Kohta yksitoistavuotias poikani yritti sanella minulle elämänneuvoja. Olin taas saanut jonkun oudon hysteriakohtauksen, jonka aikana vääntelin naamaani ja kerroin huonoja vitsejä. Voisin kuulema joskus olla normaalisti, enkä aina vain pelleillä.
Voi kuinka tuo kuulostaa korvaani pahalta, koska minulle iloisen oudot hetket ovat elämän parasta antia. Älä lapseni koskaan kasva ihmiseksi joka on jäykkä, kuin tukkeutuneesta vessasta nouseva paskakasa.
Joskus aikoinaan isäni sanoi minulle, että kyllä kaikkien on kasvettava aikuiseksi jossain kohtaan. Itse aioin taistella tuota kohtaloa vastaan viimeiseen asti. Tahdon olla se vittumainen pappa vanhainkodissa, joka näyttää iloisena keskisormea, jos päivän soppa ei satu maistumaan. Tahdon olla se vanha mies, joka kuola valuen tekee kuperkeikkoja bingoillassa, kun muut katsovat masentuneena touhujani lääkehuurunsa läpi. Tahdon olla ajatuksissani vapaa, vaikka muuta en elämässä saavuttaisikaan.
En ole niin vapautunut mitä haluaisin, mutta sen tunteen etsimistä elämä kai on? Pelkään vain olevani joku päivä tylsä, kuin mies jota kuuntelin rannalla. En halua puhua innottomasti tasaisella äänellä puolta tuntia siitä, kuinka sain kesäretken jälkeen veneen turvallisesti rantaan. Kuinka rantautumisesta edes saa noin pitkän tarinan aikaiseksi?
Tarina olisi ollut paljon mielenkiintoisempi, jos hän olisi veneestään viskannut akkansa järveen ja sukeltanut itse perässä. Kyllä ne lapset pärjäävät sen aikaa, kun isä leikkii sukeltaessaan saimaannorppaa.
Muistat varmaan mainoksen menneisyydestä, jossa miehellä näkyi vain paljaat kankut vedenpinnalla? Se on oikea tapa viettää kesäpäivää perheen kanssa, se on oikea tapa olla saimaannorppa.
Toinen vaihtoehto hyvän päivän saavuttamiseksi, olisi hinata vaimo veneellä keskelle järveä lillumaan sup-laudan kanssa ja hävitä sen jälkeen itse paikalta. Kuinka paljon rauhallisempaa se olisikin avata kylmäolut mökin pihassa, kun ei kuuluisi sitä ainaista nalkutusta.
Oikeasti naiset ovat ihania, mutta jos satut jättämään vaimosi järvelle, heidän käyttämänsä push up-rintaliivit ovat mainiot katiskanmerkit. Kyllä se akka kelluu rinnat ylväänä seuraavaan päivään ja saat samalla hieman kalaakin.
En kyllä edellekään pidä kaloista, joten järveen en mene, koska nuo oliot kusevat ja naivat siellä.
Sain tuolla vinkillä Niksi-Pirkasta palkinnon, kuukauden parhaasta neuvosta. Harmi vain, kun jouduin käyttämään katiskan sitomiseen vanhat sukkahousuni, ei katiska muuten vaimon nilkassa oikein pysynyt.
Kuinka ikävöinkään noita sukkahousuja. Ne saivat sääreni näyttämään aina niin hyvältä.
Kaikkea minä taas pohdin, mutta olen kuitenkin kohtuu varma, että otin aamulääkityksen. Se taitaa olla vain sitä hitaammin vaikuttavaa sorttia, joten antaa ajatusten lentää, se on ainut asia jota köyhältä ei aivan heti viedä.
Pakko vain lopettaa kirjoittaminen, sillä vaimoni katsoo minua oudosti. Luultavasti hän on taas lukenut ajatukseni, tai vähintään aistii minun tekevän pahojani. Jos siis akkaseni luet tämän tekstin jostain syystä, niin en minä ole sinua järvelle viemässä, en ainakaan tunnusta suunnitelleeni sitä.