohikäärmeiden kanssa 🙂
Kumpaakin kelpasi katsella, on ne niin näyttävän näköisiä ihmisiä.
Hyvät viikonloput myös sinne!
No totta- sitä pariskuntaa kelpasi katsella, molempia! <3 Surin molempien kuolemaa.
Onneksi henkiin jäivät- ilman imuria tosin- Jon Snow (ah!), nuorin, hurjin sisarensa, iso ritarinainen ja suuresti rakastamani pienisuuri Tyrion.
Onneksi talvi ei ole tulossa, ei ainakaan ihan heti! Eikä helteellä jaksa imuroidakaan (hyvä tekosyy…). 😀
Itse olen juuri tuollainen, että arvostan kauneutta. Sillä ei ole juurikaan tekemistä seksuaalisuuden kanssa, vaan oikeasti se kauneus tekee vaikutuksen.
Joskus riittää kauniit silmät, joskus kaunis luonne tai olkoot vaikka sitten kauniit pakarat. Minä en katso jormalla, vaan silmillä.
Joo, sama juttu! Vaikka olen ihan vaan tylsä hetero, minulla on useinkin täysin platonisia girl crush-hetkiä kauniin naisen nähdessäni. Ei kauneus ole sukupuolijuttu, ei ainakaan ensimmäisenä.
Ja joskus ihailen jotain ihan hassuakin juttua, jota joku voisi pitää jopa rumana. Esim. kerran näin (tytön suussa) tosi terävät kulmakampaat ja koin ne kauniina!
Katsojan silmissä, siellä se kauneus on. 🙂
Tuon koen myös hankalaksi välillä blogin kanssa. En halua olla mielipiteiden tai huumorin kanssa sika. Aina joutuu toivomaan, että ihmiset osaa lukea rivien välistä.
Olen kaikkien ja en kenenkään puolella. En osaa oikein selittää.
Kaikkien ja en kenenkään puolella- tuo on hyvin sanottu!
Aina joku pahoittaa mielensä, vaikka olisi miten korrekti ja neutraali. Onneksi ne jotka ymmärtävät, tajuavat kyllä ironian ja osaavat lukea rivien välistä. 🙂