Kahvi, johon aurinko ei paista

Herääminen ei ole helppoa, mutta pimeässä kerrostalossa se on vielä vaikeampaa. Kitinä ei vain auta, jos päivästä meinaa saada jotain irti. Työttömän on noustava täyttämään Kelan kaavakkeet ja naurettava ikkunasta töihin meneville.

Mitä hauskaa heräämisessä edes on? Ikävä kyllä parasta on pikakahvi, jonka aromit eivät tyydytä makunystyröitä.
Valittaminen aamuista on lisäksi hyödytöntä. Pitäisi muka tuntea itsensä rikkaaksi, saadessaan maistaa peräaukon makuista juomaa. Olen kuullut hienompien kahvipapujen tulevan juuri sieltä. Tämä on kai sitä halpamerkkien tarjoamaa arjen luksusta?

(Sääliksi käy sivettikissa ja elefantti raukkoja, jotka eivät saa paskoa rauhassa. Ihminen on peto, joka ahneuksissaan vie pavutkin ulosteesta)

Kaunis ihmisen lapsi

Aamut ovat perseestä, kuten myös kasvoni, jotka roikkuvat katsoessani peiliin. Sentään setti on täydellinen, kahden silmäpussin esittäessä peräpukaman osaa. Olen aina halunnut olla fiksu ja filmaattinen, en vain ymmärtänyt teatterin tarkoittavan tätä.
Mutta jos kärsin, kärsikööt myös muut. Ajakoot hampaiden pesu liian lähellä peiliä asian. Kuinka tyydyttävää onkaan katsoa, kun peilin pinta täytyy pienistä valkoisista pisteistä. Jätän myös piruilessani wc-pöntön kannen auki.

Turhaan yksinkertainen elämäänsä suunnittelee. Sohvalle päästyäni, vatsa murahtaa ensimmäisen kerran. Ystäväni pikakahvi ilmoittaa itsestään, toivoen paluuta maan päälle. Minkäs tavoilleen mahtaa, kun kerran matkattu matka kulkee muistissa? Enemmän harmistun tosiasiasta, ettei kukaan kerennyt nähdä auki olevaa kantta.

Joka aamuinen ripuli on täällä. Voisin muuttaa tapojani, mutta valinta on tehty. Kofeiini veressä on päätökseni, vaikka se tarkoittaa kesäistä aamutoimitusta. Tällä tarkoitan nurmikolla olevan sprinkelin tavoin suihkuavaa tuotosta, joka leviää pitkin posliinia.
Ei sekaisin oleva vatsa huono asia ole. Se saa laiskan aloittamaan päivänsä. Paikallaankaan ei viitsi tuossa olotilassa olla, kyllä luonto pitää huolen omistaan.

Päivä uus

Miksi en kohtaisi päivääni jo iloiten? Pitäisi vain ostaa uusia kalsareita, liikunnallisuus kun on kadonnut urheilualushousuistani. Ne hankaavat nivusiin tai uppoavat kankkujen väliin, saaden kävelyni näyttämään omituiselta.
Toinen käsi housuissa, repien asustetta parempaan asentoon, saa ryhdin vinoon. Tuosta on Dressmann tyylinen kävely kaukana, kun paikat ovat elämän ja kalsareiden jäljiltä jumissa.

Lihakseni olivat jämähtäneet myös herätessä, mureuden lähentyessä japanilaista lihaa. Kai olen varsinainen Kobe-härkä, vaikka luulin myös tätä sanontaa erilaiseksi? Ei tullut minusta sonnia, joka saisi vastaan tulevien naisten katseet kirkastumaan. Olen eläin, joka ei meinaa päästä patjaltaan ylös. En ilman tarkkaa ruumiinosien sijoittelua ja ähinää. Ääntä, joka paljastaa oikean ikäni.

Onneksi aamu on jo ohitse

Ps. Jos kahvi kiinnostaa, niin tästä pirteän oloisen kirjoittajan blogiin https://kaupunkikahvilla.com/