Tuoksuja ja tunteita
Rasva tirisi pannulla. Asunnossa haisi samalle, kuten entinen alkoholisoitunut naapurini ennen teki. Ei sillä, että kukaan olisi alkoholia nauttinut, vaan naapurillani oli tapana paistaa muikkuja, kuten meillä tehtiin nyt.
Erosimme kokkailussa ainoastaan sillä, että tyttöni nimesi jokaisen muikun. On hyvä kunnioittaa ruokaansa, mutta ehkä tuo meni jo hieman liian pitkälle? No hän on isin tyttö, eli yhtä hullu.
Eikö olekin ihanaa, kun ihminen ei unohda lapsuuttaan täysin, voiden palata tuoksujen kautta vuosia takaisin päin? Ei tarvita, kuin pieni pannulla olevan kalan tuoksu, ja mielikuvissani humalainen naapuri istuu polttamassa tupakkaa talonsa rappusilla.
Tiedän kyllä, että hän on rykinyt viimeiset tervat ja hapet keuhkoistaan jo parikymmentä vuotta sitten, mutta silti tuon ajan tunnelma ei poistu päästäni. Se johtuu osittain kai siitä, että en ole tuolla kotikadulla käynyt vuosiin ja näin se on säilynyt muistoissani koskemattomana.
En kai koskaan lähtenytkään sieltä?
Jos katson mieleeni tarkemmin, voin nähdä itseni mopoilemassa tyttöystävän kanssa tuolla kadulla. Voin myös nähdä itseni pienenä varastamassa naapurin autotallista limonaadia ja polttamassa tupakkaa jämistä, jotka naapuri oli heittänyt maahan käryämään.
Jos taas kuuntelen tarkkaan, kuulen itseni ampumassa lumihangessa, käyttämällä aseena siskon jääpallomailaa, Sekun sattui olemaan parempi pyssy, mitä lätkämailani.
Voin kuulla myös itseni itkemässä, kun kieleni jäätyi kadun päädyssä olevaan tolppaan kiinni.
Sama kiroilu kuuluu heikosti myös pihastamme, jossa olen lyönyt miehekkäästi puukon seinään. Totta kai sain tähän todeta, että käteni on liukunut pitkin terää ja haava on avoin.
Äitiä tuli muuten ikävä kummassakin tapauksessa.
Verta ja meikkejä
Voin nähdä itseni myös teininä veren peitossa, mutta ei minulla ole hätää. Olen käynyt vain ystävien kanssa kuvaamassa elokuvaa, jossa satuin kuolemaan. Luonnollisesti tämä kuolettava puukotus vaati tölkillisen sianverta tehosteeksi.
Harvoin minua on lähikaupassa katsottu yhtä pitkään. Eivät kai ymmärtäneet sitä, että ihminen saa kaataa päähänsä verta, jos siltä tuntuu.
No oli toinenkin kerta, jolloin katsoivat pitkään. Olin ryyppyillan jälkeen janoinen, joten kaupasta oli saatava juotavaa. Olin vain unohtanut, että minut oli meikattu näyttävästi edellisenä iltana. Taas sai olla äiti ylpeä pojastaan, kun miehen alulla vanha viina haisi ja ripsivärit valuivat pitkin poskia.
Hetken ne ovat ja pysyvät
Lapsuusmuistot lämmittävät mieltäni varmasti siihen asti, kunnes Alzheimer vie ne minulta vanhana. Voinkin tuntea ne yhtä voimakkaana vielä tässä iässä, mitä pienenä tunsin kivun tunteen, kun satutin sormeni polttaessa pikkuautoja metsässä.
Oli siitä oma hyötynsä. Olen varmasti tietoinen lopun ikääni, ettei sulaan muoviin ja kuumaan metalliin kannata koskea.
Antakaa muuten pienille lapsillenne tilaisuus kärventää sormiaan tulitikuilla ja tippua toisinaan kiipeilytelineeltä, se on parasta lapsuutta. (Jos sattuu henkiin jäämään. Tämä tuli mieleeni ihan vain ohimennen).
Taidan muistella vielä hetken lapsuuden maisemia ihan yksinään. Ovathan nuo tärkeitä paikkoja, jossa vietettiin vuodet kakkavaipoista aikuisuuteen.
Kiva kun kävit lukemassa ja jätäthän sydämen Lilyyn, jos pidit tekstistä.
Ei kultainen nuoruus, jää…