Kirjoitusryhmän yhteispostaus, jonka aiheena on kahvi. Tässä minun tarinani tästä ihanasta juomasta. Tarinan loppuun lisään linkit muiden kirjoituksiin.
Rauno oli huonovointinen. Oli vasta keskiviikko aamu, vielä olisi kolme päivää tällä viikolla Gigantin myyjän töitä jäljellä. Ei sen jälkeen mitään ihmeellistä tapahtuisi, nopea viikonloppu ja taas maanantaina töihin.
Heräämisen tuska kuritti häntä ja nopeasti katsottuna reilun viidenkymmenen vuoden ikäinen mies näytti siltä, kuin olisi ollut juhlimassa viikon. Ne ajat olivat jäänet tosin jo vuosia sitten taakse. Ei tämän ikäisenä viitsinyt enää ryypätä, kuin hullu.
Käsi täristen Rauno laittoi vitamiinitabletin vesilasiin porisemaan ja haki kahvipannuun vettä. Kai niistä edes toinen käynnistäisi vanha ruumiin? Vai liekö sille olisi edes tarvetta? Kyllä pakastimien ja jääkaappien myynti sujui häneltä jo ajattelemattakin. Jos tuolla palkalla vaadittaisiin vielä hyvää asiakaspalvelua, niin hänelle riittäisi. Niin mies ainakin uskotteli itselleen, sillä Rauno tiesi täysin hyvin ettei tämän ikäinen enää saisi muualta töitä.
C-vitamiini yritti muiden aineiden kanssa avata väsyneet silmät. Kyllä hän lopputuloksen tiesi tasan tarkkaan yrittämättäkin, silti tv-lääkärin suosituksesta hän ryysti nesteen viimeiseen tippaan. Kahvi se olisi joka miehen käynnistää, niin hän ainakin toivoi. Nuorempana kaikki oli helpompaa, nyt hänen sisäinen moottori kävi miten kävi. Jos sen sai käyntiin ylimääräisillä aineilla, niin se sopisi kyllä. Ei hän noihin kuolisi, sydänkohtaus hänet tappaisi, jos luoja niin joku päivä häntä armahtaisi. Se olisi se viimeinen päivä, joka vapauttaisi hänet Gigantin arkisen helvetin syövereistä.
Rauno täytti kahvinkeittimen säiliön vedellä. Ei ruskeaksi pinttynyt kahvipannu kai paras tähän työhön ollut. Tekihän se juoman maulle, mitä teki. Toisaalta ei hänen päiväänsä yksi kitkerä juoma pilaisi. Hän siis jatkoi urakkaansa ja niin myös kahvinpurut tippuivat omalle paikalleen, osan tietysti varisten pitkin pöytiä. Päivä alkoi epäonnistumisella, kuten aina.
Naamaa poltteli juuri huonosti väsyneenä ajetun parran ärsyttämä iho. Kaula punersi pienten haavojen jäljiltä ja häntä vitutti aamun tunnelma. Kahvikin tuntui tippuvan hitaasti, vaikka ei hänellä töihin kiire ollut. Ei häntä silti pelastaisi mikään ja työpaikalle olisi mentävä.
Aamun kahvi oli parasta mitä mies tiesi. Toki hän muutaman kupin joi myös työpäivänä, mutta ei siinä ollut samaa tunnelmaa. Liika kofeiini sai väsyneet silmät vain seisomaan päässä ja hän joutui katselemaan väkisin asiakkaiden virtaa kaupassa. Ei työssä uupuneessa mielessä ajatuksia ollut, joten tunnelma oli kaupassa ollessa, kuin häntä olisi kidutettu. Hän oli kuin penkkiin sidottu ihminen, jonka ei annettu nukkua arkea pois. Silmät väkisin auki pitävä kiduttaja vaati miehen seuraamaan kauhuelokuvaa, jota hänen elämäksi kutsuttiin. Hän olisi halunnut vain olla rauhassa. Tämä esitys oli kuin irvikuva elämästä.
Vihdoin mies sai musta nesteensä vanhaan kahvikuppiin, josta korva oli kadonnut jo vuosia sitten. Ei hän silti halunnut luopua rakkaastaan, vaikka rumempaa kuppia sai hakemalla hakea. Lapset olivat sen ostaneet vuosia sitten ja siten se oli aarre.
Ne olivat vielä niitä hyviä aikoja. Nyt tästä perheonnesta ei ollut enää tietoakaan. Vaimo ja lapset olivat lähteneet jo vuosia sitten ja tähän oli tyytyminen. Hän oli tottunut tähän tilanteeseen, mutta silti toisinaan ikävä kävi mielessä. Ei elämässä kaikkea voinut saada, mutta ainakin mies oli yrittänyt.
Ensimmäinen hörppy tuntui iskevän aisteihin, kuin pieni sähköisku. Liian vahva ja kitkerä kahvi maitoon sekoitettuna oli sitä, mitä jumissa oleva koneisto tarvitsi. Se tuntui huuhtovan kaiken huolen pois ja käynnistävän jotain positiivista hänen sisällään. Jotain, minkä olemassaolon mies unohti päivittäin. Ehkä päivästä ei tulisikaan niin huono?
Mielen piristyessä ja kupin tyhjentyessä kahvi sai vatsan murisemaan ja hieman vääntämään. Olisi tänäkin aamuna pitänyt kai harkita syömistä, mutta ei kaikkea voinut muistaa? Ei se tosin häirinnyt ja tyytyväisenä kännykkä kourassaan mies asteli posliiniselle pöntölle antamaa sille osansa aamun rutiineista. Vielä toinen kuppi tämän jälkeen ihanaa kahvia ja sen jälkeen kohti päivän seikkailuja! Olihan sentään jo keskiviikko ja alennusmyyntikampanja toisi tekemistä koko päivälle. Kyllä elämä oli ihan mukavaa toisinaan!
Kiitos kahvi, että teit tästäkin päivästä elämisen arvoisen.
Muiden tarinat kahvista. Lisäilen niitä pikku hiljaa tänne lisää.
mmm…kahviton tammikuu todensi kofeiinin ihanuuden arkielämässä.
Niin minä katsoin instan puolelta, että kidutit itseäsi.
No pieni itsensä kiusaaminen tekee toisinaan ihan hyvää, niin joku ainakin väitti. On tuo kofeiinin pois jättäminen silti aika hurja temppu. 🙂
Hyvin kirjoitat. Jään innolla odottamaan lisää tarinoitasi! 🙂
Suosikkikohtani ”heräämisen tuska kuritti häntä” ja ”mies asteli posliiniselle pöntölle antamaan sille osansa aamurutiineista”. 😀
Posliininen pönttö olisi ehkä voinut olla posliininen valtaistuin? Onko niitä pönttöjä ylipäätänsä juuri muunlaisia kuin posliinia, aloin ihan miettiä. Mutta sivuseikka! 🙂
Kiva että tykkäsit kirjoituksesta, kun harvemmin tulee näitä tarina muotoisia tehtyä. Kirjaa yritin tosin kirjoittaa, mutta ei siitä kauhean hyvä tullut.
Itsekkin mietin tänään ulkonakävellessä tuota posliini juttua. En sitten muistanut kuitenkaan tarkistaa asiaa. Sovitaanko siis, että posliinista ne on tehty?
Toisaalta ei tuo hirveä virhe ole elämän tiellä, jos pytyn materiaali meni väärin 🙂
Kahvi on hyvä polttoaine niin miesten kuin naisten moottoreille. Minut voi kantaa ulos jalat edellä jos en saa kahvia. En lähde käyntiin ilman sitä.
Oli hyvä tarina, kuten yleensäkin! Ja jatka sitä kirjaa, sulla on jo jonoksi asti potentiaalisia lukijoita 🙂