Kaksikymmentäseitsemän vuotta parisuhdetta

Vaimolleni

Huomasin olevani naimisissa vanhan naisen kanssa, ikää kun hänellä on huomenna jo neljäkymmentä vuotta. Lähestymme siis niitä aikoja, kun riippuvat rinnat saadaan ryhtiin ja järjestykseen ainoastaan solmimalla ne siististi rusettisolmuun navan yläpuolelle.

No ei se elämä rintojen asentoon kaadu, se on vain yksi merkki siitä, että aikaa on taas kulunut eteenpäin.

Ei rakkaani paljoa muuttunut ole ulkonäöltään vuosien varrella. Kuka sitä edes viitsii olla tarkkaavainen vaimonsa ulkonäönsuhteen koko ajan? Se olisi sama asia, kuin kuuntelisin häntä. Ei tule tapahtumaan, sillä se on miehisissä geeneissä.

Onhan siinä riski, että hänellä olisi joskus jotain tärkeää asiaa, mutta olen valmis ottamaan sen. Kuinka paljolta naisen ajatusmaailmalta säästynkään, kun en aina ole tarkkaavainen?

Syntymäpäiviä on meillä kotona tullut ja mennyt. Välillä jopa niin tiuhaan tahtiin, että en viitsisi aina käydä niitä laskemaan. Silti aina joku näsäviisas tuo sankarin viereen syntymäpäiväkakun. Tarvitseeko sitä aina olla vittuilemassa?

Kai se silti olisi kohteliasta huomenna muistaa vaimoa? Vähintään synkkä murahdus juhlapäivän kunniaksi on parempi kuin ei mitään. Enempää en uskalla reagoida, koska en tiedä onko kyseessä juhla vai itkeekö hän mielessään tulevaa munasarjojen toiminnan loppumista. Kohta hän on kuiva keski-ikäinen kääkkä, joka ei edes lisääntymään pysty. Niin pelkään hänen ainakin miettivän.

Lapsia olemme tosin tehneet tarpeeksi. Olette ihania, mutta ei enää enempää kiitos. Kolme saimme iloksemme tähän perheeseen ja laiskana en viitsinyt kylilläkään käydä ylimääräisiä roiskimassa. Hieman tosin epäilin itseäni tästä asiasta, kun kaikki teini-ikäiset tytöt näyttävät lähes identtiseltä omani kanssa.

Pahoittelen asiaa Kuopio. En minä tahalleen ja mitään en edes muista tehneeni, mutta onneksi kukaan ei ole ovella käynyt esittelemässä yllätyslapsia vuosien varrella.

Mitä minä toisten perässä juoksemaankaan? Ihan hyvin säilyneen yksilön olen saanut kainalooni ja olen iloisen ylpeä asiasta. Toisinaan, kun muistan rasvata Nivean tuotteilla pahimmat rypyt suoraksi ja ostaa punaviininpullon notkistamaan hänen niveliään, niin ei minulla ole mitään valittamista.

Ja kyllä saan olla iloinen, että vaimoni on kaunis. Toki avioliittoon kuuluu paljon muutakin, mutta parempi että en puutu niihin asioihin. Asia on niin, että mies on yleensä väärässä ja vaimo oikeassa. Niin minulle on kerrottu vuosien varrella naisten toimesta kotona ja työpaikalla. En uskalla asiaa käydä kyseenalaistamaan, sillä joskus nuorena sitä yritin ja siitä syntyi helvetinmoinen älämölö. Sen verran tuosta opin, että helpommalla pääsee, kun on vain hiljaa.

Avioliitto on omituista aikaa. Siihen on kai vain naisen kanssa tottuva. Toisaalta se on myös syy, miksi jakaa elämä näinkin pitkään toisen henkilön kanssa.
Ei minusta siis homoa saa tekemälläkään. Kaikki olisi liian helppoa miehen kanssa. Mitä hauskaa siinä olisi? Olen siis onnellinen näistä vuosista.

Rohkenen siis arvata, että suhteemme alkoi kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten. Niin ainakin nopeasti laskien arvelisin. Tiedän, että et suutu, vaikka hieman väärässä olisikin. Tärkeämpää kun aina on tuleva, ei niinkään mennyt.

Hyvää syntymäpäivää rakkaalleni!